Lähtökohdat

Viime aikoina on paljon keskustelu siitä, missä määrin sydäntoimenpiteet tulisi keskittää tai hajauttaa maassamme. Artikkelissa selvitetään Suomessa vuonna 2010 tehtyjä kajoavia kardiologisia toimenpiteitä ja niiden määrän kehitystä viime vuosina sekä toiminnan jakautumista yliopistosairaaloiden erityisvastuualueiden välillä.

Menetelmät

Sydäntoimenpiteiden lukumäärät pohjautuvat Suomen Kardiologisen Seuran tammikuussa 2011 tekemän ylilääkärikyselyn tuloksiin. Kehitystä arvioitaessa on huomioitu myös aiemmat kyselyt vuodesta 2007 lähtien. Tuloksia tarkastellaan yliopistosairaaloiden erityisvastuualueiden (erva) mukaan ja määrät on suhteutettu alueiden väestöpohjaan.

Tulokset

Vuonna 2010 Suomessa tehtiin noin 24 000 sepelvaltimoiden varjoainekuvausta, 9 000 pallolaajennusta ja 2 100 ohitusleikkausta sekä lähes 3 800 sydämen tahdistimen asennusta. Lähes puolet varjoainekuvauksista (47 %), pallolaajennuksista (45 %) ja tahdistimen asennuksista (44 %) tehtiin keskussairaaloissa. Rytmihäiriö- ja vajaatoimintatahdistimien asennukset keskittyivät yliopistosairaaloihin ja suurimpiin keskussairaaloihin. Väestömäärään suhteutettuna eniten toimenpiteitä tehtiin Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Päätelmät

Tulostemme perusteella sepelvaltimotaudin kajoava hoito - päivystystä lukuun ottamatta - toteutuu Suomessa hyvin, kapasiteetti on riittävä ja potilaat pääsevät hoitoon kohtuullisessa ajassa. Akuutin sepelvaltimokohtauksen hoidon tehostamiseksi kardiologipäivystys on järjestettävä koko maahan. Rytmihäiriöiden laite- ja katetriablaatiohoitojen osuus kasvaa, joten niiden resursseja on parannettava. Harvinaisia tutkimuksia ja hoitoja on syytä keskittää ja kalliiden hoitojen tarve pitää arvioida valtakunnallisesti.