Lyhyesti: Lihavuus lisää eteisvärinän vaaraa

Framinghamista kuuluu jälleen mielenkiintoisia uutisia. Yli 5 000:ta asukasta (keski-ikä 57 vuotta), joilla ei ollut lähtötilanteessa eteisvärinää, seurattiin noin 13 vuoden ajan. Asukkaat jaettiin painoindeksin mukaan normaali- ja ylipainoisiin sekä lihaviin. Seurannan aikana yli 500 asukkaalle ilmeni eteisvärinä. Se ilmaantui lihaville asukkaille puolet useammin kuin normaalipainoisille. Yhden painoindeksiyksikön lihominen lisäsi eteisvärinän vaaraa 4 % sekä miehillä että naisilla. Lehden pääkirjoituksen mukaan tällä vähäisellä lisäriskillä (assosiaatiolla) saattaa olla melkoista kansanterveydellistä merkitystä, koska lihavuuteen voidaan vaikuttaa elintavoilla ja toisaalta eteisvärinä on tärkeä aivohalvauksen vaaratekijä.

Juhani Airaksinen

Lyhyesti: Follikulaarisen lymfooman geenieksperssio ennakoi taudinkulkua

Follikulaarisen lymfooman kliinisen ennustearvion tueksi tarjotaan geeniekspression profilointia. Arvio on tarpeen, koska hitaasti etenevää tautimuotoa voidaan ensin vain seurata ilman hoitoa, kun taas huonon ennusteen potilas tarvitsisi tehokkaan hoidon jo alkuvaiheessa. 191 potilaan tuorenäytteestä tehtiin mikroarray-analyysi, jonka avulla tunnistettiin potilasryhmä, jonka elinaika oli keskimäärin 13,6 v. Huonon ennusteen ryhmässä elinaika oli vain 3,9 v. Molekulaariset muutokset havaittiin T-soluissa, makrofageissa ja dendriittisissä soluissa, ei siis pahanlaatuisissa B-soluissa. Diffuusissa suurisoluisessa lymfoomassa ja manttelisolulymfoomassa molekulaariset virheet ovat pahanlaatuisissa B-soluissa. Molekulaarisesti arvioiden follikulaarisen lymfooman luonne poikkeaa muista lymfoomista, ja ovathan nämä sairaudet kliinisestikin kovin erilaisia.

Sirkku Jyrkkiö

Lisää vaihtoehtoja sydämen vajaatoiminnan hoitoon

Sydämen vaikean vajaatoiminnan hoito pohjautuu pääasiassa sydämen työn keventämiseen diureetein ja reniini-angiotensiini-aldoteronijärjestelmään vaikuttavin lääkkein. Myös sympaattista yliaktiivisuutta estämällä (beetasalpaajilla) saadaan helpotusta. Näiden mekanismien lisäksi myös endoteelin heikentynyt toiminta, typpioksidin heikentynyt tuotto ja lisääntynyt oksidatiivinen rasitus vaikuttavat epäedullisesti sydämen toimintaan ja hidastavat sydämen uudelleenmuovautumista vaikeassa vajaatoiminnassa. Alustavien tutkimusten mukaan vajaatoimintaa sairastavat, Yhdysvaltain mustaan väestöön kuuluvat potilaat reagoivat erityisen hyvin juuri tämän järjestelmän korjaamiseen tähtäävään lääkitykseen.

Robert Paul

FLIPI-pisteet follikulaarisen lymfooman ennusteen avuksi

Follikulaariset lymfoomat muodostavat noin kolmasosan kaikista aikuisten non-Hodgkin-lymfoomista. Keskimääräinen elinaika tässä potilasryhmässä on 10 vuotta, mutta yksilölliset erot ovat suuria. Taudin hoitolinjat ovat vielä varsin epäselvät. Osaa potilaista vain seurataan ja osalle annetaan jopa suuriannoksista solunsalpaajahoitoa kantasolusiirron turvin. Tutkimukseen otettiin 4 167:n follikullariseen lymfoomaan vuosien 1985-1992 aikana sairastuneen potilaan tiedot. Viisi huonon ennusteen tekijää löydettiin: ikä yli 60 v, levinneisyys molemmin puolin palleaa (ST III-IV vs I-II), hemoglobiini alle 120 g/l, sairaita imusolmukealueita yli neljä, ja koholla oleva seerumin laktaatti-dehydrogenaasi (LD). Matalan riskin ryhmässä (pisteitä 0-1) potilaista oli elossa 70 % 10 vuoden seurannan jälkeen. Suuren riskin ryhmässä (pisteitä 3-5) potilaista oli tällöin elossa vain 35 %. Suuren riskin ryhmän keskimääräinen elossaoloaika on 5 v. FLIPI-pisteet on helppo määrittää. Sillä on merkitystä suunniteltaessa yksittäisen potilaan hoitoa. Matalan riskin potilaita on hoidettava säästävästi. Suuren riskin potilaille pitäisi etsiä tehokkaita hoitoja. FLIPI-pisteytys on huomioitava myös suunniteltaessa follikulaarisen lymfooman kliinisiä tutkimuksia.

