Rattijuoppo on yhä useammin 18-vuotias

Rattijuopumus on vakava tieliikenteen ongelma. Jo pienikin määrä alkoholia kasvattaa onnettomuusriskiä ja seurausten vakavuutta (1,2). Vammautumiset ja kuolemantapaukset ovat tavallisempia rattijuopumusonnettomuuksissa kuin muissa onnettomuuksissa. Vuosittain tieliikenteessä menehtyy noin 400 ja loukkaantuu 8 500 henkilöä. Näistä rattijuopot aiheuttavat noin 100 kuolemantapausta ja 1 000 loukkaantumiseen johtanutta onnettomuutta (3).

Poliisin tietoon tulee Suomessa lähes 25 000 epäiltyä rattijuopumusta vuosittain. Näistä suurin osa on alkoholista johtuvia tapauksia, mutta muiden päihdyttävien aineiden osuus on kasvanut erityisesti vuonna 2003 voimaan tulleen huumeiden nollatoleranssilain jälkeen (4,5). Joka sadannella liikennevirrassa kulkevalla autoilijalla arvellaan olevan alkoholia veressään. Noin joka 500. autoilijan veren alkoholipitoisuus ylittää rattijuopumuksen rangaistavuuden rajan. (6) Yli puolet kiinnijääneistä rattijuopoista ylittää törkeän rattijuopumuksen rajan (7).

Rattijuopumuksen esiintymistä, riskitekijöitä ja seurauksia on Suomessa tutkittu vähän. Liikenneturva on raportoinut perustilastoja, ja rattijuoppojen osuutta liikennevirrassa on seurattu vuodesta 1979 (6,8). Vuonna 1996 Suomessa voimaan tullutta EU-direktiivin edellyttämää rattijuopon päihderiippuvuusarviota ja hoitoonohjausta on tutkittu jonkin verran (9,10).

1990-luvun alkuvuosien laskun jälkeen rattijuoppojen osuus pysyi lähes ennallaan vuosituhannen vaihteeseen, minkä jälkeen se on kasvanut ja on 0,2 % liikennevirrasta. Myös törkeään rattijuopumukseen syyllistyneiden määrän arvellaan olevan kasvussa (6).

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää epäiltyjen rattijuopumustapausten lukumäärää ja ilmaantuvuutta vuosina 1989-2007. Ilmiötä tarkasteltiin eri-ikäisten miesten ja naisten kohdalla alkoholipolitiikan ja muiden yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten taustaa vasten.

Aineisto ja menetelmät

Rattijuopumuksella tarkoitetaan alkoholin, huumeiden tai lääkkeiden vaikutuksen alaisena ajamista. Lain mukaan henkilö syyllistyy rattijuopumukseen silloin, kun veren alkoholipitoisuus on vähintään 0,5 promillea (?) tai litrassa uloshengitysilmaa on 0,22 milligrammaa alkoholia (mg/l). Törkeän rattijuopumuksen rajana on 1.9.1994 lähtien ollut 1,2 promillea alkoholia veressä tai uloshengitysilmassa 0,53 mg/l. Huumausaineiden ja niiden aineenvaihduntatuotteiden osalta voimassa on ollut nollatoleranssi vuodesta 2003 (11).

Kun poliisi epäilee rattijuopumusta, suoritetaan epäillylle kuljettajalle tarkkuusalkometrikoe tai verikoe. Verikoe otetaan myös, mikäli epäilty ei kykene puhaltamaan tai hänen epäillään käyttäneen huumaavia aineita. Suomessa päihtyneenä ajamisesta epäillyn alkoholi- ja huumemääritykset tehdään keskitetysti Kansanterveyslaitoksen huumetutkimusyksikössä. Huume- ja alkoholianalyysit tehdään poliisin toimeksiannosta. Rattijuopumusaineistosta on muodostettu tutkimusrekisteri, jonka rekisterinpitäjänä toimii Kansanterveyslaitos ja jonka omistusoikeus on sisäasiainministeriön poliisiosastolla. Tämän tutkimuksen aineisto muodostuu tapauksista, joissa ajoneuvon kuljettajaa epäillään ajamisesta alkoholin vaikutuksen alaisena vuosina 1989-2007. Epäillyt käsittävät kaikki ne henkilöt, joilta on otettu tarkkuusalkometri- tai verikoe liikennejuopumusepäilyn takia. Kokeen tulosta tai mahdollista tuomiota ei tutkimuksessa otettu huomioon. Rekisteri on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja tarjoaa poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet tutkia päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisena ajamista. Perusaineisto sisältää sosiodemografisia, kliinisiä, laboratorio-, poliisi- ja tapahtumatietoja.

