Tupakoinnin lopettaminen Suomessa

Tupakoinnin suuret terveyshaitat ovat yleisesti tunnetut. Noin joka toinen tupakoiva kuolee tupakointinsa vuoksi, jos ei lopeta ajoissa. Suomessa tupakasta johtuvia kuolemia arvioidaan olevan vuosittain noin 5 000 (1).

Kun tupakoinnin suuret terveyshaitat ovat tulleet yhä paremmin ihmisten tietoon, yhä useammat ihmiset haluavat lopettaa sen. Heidän pulminaan ovat tupakoinnin aiheuttama voimakas riippuvuus ja tupakointia tukevat yhteiskunnan kaupalliset, sosiaaliset ym. paineet.

Erilaisten tupakasta vieroittavien menetelmien vaikutuksia on tutkittu huomattavan paljon; aiheesta on useita hyviä yhteenvetoja (2,3,4,5,6,7). Tupakoinnin lopettamisen teoreettista taustaa on myös lähestytty useista näkökulmista: nikotiiniriippuvuutta, jota mitataan ns. Fagerströmin indeksillä (FTND), voidaan tehokkaasti katkaista nikotiinikorvaushoidolla (8,9,10,11,12,13). Psykologiset teoriat pohjautuvat yleisesti ns. sosiaalisen oppimisen teoriaan. Viime vuosina on käytetty paljon ns. transteoreettista mallia, jonka mukaan tupakoinnin lopettaminen jaetaan eri vaiheisiin:

1) ei harkitse lopettamista, 2) harkitsee lopettamista, 3) valmistautuu lopettamiseen 4), lopettaminen ja 5) pysyminen tupakoimattomana (14,15,16).

Vaikka tupakasta vieroittavien ohjelmien vaikutuksia - aina väestötason kampanjoista intensiivisiin kliinisiin vieroitusmenetelmiin asti - on tutkittu erittäin paljon, on kuitenkin varsin vähän tietoa spontaanista lopettamisesta eli siitä, miten keskimääräinen tupakoinnin lopettaminen väestössä tapahtuu. Suomalaisia tupakoivia edustavasta väestöstä selvitettiin tätä asiaa 1980-luvun alussa Kansanterveyslaitoksen Aikuisväestön terveyskäyttäytymisseurannan (AVTK) aineiston perusteella (17). Suomen lisäksi on tietoa lähinnä amerikkalaisista tutkimuksista.

On ilmeistä, että valtaosa yhteisön tupakoivista haluaa lopettaa ilman asiantuntijoiden erityistä vieroitusohjelmaa (2,17). Sen vuoksi kaikki toimenpiteet, joilla voidaan edesauttaa onnistumista, ovat väestötason tupakoinnin lopettamisen kannalta keskeisessä asemassa (18,19).

Useimmat tupakoinnin lopettamista yrittävät henkilöt eivät onnistu ensimmäisellä kerralla, vaan tekevät useita yrityksiä ennen onnistumista (20). Cohen ym. julkaisivat yhteenvedon kymmenestä amerikkalaisesta tutkimuksesta, joissa selvitettiin tupakoivien omia lopettamisyrityksiä, niiden tuloksia ja onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä (21). Tekijät totesivat kuitenkin, että näiden tutkimusten henkilöt eivät välttämättä edusta väestössä keskimääräisiä tupakoinnin lopettamista yrittäviä ihmisiä.

Suomen aikuisväestön terveyskäyttäytymisen seuranta (AVTK) tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutkia tupakoinnin lopettamista väestötasolla. Vuosittain tutkitaan edustava satunnaisotos Suomen aikuisväestöstä. Tämän otoksen tupakoivat henkilöt edustavat maan tupakoivaa väestöä. Tässä tutkimuksessa tehtiin vuosiseuranta kevään 1996 AVTK-tutkimuksen päivittäin tupakoivalle otokselle. Kun vuoden 1982 tutkimus (17) pohjautui poikkileikkaushaastatteluun, perustui nyt tehty tutkimus tupakoivia edustavan väestöotoksen prospektiiviseen seurantaan.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää keskimääräistä tupakoinnin lopettamista ja siihen liittyviä tekijöitä suomalaisessa väestössä. Tavoitteena oli myös saada tietoa tupakoinnin lopettamisessa tapahtuneista muutoksista vuoden 1982 jälkeen Suomessa.