Sirkku Jyrkkiö

UVA vai UVB - kumpi on syyllinen ihomelanoomaan?

Ihon palaminen auringossa jo lapsuudessa on yksi tunnetuista melanoomariskiä lisäävistä tekijöistä. Auringonvalon UVB-säteily aiheuttaa auringonpolttaman. Toisaalta melanoomariski on liitetty runsaaseen UVA-altistukseen, kuten esimerkiksi auringonpalvontaan aurinkovoiteiden turvin. Aurinkovoiteet suojaavat polttavilta UVB-säteiltä, mutta huonommin UVA-säteiltä. Kymmenen vuotta sitten Xiphophorus-kalalle saatiin aiheutettua melanooman kaltainen tuumori säteilyttämällä sitä UVA:lla.

Leena Koulu

Lyhyesti: LVH vähenee tehokkaalla verenpaineen hoidolla

LIFE-tutkimuksen kaikilla potilailla oli osallistumisen kriteerinä EKG:llä varmennettu vasemman kammion hypertrofia (LVH). Yhteensä 941 potilaan alaryhmässä seurattiin LVH:n muutoksia toistetuin kaikumittauksin lähes 5 vuoden ajan. Vasemman kammion massan pienentyessä potilaiden ennuste parani ja massan muuttumattomuus tai lisääntyminen ennakoi huonompaa kohtaloa. Ero todettiin sydäninfarktien, aivohalvausten, kaikkien sydän- ja verisuonitapahtumien ja kokonaiskuolleisuuden määrissä verenpaineen hoitotuloksesta ja hoitovalinnasta riippumatta. LVH on muista riippumaton vaaratekijä. Verenpaineen hoidossa kannattaa tavoitella myös sen aktiivista rajoittamista ja seurata hoidon tuloksellisuutta myös tällä mittarilla.

(Sytj)

Lyhyesti: Perheen helikobakteerit

Helikobakteerin ajatellaan tarttuvan henkilöstä toiseen. Siten perheen jäsenillä pitäisi olla vatsoissaan samanlaiset bakteerit. Tästä on saatu aiemmin näyttöäkin. Nyt ranskalaiset tutkijat tyypittivät peräti 107 kantaa 6-henkisen perheen mahabiopsioista. Kaikki perheenjäsenet olivat oireisia, myös 2-14-vuotiaat lapset. Siten biopsiat olivat perusteltavissa. Molekyyliepidemiologinen tyypitys paljasti kaikilla perheen jäsenillä olevan sekainfektion. Perheessä oli kuitenkin osaksi samojakin kantoja, joka sopi hyvin perheen sisäiseen tartuntaan. Helikobakteerikannat olivat osaksi aasialais-afrikkalaista, eivät länsimaista heimoa, johtunee perheen algerialaisesta taustasta. Vaikka perheen sisäinen tartunta saikin vahvistusta näistä tuloksista, kertoo helikobakteerien kirjo perheen sisällä bakteereiden mutaatioista ja geenien vaihtokaupoista. Mahoissa käyvä geneettinen kuhina selittänee, miksi helikobakteeri on yksi kaikkein vaihtelevaisemmista bakteereista.

Heikki Arvilommi

Lyhyesti: Ysköstutkimuksista lisäapua astmadiagnostiikkaan?

Kanadalaiset selvittivät, voisiko indusoitujen yskösten avulla parantaa ammattiastman diagnostiikkaa. Järjestelyyn kuului kahden viikon jakso työssä ja poissa työstä; tutkittiin PEF- ja muita ventilaatiofunktioita, metakoliinitestiä ja spesifisiä altistuskokeita, kirjattiin oireita ja lääkityskäyttöä. Jaksojen lopulla otettiin indusoidut yskösnäytteet. Koko sarjan kävi läpi 49 potilasta. Yskösten eosinofiilien tutkimisessa positiivisuuden rajoina pidettiin 1:n ja 2 %:n arvoja; 1%:n löydöksen vaatimuksen lisääminen PEF-seurannan antamaan informaatioon paransi diagnostiikan spesifisyyttä 18 %, 2%:n raja 27 %. Herkkyys nousi edellisessä tapauksessa 8 %, jälkimmäisessä laski 12 %. Tutkijat päättelivät, että indusoidun ysköksen tutkiminen kannattaa lisätä tutkimusarsenaaliin ja tällä yhdistelmällä voisi osin korvata altistustestiä (ellei ole juridisesti välttämätöntä varmentaa spesifistä aiheuttajaa, kuten usein allergeenien suhteen on).