Epäillyille rattijuopoille suoritetun verikokeen tulokset on tallennettu sähköisesti vuodesta 1988 alkaen. Verikokeille vaihtoehtoisia tarkkuusalkometrikokeita on suoritettu vuodesta 1998. Vuosina 1999-2007 aineistosta 48 % oli peräisin tarkkuusalkometrikokeesta. Vuonna 2007 tarkkuusalkometrikokeiden osuus oli noin 60 % kaikista tapauksista. Tutkimuksen aineisto on rajattu siten, että mukaan on otettu tapaukset, jotka täyttävät seuraavat ehdot: ainoastaan alkoholin nauttimista epäillään, tapaus on sattunut maantieliikennealueella, liikenneväline on ollut moottoroitu, ja henkilö on 15-84 vuoden ikäinen.

Ilmaantuvuuslukujen laskemiseen on käytetty kunkin vuoden 15-84-vuotiasta keskiväestöä, joka perustuu Tilastokeskuksen väestötilastoihin (12). Alkoholinkulutuksella tarkoitetaan Stakesin tilastoimaa alkoholinkulutusta (13).

Tulokset

Vuosina 1989-2007 aineistossa oli yhteensä 440 168 havaintoa, joista 91 % oli miehiä. Vähimmillään tapauksia oli 19 580 vuonna 1999 ja enimmillään 30 335 vuonna 1990. Eniten epäiltyjä tapauksia kertyi 18-22-vuotiaille yhden ikävuoden tarkkuudella tarkasteltuna. Tapauksista 91 %:ssa liikennevälineenä oli henkilö- tai pakettiauto. Kolmanneksi yleisin liikenneväline oli mopo, joiden kuljettajille sattui 5 % tapauksista.

Eniten rattijuopumuksesta epäiltyjä kuljettajia jäi kiinni vuosina 1989-1991, jolloin tapauksia oli vuosittain noin 30 000. Huippu oli vuonna 1990 (kuvio 1). Vuodesta 1990 vuoteen 1994 rattijuopumusepäilyjen määrä väheni 35 % alkoholinkulutuksen laskiessa samanaikaisesti 14 % vuoden 1990 tasosta. Vuoden 1999 jälkeen rattijuopumusten määrä on kasvanut jonkin verran. Vuonna 2007 rattijuopumusepäilyjen lukumäärä kasvoi yli 25 000 tapaukseen, mikä on korkein luku sitten vuoden 1992.

Epäiltyjen keski-ikä oli 36 vuotta ja mediaani-ikä 35 vuotta. Miesten ja naisten keskiarvot olivat lähellä toisiaan ja mediaanit olivat samat. Useimmiten rattijuopumukseen syyllistyvät äskettäin 18 vuotta täyttäneet. Alle 15-vuotiaiden ja 75 vuotta täyttäneiden rattijuopumustapaukset olivat harvinaisia. Kaikista epäillyistä naisia oli 8 % osuuden kasvaessa runsaasta 6 %:sta 11 %:iin vuosina 1989-2007 (kuvio 2). Naisten osuus epäillyistä oli 8:n ja 11 %:n välillä 18-50-vuotiailla. Tätä nuoremmilla ja vanhemmilla naisten osuus oli pienempi.