Aineisto ja menetelmät

Keväällä 1996 tehtiin Kansanterveyslaitoksen AVTK-tutkimus aiempaan tapaan suomalaista aikuisväestöä (15-64-vuotiaat) edustavalle poikkileikkausotokselle. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 3 597 henkilöä, mikä merkitsi 72 %:n vastausaktiivisuutta. Tutkimuksen toteuttaminen ja aineiston perustaulukot on julkaistu asianomaisessa vuosiraportissa (22).

Niistä henkilöistä, jotka vastasivat kyselyyn keväällä 1996, valittiin tätä tutkimusta varten perusaineistoksi kaikki vastaajat, jotka ilmoittivat tupakoivansa päivittäin (yhteensä 806 henkilöä). Heille lähetettiin vuotta myöhemmin eli huhtikuussa 1997 postikysely tupakoinnistaan ja edeltäneen vuoden aikana tupakoinnissa tapahtuneista muutoksista ja muutosyrityksistä. Kahden uusintapostituksen jälkeen saatiin vastaukset 596 henkilöltä (74 %).

Seurantakyselyyn vastanneista muodostettiin jatkoanalyysissä kaksi ryhmää seuraavasti:

1) Tupakoinnin lopettaneet: kaikki vastaajat, jotka ilmoittivat, että he eivät ole tupakoineet lainkaan viimeisen kuukauden aikana.

2) Tupakoinnin lopettamista yrittäneet (mutta siinä epäonnistuneet), kaikki vastaajat, jotka ilmoittivat yrittäneensä vakavasti lopettaa tupakoinnin kuluneen vuoden aikana, mutta polttaneensa viimeksi kuukauden aikana.

Ryhmien väliset erot testattiin Khin neliö -testillä. Jos Khin neliö -testin käyttöedellytykset eivät ole toteutuneet, käytettiin Fisherin eksaktia testiä (merkitty taulukkoon F). Merkitsevyystasoksi valittiin 5 % (p < 0,05).

Tutkimuksen toisen vaiheen katoa selvitettiin vertaamalla vastaajien ja vastaamattomien peruslomakkeen (eli kevään 1996 AVTK-lomake) tietoja.

Taulukko 1 osoittaa, että erot vastaamattomien ja vastanneiden välillä ovat suhteellisen pienet.

Tulokset

Kaikista vastanneista 29 % ilmoitti tehneensä ainakin yhden vakavan tupakoinnin lopettamisyrityksen seurantavuoden aikana. Monet tupakoivat henkilöt yrittivät tosissaan lopettaa tupakointia: noin 8 % vastaajista teki seurantavuoden aikana useita lopettamisyrityksiä ja 6 % vastaajista ilmoitti yrittäneensä lopettaa viimeksi kuluneen kuukauden aikana.

Ennen kevään 1996 tutkimusta vain 27 % päivittäin tupakoivista ihmisistä ei ollut tehnyt yhtään lopettamisyritystä. Noin 43 % heistä oli yrittänyt lopettaa yksi tai kaksi kertaa, 18 % 3-4 kertaa ja 12 % 5 kertaa tai useammin.

Lopettamisyritykset seurantavuoden aikana olivat kaiken kaikkiaan yhtä yleisiä miesten ja naisten parissa. Lopettamisyritykset vaihtelevat jonkin verran ikäryhmittäin. Ne olivat yleisempiä nuoremmilla kuin vanhemmilla tupakoijilla, erityisesti miehillä (taulukko 2).

Tupakoinnin lopettamisyritysten yleisyys seurantavuoden aikana oli yhteydessä tupakointimäärään keväällä 1996 siten, että vähemmän tupakoivat henkilöt yrittivät lopettaa tupakointia useammin (taulukko 3).

Lopettamisyritysten yleisyys ei ollut merkittävästi yhteydessä vuoden 1996 kyselyssä mitattuun nikotiiniriippuvuuden asteeseen (FTND), vaikka vähän nikotiiniriippuvaisilla oli hieman useammin lopettamisyrityksiä (taulukko 4). Naisten nikotiiniriippuvuuden aste oli yleensä selvästi vähäisempi kuin miesten, mikä liittyy heidän vähäisempään tupakointimääräänsä. Nikotiiniriippuvuutta koskevien puuttuvien tietojen vuoksi lopettamisyritysten yleisyys poikkeaa hieman taulukon 3 tiedoista.