Hannu Puolijoki

Lyhyesti: Arpityrän korjauksen pitkäaikaistulokset

Monikeskustutkimuksessa leikattiin 181 potilasta keskiviivan arpityrän takia. Potilaat satunnaistettiin kahteen ryhmään, joista toisessa tyrä korjattiin ompelein ja toisessa verkolla. Mediaaniseuranta-aika oli ommelryhmässä 75 kk ja verkkoryhmässä 81 kk. Kymmenen vuoden kumulatiivinen uusiutumisriski oli ommelryhmässä 63% ja verkkokorjatuilla 32 %. Pienissä tyrissä ero oli vieläkin suurempi (67 ja 17 %). Ryhmien välillä ei ollut merkittävää eroa komplikaatioiden, kosmeettisen tuloksen tai tyytyväisyyden suhteen. Ommelryhmän potilailla oli kuitenkin merkittävästi useammin vatsan alueen kipuja. Johtopäätöksenä oli, että arpityriä ei pitäisi korjata pelkästään ompelemalla.

(Ts

Hypogonadismi, mitä se on?

Lääkärit ovat taipuvaisia määräämään testosteronihoitoa iäkkäille potilaille, joiden testosteronipitoisuus on lähellä viitearvoalueen alarajaa, varsinkin jos potilas haluaa itsepintaisesti hoitoa. Englantilainen tutkimusryhmä halusi selvittää, onko alaraja oikealla tasolla, pitääkö eri ikäryhmillä olla omat viitearvonsa ja mikä on painoindeksin, alkoholin kulutuksen ja tupakoinnin vaikutus seerumin testosteronin ja luteinisoivan hormonin (LH) pitoisuuksiin.

Ossi Lindell

Iäkkäiden lääkitys on usein vahvasti sedatiivista

Sedatiiveja eli väsyttäviä tai rauhoittavia lääkkeitä on paitsi perinteisissä psyykenlääkeryhmissä, myös monissa somaattisten sairauksien hoitoon tarkoitetuissa lääkkeissä. Lisäksi väsymys voi olla monenlaisten lääkkeiden haittavaikutus. Tällaista piilosedatiivisuutta ei aina tiedosteta. Tutkimme ilmiötä käyttäen aiemmin laatimaamme pisteytystä ikääntyneiden lääkityksestä. Huomattavalla osalla ikääntyneistä oli käytössään lääkkeitä, jotka rauhoittavat tai väsyttävät joko tarkoituksellisesti tai sivuvaikutuksenaan.

Tarja Linjakumpu - Sirpa Hartikainen - Timo Klaukka Hannu Koponen - Helinä Hakko - Kaisa Viilo, Marianne Haapea - Sirkka-Liisa Kivelä - Raimo Isoaho

Hyväksyttyjä uusia lääkkeitä

Euroopan lääkevalmistelautakunta Lontoossa on hyväksynyt kolme uutta lääkevalmistetta. Monoamiini oksidaasi-B:n estäjä rasagiliini (Azilect, Teva Pharma ja Lundbeck) on tarkoitettu Parkinsonin taudin hoitoon. Tsikonotidi (Prialt, Elan Pharma) on intratekaalisesti annosteltava analgeetti vaikeaan krooniseen kipuun. Kerran päivässä annosteltava emtrisitabiinin ja tenofiirin yhdistelmävalmiste (Truvada, Gilead Sciences) on HIV-lääke, joka on jo hyväksytty aikaisemmin Yhdysvalloissa.