Rattijuopumuksesta epäiltyjä oli eniten kesä- ja heinäkuussa, vähiten helmi-, joulu- ja tammikuussa. Alkoholin vaikutuksen alaisena ajaminen keskittyi paljolti viikonloppuöihin (kuvio 3). Tapauksista 16 % sattui perjantaina, 28 % lauantaina ja 19 % sunnuntaina. Rattijuopumustapausten määrä kasvoi iltaisin kello 19:stä alkaen ja eniten kiinnijääneitä oli 22-04 välisenä aikana. Suvantokohta saavutettiin kello 06-08 aikaan, jonka jälkeen 09-11 välillä voitiin havaita piikki tapausten lukumäärässä. Tämän jälkeen tapausten määrä tasoittui iltaan asti. Erityisen runsaasti tapauksia oli havaittavissa kansallisina juhlapäivinä, vappuna, juhannuksena ja uutena vuonna (kuvio 4).

Rattijuopumustapausten ilmaantuvuus oli 5,6 tapausta 1 000:tta henkilövuotta kohden vuosina 1989-2007 (kuvio 5). Iän mukaista tarkastelua varten aineisto luokiteltiin kahdeksaan ryhmään: 15-17-vuotiaat, 18-19-vuotiaat, 20-29-vuotiaat, 30-39-vuotiaat, 40-49-vuotiaat, 50-59-vuotiaat, 60-69-vuotiaat ja 70-84-vuotiaat. Selvästi korkein, yli kaksinkertainen koko 15-84-vuotiaaseen väestöön verrattuna, väestöön suhteutettu tapahtumatiheys (13,2/1 000 henkilövuotta) oli juuri ajo-oikeuden saaneiden 18-19-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa myös muutokset olivat voimakkaimpia. Rattijuopumusten ilmaantuvuus noudatti pääpiirtein ikäjärjestystä siten, että iäkkäät liikkujat syyllistyivät rattijuopumukseen nuorempia ikäryhmiä harvemmin. Poikkeuksen muodostivat 15-17-vuotiaat, jotka syyllistyivät rattijuopumukseen (6,8/1 000 henkilövuotta) yhtä usein kuin 40-49-vuotiaat (6,5/1 000 henkilövuotta).

Eri ikäryhmissä rattijuopumuksen ilmaantuvuuden kehitys poikkesi toisistaan tutkitulla ajanjaksolla. Suurimmat ja nopeimmat muutokset tapahtuivat nuorimpien tiellä liikkujien kohdalla. Alle 40-vuotiaiden rattijuopumukset vähenivät nopeasti 1990-luvun alkupuolella, jonka jälkeen tilanne pysyi vakaana vuosikymmenen loppuun asti. 2000-luvulla kehitys vaihteli. Viisikymmentä vuotta täyttäneiden ikäryhmissä rattijuopumusten ilmaantuvuus näytti tasaisesti kasvavan. Näissä ikäryhmissä rattijuopumuksen lisääntymiseen lienee vaikuttanut myös iäkkäämpien henkilöiden ajokorttien yleistyminen verrattuna parin vuosikymmenen takaisiin samanikäisiin.

Veren alkoholipitoisuuden keskiarvo aineistossa oli 1,62 promillea ja hengitysilman alkoholipitoisuus 0,57 mg/l. Naisten veren alkoholipitoisuuden keskiarvo oli 0,09 promillea alhaisempi ja hengitysilman alkoholipitoisuuden keskiarvo 0,03 mg alhaisempi kuin miesten. Matalimmat alkoholipitoisuuden keskiarvot olivat alle 20- ja yli 70-vuotiailla ja korkeimmat 30-59-vuotiailla.