Tupakoinnin lopettamista kuluneen vuoden aikana voitiin tarkastella kahden eri kysymyksen perusteella: toisessa pyydettiin vastaajia ilmoittamaan nykyinen tupakointitilanne (päivittäin, satunnaisesti, ei lainkaan) ja toisessa kysyttiin, milloin vastaaja on viimeksi tupakoinut. Kun näiden kysymysten jakautumisessa ei ollut olennaista eroa miesten ja naisten välillä, esitetään taulukossa 5 molemmat sukupuolet yhdessä. Taulukon mukaan noin 6-7 % keväällä 1996 tupakoineista henkilöistä oli vuoden kuluttua lopettanut - tämä on siis pisteprevalenssi noin kuukauden tupakoimattomuuden perusteella. Vakavan lopettamisyrityksen tehneestä kaikkiaan 171 henkilöstä 30 oli onnistunut lopettamaan yhden kuukauden tupakoimattomuuskriteerillä, mikä merkitsi, että noin 18 % oli onnistunut.

Vakavan lopettamisyrityksen tehneiltä ihmisiltä tiedusteltiin, missä kuussa he olivat tehneet vakavia lopettamisyrityksiä. Noin 25 % kaikista lopettamista yrittäneistä henkilöistä oli tehnyt yrityksen ainakin tammikuussa. Vuoden alkupuolella oli ilmoitettuja yrityksiä enemmän kuin vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Koska useimmat vastasivat toukokuussa 1997, ovat tätä kuukautta koskevat tiedot todellista pienemmät (taulukko 6).

Suomalaisten lopettamisyritysten tärkein syy on vakavien sairauksien ehkäisy. Miehillä ovat tupakointiin mahdollisesti liittyvät sairaudet tai oireet myös merkittäviä syitä, naisilla taas raskaus ja taloudelliset seikat. Tarkasteltaessa erikseen lopettamisyrityksessä onnistuneita ja epäonnistuneita henkilöitä huomataan, että onnistuneet painottavat hieman enemmän tautien ehkäisyä ja muita syitä (taulukko 7).

Vajaa viidesosa lopettamista yrittäneistä ihmisistä ilmoitti, että lopettamisen yhteydessä ei esiintynyt vieroitusoireita. Noin 15 %:lla vieroitusoireet olivat hyvin voimakkaat. Naisilla oireet olivat hieman vähäisempiä kuin miehillä. Lopettamisessa onnistuneiden ja epäonnistuneiden henkilöiden välillä ei ollut merkitsevää eroa vieroitusoireiden esiintymisessä (taulukko 8).

Vajaa 20 % lopettamista yrittäneistä henkilöistä ilmoitti käyttäneensä nikotiinipurukumia ja saman verran nikotiinilaastaria. Kun kombinaatiohoitoa esiintyy jonkin verran, liittyi joka kolmanteen lopettamisyritykseen nikotiinikorvaushoitoa. Hypnoosia oli käyttänyt vain 1 %, mutta akupunktion käyttö oli vielä harvinaisempaa; aineistossa ei ollut yhtään vieroitusryhmiin osallistunutta. Tarkasteltaessa erikseen onnistuneita ja epäonnistuneita havaitaan, että nikotiinipurukumin käyttö näyttäisi olleen yleisempää onnistuneiden keskuudessa, vaikka ero ei ole tilastollisesti merkitsevä (taulukko 9).

Taulukko 10 kuvaa lopettamisyrityksessä onnistuneita ja epäonnistuneita henkilöitä keskeisten taustatietojen perusteella. Mikään tutkituista taustamuuttujista ei ollut selvässä yhteydessä siihen, että henkilö onnistui tupakoinnin lopettamisessa.

Taulukko 11 kuvaa lopettamisyrityksessä onnistuneita ja epäonnistuneita ihmisiä erilaisten seurantavuoden aikana saatujen tukitoimenpiteiden mukaan. Lopettamisessa onnistuneet henkilöt ilmoittivat epäonnistuneita useammin, että he eivät olleet saaneet keneltäkään tukea lopettamisyritykselleen. Perheenjäseneltä ja ystävältä saadun ohjeen suhteen tilanne oli päinvastainen.

Pohdinta

Tulosten mukaan siis noin 7 % keväällä 1996 päivittäin tupakoineista henkilöistä ilmoitti lopettaneensa seuraavan vuoden aikana. Mikäli ajatellaan, että suurin osa kadosta on edelleen tupakoivia ihmisiä ja tupakoinnin lopettaneista henkilöistä luultavasti noin puolet onnistuu tässä yrityksessään pysyvästi (noin puolella oli viimeinen tupakointikerta yli 1/2 vuotta sitten), voitaisiin arvioida, että 3 % keväällä 1996 päivittäin tupakoineista suomalaisista lopetti seuraavan vuoden aikana pysyvästi. Tulos on sama kuin amerikkalainen arvio vuoden aikana tupakoinnin lopettaneiden osuudesta (23).

