Eri psykoterapioiden teho laihuushäiriöön samaa luokkaa

Vain puolet hoitoon hakeutuvista anoreksiapotilaista toipuu oireettomiksi, ja kuolleisuus on suurempi kuin missään muussa psykiatrisessa sairaudessa. Aikuispotilaiden minkään hoitomuodon teho ei yllä näytönasteluokituksessa tasolle A tai B. Laajassa saksalaisessa satunnaistetussa tutkimuksessa, johon osallistui 10 yliopistosairaalaa, selvitettiin kolmen avohoitomuodon tehoa laihuushäiriötä sairastavien 242 naisen hoidossa, eikä tehossa ollut eroa.

Tero Taiminen

300 000 turhaa tutkimuspotilasta

Lähes kolmannes satunnaistetuista kontrolloiduista tutkimuksista jää julkaisematta. Yhdysvaltalainen tutkijaryhmä jäljitti ClinicalTrials.gov-tutkimusrekisteristä kaikki vuoden 2008 loppuun mennessä rekisteröidyt yli 500 potilasta käsittävät interventiotutkimukset, joihin koehenkilöiden kerääminen oli lopetettu. 585 tutkimuksesta 171:n (29 %) tuloksia ei marraskuuhun 2012 mennessä ollut julkaistu tieteellisissä lehdissä. Tutkimusrekisteriin oli kirjattu 38 julkaisemattoman tutkimuksen tuloksia, mutta 133 (23 %) tutkimuksen tuloksia ei löytynyt mistään. Julkaisematta jääneisiin 171 tutkimukseen oli rekrytoitu arviolta 299 763 koehenkilöä.

Pertti Saloheimo

HPV-seulonta ehkäisee syöpiä paremmin kuin Papa-seulonta

HPV-tutkimus antaa 60-70 % paremman arvion kohdunkaulan syövän myöhemmästä puhkeamisesta kuin Papa-koe, todettiin noin 176 000 naista ja 1 200 000 naisvuotta käsittävässä seurannassa. Aineisto käsitti Ruotsissa, Alankomaissa, Englannissa ja Italiassa tehtyjen satunnaistettujen vertailututkimusten aineistot, ja 20-64-vuotiaita naisia seurattiin keskimäärin 6,5 vuotta.

Pertti Kirkinen

Nuorten ostopalvelupsykoterapiat - mitä ostetaan ja kenelle

Sairaanhoitopiirien ja kuntien yksityissektorilta ostamien psykoterapioiden määrästä ja laadullisista piirteistä ei toistaiseksi ole ollut saatavilla systemaattista tietoa, vaikka psykoterapia on vaikuttava hoitomuoto ja psykoterapiapalveluja ostetaan enenevässä määrin. Nuorten psykoterapiat poikkeavat aikuisten psykoterapioista mm. siten, että niihin yhdistetään usein vanhempien tukikäyntejä tai perheen yhteisiä käyntejä. Selvitimme HYKS Nuorisopsykiatrian klinikkaryhmän psykoterapeuttisten ostopalveluiden piirteitä ja kehittämisalueita.

Vera Gergov, Nina Lindberg, Veli-Matti Tainio, Mauri Marttunen

Palovammapotilaiden kuolleisuutta ennustavat tekijät

Tutkimuksessa kerättiin 1995-2005 Töölön sairaalan palovammaosastolla kuolleiden palovammapotilaiden sairauskertomukset ja oikeuslääketieteelliset ruumiinavaustodistukset. Kerätyn tiedon arvioi anestesialääkäristä, patologista ja kahdesta plastiikkakirurgista koostunut ryhmä. Kuolinsyyt, monielinvaurion ja lisämunuaisverenvuodon yleisyys, ja huomaamatta jääneet sairaudet kirjattiin ylös.

Outi Kallinen

Yskä ei lyhene antibiootilla tai ibuprofeenilla

Käypä hoito -suositus on jo vuosia ohjannut olemaan määräämättä antibiootteja keuhkoputkitulehdukseen, mutta edelleenkin suuri osa potilaista saa niitä. Lääkärit taipuvat herkemmin määräämään mikrobilääkettä, jos potilas tupakoi tai jos hän kertoo yskösten olevan värillisiä. Espanjassa tehty satunnaistettu hoitokoe on ensimmäinen, jossa on verrattu antibioottia, tulehduskipulääkettä ja lumelääkettä keuhkoputkitulehduksen hoidossa - eikä tuloksissa ollut eroa.

Helena Liira

Paljon sosiaali- ja terveyspalveluja käyttävät asukkaat Oulussa

Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset keskittyvät pienelle osalle väestöstä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, mistä asiakasryhmistä paljon palveluita käyttävät asiakkaat muodostuvat. Lisäksi selvitettiin, miten heidän ja muun väestön palvelujen käyttö poikkeavat toisistaan. Artikkelissa pohditaan tulosten merkitystä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteelle ja sen uudistamiselle.

Riikka-Leena Leskelä, Vesa Komssi, Saana Sandström, Sirkku Pikkujämsä, Anna Haverinen, Sirkka-Liisa Olli, Kirsti Ylitalo-Katajisto

Koettua ja uutta kondyloomien hoidosta

Vuonna 2006 hyväksyttiin käyttöön kohdunkaulan syöpää ehkäisemään nelivalenttinen rokote HPV-virustyyppejä 16/18 ja 6/11 vastaan ja vuotta myöhemmin meilläkin nykyään ajankohtainen kaksivalenttinen HPV 16/18-rokote. Der Urologe -lehden katsauksen mukaan ensiksi mainitun rokotteen lisäpotentiaali oli nopeasti urologienkin havaittavissa, koska HPV-tyypit 6 ja 11 aiheuttavat 90 % ulkogenitaalien kondyloomista. Tämä on johtanut siihen, että kansalliset rokotekomissiot ovat alkaneet suositella nelivalenttisen rokotteen käyttöönottoa myös poikien tai ainakin riskiryhmiin kuuluvien miesten rokotuksissa.

Ossi Lindell

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030