Pohdinta

Liikennejuopumuksen tarkkaa yleisyyttä on vaikea arvioida, sillä kiinnijääneet rattijuopot ovat vain osa kaikista rattijuopumukseen syyllistyvistä henkilöistä (7,14). Liikennevirrasta tehtyjen tutkimusten perusteella rattijuoppoja on kuljettajista noin 0,2 % ja "maistelleita" (alkoholia < 0,5 ?) vajaa 1 % (7). Kansainvälisesti rattijuopumus Suomessa on harvinaista, mutta alkoholipitoisuudet korkeita, mikä saattaa kuvastaa suomalaista tapaa juoda humalahakuisesti. Juomatapojen vaikutuksesta rattijuopumukseen kertoo myös tapausten ajallinen jakauma. Tavallisimmin auton rattiin lähdetään juomisen jälkeen loma-aikana, viikonloppuisin ja yöllä.

Helsingissä tehdyn selvityksen mukaan vuonna 1990 rattijuopumukseen syyllistyneistä 37 % oli viiden edellisen vuoden aikana jäänyt kiinni rattijuopumuksesta ainakin kerran (15). Toisen tutkimuksen mukaan kaksi kolmesta rattijuopumukseen tuomitusta uusii tekonsa (16).

Epäiltyjen rattijuopumustapausten määrä on viime vuosina kasvanut. Alkoholinkulutus on alkoholiveron alentamisen myötä kasvanut voimakkaasti, ja ajoneuvoja on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Muutokset näkyvät etenkin 18-19-vuotiaiden liikennekäyttäytymisessä.

Rattijuopumustapauksissa kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä on pysytellyt samana reilun kymmenen vuoden ajan.

Naisten osuus epäillyistä rattijuopumustapauksista on kasvanut. Myös 50 vuotta täyttäneillä väestöön suhteutettu rattijuopumus näyttää tasaisesti yleistyneen. Tähän kehitykseen saattaa vaikuttaa ajokorttien yleistyminen ja juomatapojen muuttuminen. Naiset hankkivat ajokortin useammin kuin ennen ja käyttävät myös enemmän alkoholia. Samoin nuorempiin kohortteihin kuuluvat hankkivat ajokortin useammin sekä käyttävät alkoholia useammin ja runsaammin kuin vanhempiin kohortteihin kuuluvat. Ajokorttien lukumäärään suhteutettu rattijuopumus näyttää myös lisääntyneen useissa ikäryhmissä. Tästä huolimatta suurin vaihtelu rattijuopumuksen ilmaantuvuudessa on edelleenkin 18-19-vuotiaiden kohdalla. He syyllistyvät rattijuopumukseen yli kaksi kertaa useammin kuin 15-84-vuotias väestö keskimäärin. Tilanne on huolestuttava, sillä juopuneena ajaminen on erityisen vaarallista nuorelle ja kokemattomalle kuljettajalle (17).

Päihtyneenä ajamisen yleisyyteen vaikuttavat useat yhteiskunnalliset tekijät, kuten väestön ikärakenne, taloudelliset suhdanteet, liikennevalvonnan tehokkuus, alkoholinkulutus, sekä ajoneuvojen ja ajokorttien määrä (18). Vuosittainen tilastoitu alkoholinkulutus on kasvanut Suomessa viimeisten kymmenen vuoden kuluessa lähes kahdella litralla absoluuttista alkoholia asukasta kohden (13). Samanaikaisesti rekisterissä olevia henkilöautoja on yli puoli miljoonaa enemmän kuin aiemmin. Moottoripyörien ja mopojen määrä kasvoi niin, että niitä on lähes 200 000 enemmän kuin ennen (19). On arvioitu, että litran lisäys alkoholinkulutuksessa lisää päihtyneiden kuljettajien aiheuttamia kuolonkolareita 8-14 % (20).

