Arviossa viime vuonna mukana 7 000 hoitopaikkaa
Vanhusten laitoshoitoa koskevat tulokset on saatu viisi vuotta jatkuneesta benchmarking- eli vertailukehittämishankkeesta, jossa oli viime vuonna mukana hoitopaikkoja 26 kunnan 282 osastolta vanhainkodeissa, terveyskeskusten vuodeosastoilla sekä yksityisissä ja julkisissa palvelutaloissa. Tietoa kerättiin viime vuonna noin 7 000 vanhuksesta, mikä edustaa noin viidesosaa pitkäaikaisessa laitoshoidossa terveyskeskuksissa ja vanhainkodeissa olevista vanhuksista.
Tulokset ovat yleistettävissä vanhainkotien ja terveyskeskusten vuodeosastojen osalta. Palvelutalojen osalta tulokset ovat sen sijaan vain suuntaa-antavia, koska otos on pieni ja mukana on sekä tavallinen että tehostettu palveluasuminen.
Vanhusten keskimääräinen hoitoaika oli noin 2,5 vuotta, palvelutaloissa hieman yli kolme vuotta.
Hankkeessa käytetään RAI-tietojärjestelmää ja hoidon laatua on arvioitu 41 kliinisellä laatuindikaattorilla. Henkilökunta arvioi asukkaat tulovaiheessa ja puolen vuoden välein ja jokaiselle laaditaan oma hoito- tai palvelusuunnitelma. Hankkeessa mukana olevat osastot voivat seurata internetissä tuloksiaan ja verrata niitä muiden samankaltaisten osastojen tuloksiin.