Kun päivittäisen tupakoinnin yleisyys on noin 25 %, vastasi tämä noin prosenttiyksikön vuotuista tupakointiprevalenssin pienenemistä. Tämä onkin ollut miehillä viime vuosien keskiarvo. Tässä tutkimuksessa miesten ja naisten lopettamismäärät eivät poikenneet toisistaan. Aivan viime vuosina on sekä AVTK- että ns. FINRISKI-tutkimuksessa havaittu, että myös naisten tupakointi on alkanut vähentyä, mikä sopii yhteen tämän tutkimuksen kanssa (22,24).

Suomalaisten lopettamisyritysten suurta määrää kuvaa se, että kaikista vastanneista noin 29 % ilmoitti tehneensä vakavan lopettamisyrityksen viimeksi kuluneen vuoden aikana. Vuoden 1997 AVTK:n valtakunnallisessa poikkileikkausaineistossa vastaava osuus oli 31,5 %. Viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana lopettamisyrityksen tehneiden osuus oli vuosina 1983-1995 noin 15 % ja vuonna 1997 noin 20 %. Kun käytetty vakavan yrityksen kriteeri vuonna 1997 oli kuitenkin hieman muuttunut, tupakoinnin lopettamisyritysten yleisyys suomalaisessa väestössä näyttää pysyneen varsin samanlaisena (26).

Lopettamisyritysten yleisyys suomalaisessa väestössä näyttää hieman suuremmalta vähemmän tupakoivien parissa. Lopettamisyritykset eivät kuitenkaan ole selvästi yhteydessä nikotiiniriippuvuuden asteeseen. Tulokset vahvistavat myös käsitystä uudenvuoden lupausten vaikutuksesta lopettamisyrityksiin: 25 % kaikista lopettamista yrittäneistä oli tehnyt yrityksen ainakin tammikuussa. Näyttää siltä, että kesää kohti tultaessa yritetään lopettaa tupakointia hieman useammin kuin kesällä tai syksyllä. On kuitenkin mahdollista, että viimeisiä kuukausia koskevat lopettamisyritykset muistetaan hieman paremmin kuin aiemmin vuoden kuluessa tehdyt yritykset. Suomalaisten tupakoinnin lopettamisyritysten perusteluina painottuvat tautien ehkäisy, mutta mielellään mainitaan useita syitä.

Lopettamisen yhteydessä ilmaantuvien vieroitusoireiden yleisyys vaihtelee, mutta yli puolella lopettaneista henkilöistä ne olivat lieviä tai niitä ei ollut oman ilmoituksen mukaan lainkaan. Tämä tuntuu jossakin määrin yllättävältä, mikä kuitenkin kuvastanee sitä, kuinka keskimääräisillä tupakoivilla henkilöillä - toisin kuin lopettamiseen apua hakevilla - vieroitusoireet ovat harvoin erityisen voimakkaita. Voidaan kuitenkin todeta, että ei lainkaan vieroitusoireita ilmoittaneiden osuus oli nyt selvästi pienempi kuin vuoden 1982 tutkimuksessa (17). Tämä viittaa siihen, että tupakoivien ihmisten pienenevä ryhmä Suomessa saa lopettaessaan enemmän vieroitusoireita. Tulos tukisi sitä teoriaa, että tupakoinnin vähentyessä jäljelle jäävät tupakoivat henkilöt ovat muita vaikeampia tapauksia (hard core smokers).

Nikotiinikorvaushoidon käyttö on nykyään yleistä. Noin joka kolmanteen vakavaan lopettamisyritykseen liittyy nikotiinikorvaushoito. Nikotiinipurukumia käyttäneet henkilöt onnistuivat hieman muita useammin, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. On myös muistettava, että tässä yhteydessä ei selvitetty sitä, oliko nikotiinipurukumin tai -laastarin käytön pituus tai annos mitenkään riittävä. Onhan usein todettu, että tässä mielessä nikotiinikorvaushoidossa on suuria puutteita (27).