Liikennevalvonnan tehokkuus on eräs kiinnijääneiden määrään vaikuttava tekijä. Vaikutuksen voidaan ajatella olevan kaksisuuntainen. Lisääntynyt kiinnijäämisen riski lisää ilmitulevia tapauksia, mutta voi toisaalta nostaa kynnystä päihtyneenä ajamiselle. Liikkuvan poliisin suorittamat puhallutukset ovat lisääntyneet selvästi viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana, vaikka puhallutusten kokonaismäärästä ei ole luotettavaa tietoa koko ajanjaksolta (7). Epäiltyjen rattijuopumusten määrän romahtaminen 1990-luvun alussa näyttää kuitenkin ajoittuvan samanaikaisesti puhallutusten lisäämisen kanssa. On kuitenkin muistettava, että vain osa rattijuopumuksista tulee ilmi suoraan poliisin liikennevalvonnan kautta. Merkittävä osa rattijuopoista jää kiinni ilmiannon tai liikennevahingon seurauksena.

Eniten rattijuopumustapauksia tuli ilmi 1990-luvun alussa ennen laman alkua. Tällöin myös alkoholinkulutus oli noussut uuteen ennätykseen. Laman seurauksena alkoholinkulutus väheni, minkä lisäksi ajoneuvokannan kasvu pysähtyi. Samanaikaisesti epäiltyjen rattijuoppojen määrä laski selvästi. Talouden suhdanteet ja alkoholinkulutus heijastuvat erityisen vahvasti nuorten rattijuopumusepäilyjen määrään. Vaikka epäillyt tapaukset ovat lisääntyneet 2000-luvulla, kasvu ei kuitenkaan vastaa ennätyksellisen korkeaksi kivunnutta alkoholinkulutusta.

On havaittu, että rattijuopumusta voidaan ehkäistä tehokkaasti ajoneuvon käytön rajoittamisella (21,22,23). Havainto kannustaa ajoneuvon käyttöä ehkäisevien toimenpiteiden voimakkaampaan käyttöönottoon ja kehittämiseen. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi alkolukkojen asentaminen ajoneuvoon sekä ajoneuvon takavarikointi. Alkolukkoja käyttävissä maissa on kohdehenkilöiden alkoholinkäyttö vähentynyt ja uusimisriski pienentynyt. Uusimisriski on tosin saattanut kasvaa heti alkolukon poistamisen jälkeen (24,25). Alkolukoilla on myös mahdollista kerätä puhallustuloksista aineistoa, jonka avulla voidaan arvioida kuljettajan riskiä syyllistyä rikkeisiin myöhemmin (26).

Rangaistusten koventaminen ei vähennä rattijuopumusten määrää yhtä paljon kuin korkea kiinnijäämisriski (27,28). Kiinnijäämisen todennäköisyyttä voidaan kasvattaa lisäämällä liikennevalvonnan resursseja. Rattijuoppojen osuus liikennevirrassa on kuitenkin pieni Suomessa, jolloin liikennevalvonnan tehostamisesta saadaan suhteellisesti pienempi hyöty. Tämän sijaan ehkäiseviä toimia voidaan kohdistaa ongelmaryhmiin, joita ovat nuoret ja uusijat. Koska peräti kahden rattijuopon kolmesta on havaittu uusivan tekonsa, monien jopa toistuvasti, uusijoiden osuus kaikista tapauksista on merkittävä. Valvonnan tehostaminen erityisesti pahimpina riskiaikoina, kuten pikkutunneilla, viikonloppuina ja juhlapyhinä, voisivat olla tehokkaita keinoja rattijuopumusten ja niiden seurausten ehkäisemiseksi.

Alle 18-vuotiaiden nuorten alkoholinkäyttö on yleistä. Lähes joka viides yläasteikäinen ja joka neljäs lukioikäinen sanoo juovansa itsensä tosihumalaan vähintään kerran kuussa (29). Monet ajavatkin ensimmäisen kerran juovuksissa mopolla tai skootterilla, mutta myös alaikäiset syyllistyvät rattijuopumukseen autolla. Nuorten keskuudessa runsaskaan alkoholinkäyttö ei välttämättä ole sosiaalisesti tuomittavaa, minkä lisäksi ajokortin hankkiminen on monelle nuorelle aikuistumiseen kuuluva itsestäänselvyys. Tilastot osoittavat, että yhdistelmä johtaa usein virhearviointiin.

