Sairauspäivärahan saajien määrä on kasvanut vuodesta 2017 lähtien (1). Sairauspoissaolot ovat lisääntyneet nuorilla ja varhaiskeski-ikäisillä naisilla etenkin mielenterveyden häiriöiden takia. Lisäksi lähes kymmenen henkilöä päivässä jää työkyvyttömyyseläkkeelle depression takia (2).

Lisääntyneiden sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden keskeinen syy on depressio. Suomessa tehtyjen tutkimusten mukaan masennus ei kuitenkaan ole lisääntynyt koko väestössä (3), vaikka masennushäiriöt ovat jossain määrin lisääntyneet naisilla.

Hiljattain päivitetyn Depression Käypä hoito -suosituksen mukaan masennuksen vaikuttavia hoitoja ovat lääkehoito, psykoterapia ja erilaiset neuromodulaatiohoidot sekä näiden yhdistelmät. Suosituksessa todetaan selkeästi, että jos depressiossa tarvitaan sairauspoissaoloa, siihen tulee aina liittää aktiivista hoitoa ja tiivistä seurantaa.

Tutkimusten perusteella kuitenkin tiedetään, että vain pieni osa masennukseen sairastuneista hakee hoitoa ja heistäkin vain osa saa asianmukaista hoitoa (4,5). Masennuksen varhaista tunnistamista tulee kehittää.

Valitettavan harva potilas on saanut systemaattista ja tehokasta hoitoa masennukseensa edes ennen kuntoutustuelle tai työkyvyttömyyseläkkeelle joutumistaan (6,7,8), vaikka he ovat varmasti terveydenhuollon piirissä: heille on kirjoitettu B-lausunto sairauspäivärahaa, kuntoutustukea tai työkyvyttömyyseläkettä varten.

Työkyvyttömyyteen johtava masennus aiheuttaa runsaasti kärsimystä ja taloudellisia menetyksiä yksilölle ja yhteiskunnalle. Erityisen huolestuttavaa on nuorten ja varhaiskeski-ikäisten työkyvyttömyyden kroonistuminen. Heillä olisi paljon työvuosia jäljellä.

Depression varhaista hoitoa tulee kehittää huomattavasti aktiivisemmaksi ja hyödyntää enemmän Kelan kuntoutuksen ja työeläkekuntoutuksen mahdollisuuksia. Ensimmäisen masennuksen varhaisvaiheen hoito on tuloksellisempaa kuin pitkittyneen depression hoito. Työpaikoilla on kokeiltu sairauspoissaolojen vähentämistä varhaisen vaiheen psykoterapialla ja matalan kynnyksen sähköisillä palveluilla, ja tulokset ovat hyviä.

Sairauspoissaolojen pituutta ja kirjoituskäytäntöjä tulisi tarkastella kriittisesti. Osasairauspäivärahaa käytetään yhä liian harvoin. Useammin voitaisiin käyttää myös työterveyshuollon päätöksellä käynnistettävää työkokeilua, jossa työtehtäviä tuntuvasti muokataan työntekijälle sopivammiksi. Psykiatrian poliklinikoiden ja työterveyshuollon tulisikin tehdä tiivistä yhteistyötä masennuspotilaan hoidossa, jotta työkyvyn tukitoimet ja työhön paluun mahdollisuudet selvitettäisiin jo hoitojakson aikana.

Mielenterveyden häiriöt aiheuttavat usein esteen palata senhetkiseen työhön, vaikka työkykyä olisi jäljellä toisenlaiseen työhön. Ammatillinen kuntoutus tulisi ajoittaa nykyistä tarkemmin. Se käynnistetään usein liian myöhään tai – harvemmin – liian aikaisin, kun työntekijän voimavarat eivät vielä riitä. Laajennettu työhön paluun tuki on liian harvoin käytetty ammatillisen kuntoutuksen muoto.

Varhainen ja tehokas tuki ehkäisee työkyvyttömyyden pitkittymistä ja työkyvyttömyyseläkkeitä. Sellaisen järjestäminen edellyttää työterveyshuollon ja työpaikkojen aktiivista yhteistyötä. Työhön paluun kynnys on sitä korkeampi, mitä kauemmin masentunut työntekijä pidetään pois työelämästä.