Pienen pojan kaulapatti - tapauksen ratkaisu

Kolmivuotiasta poikaa tutkittiin oikeassa leukakulmassa olevan patin vuoksi. Pojalle tehtiin kaulan ultraäänitutkimus, missä todettiin oikealla leukakulmassa noin 3 x 2 cm:n imusolmukkeeksi sopiva löydös, ei absessiin viittaavaa. CRP ja TVK olivat normaalit. Koska pojan yleistila oli hyvä, tilannetta päätettiin edelleen seurata. Kahden viikon seurantajakson aikana pojalle ilmaantui lämpöä, väsymystä ja ruokahalu muuttui huonoksi. Toksoplasma-, tularemia-, sytomegalo- ja bartonella-vasta-aineet olivat negatiiviset. Hemoglobiini oli 99g/l, valkosolujen erottelulaskenta oli normaali, CRP oli 14mg/l ja lasko 54. Thoraxkuva oli normaali. Imusolmukkeen ohutneulabiopsiasta ei löytynyt kasvainsoluja. Bakteeriviljely ja tuberkuloosivärjäys ja -viljely olivat negatiiviset. Tapauksen edelliset osat on julkaistu Lääkärilehden numeroissa 46 ja 48.

Anne Pitkäranta, Anneli Lauhio, Raili Kauppinen

Verenpainelääkitys muutoksen alla - hoitotulokset silti huonot

Kohonneen verenpaineen alentamiseen on laaja valikoima eri tavoin vaikuttavia ja myös kustannuksiltaan toisistaan poikkeavia lääkkeitä. Viime vuosina mm. beetasalpaaja bisoprololi, kalsiumkanavan salpaaja amlodipiini ja ACE:n estäjä ramipriili ovat voimakkaan markkinoinnin tukemina lisänneet suosiotaan. Myös uusimpien aineiden, kuten angiotensiini II -reseptorin salpaajien sekä kiinteiden yhdistelmävalmisteiden käyttö on yleistynyt. Lääkevaihto on keventänyt hoidon kustannuspaineita, mutta lääkevalintojen muutoksesta huolimatta hoitotavoitteeseen pääsee vain pieni osa potilaista.

Timo Klaukka - Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Artemisiini-malarialääkkeestä yllättäen pulaa

Resistentin malarian hoitoon WHO on suositellut artemeetterin ja lumefantriinin yhdistelmää (Coartem, Novartis). Jo 40 maata on ottanut sen käyttöön ja monissa se on ensisijainen malarian hoito. Artemeetteriä saadaan Kiinasta Artemisia annua -kasvista, josta on nyt pulaa lääkkeen kasvaneen menekin vuoksi. Kasvin viljely, lääkkeen eristys ja valmistus vievät noin vuoden ja mm. 50 miljoonan hoidon suunnitelma vuodelle 2005 siirtyy.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Mikrobilääke puolitti HIV-lasten kuolleisuuden

Yli 500 alle 14-vuotiasta HIV-positiivista lasta käsittänyt vertaileva lääketutkimus päätettiin keskeyttää, kun lääkehoitoa saaneilla kuolleisuus oli laskenut lähes puoleen. Sambiassa tehdyssä tutkimuksessa puolet lapsista sai hoitona trimetopriimin ja sulfametoksatsolin yhdistelmävalmistetta ja toinen puoli lumelääkettä. Tutkimuksessa 18 kuukauden kohdalla 74 lasta (28 %) lääkehoitoryhmässä ja 112 lasta (42 %) lumelääkeryhmässä oli menehtynyt. Haittavaikutuksia todettiin molemmissa ryhmissä lähes sama määrä. Lääkehoidon oletettiin vähentäneen AIDS:iin liittyneitä fataaleja keuhkoinfektioita, mutta asian tarkempi selvittely on vielä kesken.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Erytropoietiinista apuasyöpäpotilaan anemiassa

Erytropoietiinihoidon (EPO) käyttö syöpäpotilaan anemian hoidossa asetettiin kyseenalaiseksi viime keväänä. Rintasyöpäpotilailla käynnistetyssä tutkimuksessa epäiltiin aineen edistävän tuumorin verisuonten kasvua, ja tutkimus keskeytettiin, kuten tällä palstalla kerrottiin (SLL 2004;59:1045). Asian tärkeyden vuoksi lääkevalmistajista riippumaton Cochrane -keskus on nyt julkistanut arvionsa 27 kliinisestä tutkimuksesta, joissa EPO:a on käytetty syöpäpotilaiden (yhteensä 3 287 potilasta) anemian ehkäisyyn tai hoitoon. Arviossa löytyi vahva näyttö (strong evidence) hoidon hematologisista hyödyistä, joskaan vaikutuksesta kuolleisuuteen ei saatu sitovaa näyttöä. Suomessa on käytössä kolme EPO-valmistetta (darbepoetiini alfa, Aranesp, Amgen; epoetiini alfa, Eprex, Janssen-Cilag; epoetiini beeta, Neorecormon, Roche).

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030