Rattijuoppojen hoitoonohjauksen vaikutus rattijuopumusten uusimiseen on todettu vähäiseksi (9,30), ja päihderiippuvuuden arviointi rattijuopumuksen yhteydessä on nuorten päihdehäiriöiden kehittymistä ajatellen usein myöhäistä. Päihdehäiriöt alkavat usein nuoruudessa ja ovat suhteellisen yleisiä, pitkäkestoisia ja toistuvia (31). Perusterveydenhuollon lääkärit joutuvat kohtaamaan nuorten keskuudessa lisääntyneen alkoholin ja muiden päihteiden käytön. Lääkäreiden koulutuksessa tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota päihteitä käyttävän nuoren kohtaamiseen. Kaikki nuorten kanssa toimivat ammattiryhmät tulisi kouluttaa nuorten päihdeongelmien tunnistamiseen. Nuorten päihde- ja mielenterveyspalvelut tarvitsevat riittävät resurssit, jotta tehokas hoito, neuvonta ja ehkäisy turvataan.

Tässä tutkimuksessa on voitu tarkastella rattijuopumuksen taustoja vain yleisellä tasolla. Vaikka käytetty rekisteriaineisto on kansainvälisesti katsoen laadukas ja mittava, on siinä omat rajoituksensa: tieto on osittain puutteellista, luokitukset ovat muuttuneet ja tapaukset ovat saattaneet valikoitua aineistoon. Kiinnijääneiden rattijuoppojen ei voida katsoa olevan edustava otos liikennevirrassa olevista rattijuopoista, sillä kiinnijääneissä tulevat yliedustetuksi poliisin huomiota kiinnittävät kuljettajat. Näitä ovat esimerkiksi voimakkaimmin päihtyneet, liikennesääntöjä rikkovat sekä "poliisin vanhat tutut", joilla on tilillään aiempia rikoksia. Tutkimusaineisto ei sisältänyt minkäänlaisia tunnistetietoja, joilla yksittäisen henkilön tunnistaminen aineiston sisällä olisi mahdollista. Tämän vuoksi aineiston jokaista havaintoa on käsitelty omana riippumattomana tapahtumanaan eikä erillisinä henkilöinä. Rattijuopumuksen uusijoiden eikä uusintakertojen osuuksia ole ollut mahdollista selvittää. On myös huomattava, että tutkimusaineisto on kerätty kahdenkymmenen vuoden ajanjaksolla. Tällä aikavälillä tapahtuneet suomalaisen yhteiskunnan muutokset ovat talous- ja kulutustilastojen kertomaa mittavammat. Tämä tutkimus ei myöskään käsittele kasvavaa huumausaineongelmaa. Rattijuopumuksista on tutkimuksellamme saatu kaivattu yleiskuva ongelman laajuudesta.

Kiitokset Suomen Akatemian Päihteet ja addiktio -tutkimusohjelmalle.

Tästä asiasta tiedettiin

Väestön keskimääräinen alkoholinkulutus vaikuttaa rattijuopumusten määrään.

Rattijuopumuksia todettiin eniten ennen talouslaman alkua vuosina 1989-1991 alkoholinkulutuksen ollessa suurta. Laman aikana alkoholinkulutus ja rattijuopumus kääntyivät laskuun.

Nuoret ja kokemattomat kuljettajat ovat erityisen riskialtis ryhmä liikenteessä.

Tämä tutkimus opetti

Alkoholinkulutuksen muutokset heijastuvat erityisen vahvasti nuorten kuljettajien rattijuopumustapauksiin. Ilmiö voidaan havaita sekä miehillä että naisilla.

Naisten osuus rattijuopoista on kasvussa. Tällä hetkellä joka yhdeksäs rattijuoppo on nainen.

Rattijuopumus keskittyy iltoihin, viikonloppuihin ja juhlapyhien aikaan.

Nuorten ongelmalliseen alkoholinkäyttöön tulisi puuttua varhain, viimeistään ajo-oikeutta myönnettäessä.