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella oli spontaanin lopettamisen onnistumisprosentti vuoden aikana yhden kuukauden tupakoimattomuuskriteerillä noin 18 %. Kun vajaa puolet heistä oli ollut polttamatta yli 6 kk ja loputkin 1-6 kk, voidaan karkeasti arvioida, että tässä aineistossa spontaanin lopettamisen onnistumisprosentti vuoden kriteerillä olisi vajaa 10 %. Lukua voidaan pitää melko korkeana, kun erilaisten vieroitusinterventioiden vuoden tulokset ovat yleensä noin 20 - 40 %. Pohjois-Karjalan interventiotutkimuksessa, jossa käytettiin nikotiinipurukumin ja -laastarin kombinaatiota, oli vuoden tulos tässä ryhmässä 39 % (25). Amerikkalaisten spontaania lopettamista koskevien tutkimusten yhteenvedossa vuoden tupakoimattomuustulos (ei tupakointia koko vuoden aikana) vaihteli 3,9-10,6 % (21). Lääkärin kehotuksen ja siihen liittyvien yksinkertaisten inteventioiden tuloksellisuus vaihtelee yleensä noin 5-10 %:n välillä (7).

Kun lopettamisyrityksissä onnistuneita ja epäonnistuneita henkilöitä tarkasteltiin erilaisten taustatekijöiden mukaan, havaittiin, että mitään kovin selvästi erottuvia tekijöitä ei tullut esiin. Vanhemmat ja vähemmän koulutetut ihmiset onnistuivat ehkä hieman muita useammin. Mielenkiintoista oli, että onnistuneet ilmoittivat epäonnistuneita useammin, että he eivät ole saaneet keneltäkään tukea lopettamiselleen. Tämä saattaa kuvastaa onnistuneiden oman päätöksen vahvuutta verrattuna esimerkiksi perheenjäsenten kehotuksesta tapahtuvaan lopettamisyritykseen, mutta mukana voi olla myös raportointiharhaa.

Esitettyjen tulosten luotettavuutta voidaan pohtia usealta kannalta. Tulokset perustuvat itseraportointiin, joka suomalaisessa väestötutkimuksessa on kuitenkin tupakoinnin osalta osoittautunut varsin hyväksi (28). Suurempi ongelma on kato, jota on kahdessa vaiheessa. Vaikka keväällä 1997 vastanneiden ja vastaamattomien erot erilaisten taustatekijöiden suhteen olivat varsin pieniä, on kuitenkin todennäköistä, että vastaamatta jättäneiden 26 %:n joukossa oli vastanneisiin verrattuna vähemmän lopettamisyrityksiä ja onnistumisia. Mikäli asia on näin, pienentäisi se jonkin verran lopettamisyritys- ja onnistumisprosentteja, mikä otettiin edellä huomioon. Tulosten merkitystä taas lisää se, että kysymys on valtakunnallisesti edustavasta väestöotoksesta ja prospektiivisesta seurannasta

Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että tupakoivat suomalaiset yrittävät erittäin usein lopettaa tupakointia. Terveydelliset tekijät ovat tupakoinnin lopettamisyritysten tärkein peruste. Vaikka valtaosa tupakoijista ei onnistu lopettamaan tupakointia sillä kertaa, on spontaanin lopettamisen onnistumisprosentti vuoden sisällä kuitenkin lähes 10. Lopettamisen yleisyys ja suhteellisen hyvä onnistumisprosentti ovat epäilemättä Suomen myönteisen tupakointikehityksen eräitä kulmakiviä.

Mielenkiintoista on, että onnistuminen tupakoinnin lopettamisessa ei näytä olevan kovin selvässä yhteydessä tupakointimäärään, nikotiiniriippuvuuteen eikä muihin taustatekijöihin. Useimmat ihmiset, jotka ovat onnistuneet lopettamaan tupakoinnin, ovat kuitenkin tehneet useita aiempia yrityksiä. Tupakoinnin lopettamista yrittävät henkilöt onnistuvat lopulta, kun lopettamisen keinot ovat heillä riittävästi hallinnassa ja heidän pyrkimyksensä päästä tupakoinnista eroon ovat riittävän voimakkaat. Koska spontaanin lopettamisen yleisyyttä voidaan lisätä erilaisilla kampanjoilla (esimerkiksi LOPETA JA VOITA) ja lopettamistulosta voidaan edistää sopivilla tukitoimilla, kannattaa väestötason tupakoinnin vähentämistyön pääpaino kohdistaa juuri väestön spontaaniin tupakoinnin lopettamisen ja edistää onnistumista siinä.