Ajan­kohtai­sta

Asiakassetelillä tehtävät leikkaukset määrittyivät

Maakunnan tulee käyttää seteleitä kiireettömissä leikkauksissa, joita ei ole keskitetty yliopistosairaalaan tai vastaavaan yksikköön.

Pekka Nykänen
Kuvituskuva 1

Soveltuvia leikkauksia määritellään esimerkein. Seteliä voi käyttää tyräleikkauksissa, käden ja jalkaterän yleisissä leikkauksissa – esimerkiksi keskihermon vapautuksessa – ja vaivaisen luun leikkauksissa.

Vastaavia kohteita löytyy lainsäätäjän mukaan myös gynekologiasta, urologiasta, plastiikkakirurgiasta ja korvataudeista.

Suuremmista leikkauksista mainitaan lonkan ja polven ensiproteesit ja selän toimenpiteet, kuten välilevytyrän leikkaus.

Seteli tulee ottaa käyttöön näissä leikkauksissa viimeistään vuoden 2022 alussa.

Seteleitä ei voisi käyttää keskittämisasetuksessa alueellisesti keskitettävissä leikkauksissa.

Ylijohtaja Kirsi Varhila sosiaali- ja terveysministeriöstä korosti torstaina, että kun keskittämisasetus rajoittaa julkisten sairaaloiden toimintaa, yksityisille leikkaajille ei voida sallia löysempiä vaatimuksia.

Yksityisille laaditaan laatukriteerit modifioimalla keskittämisasetusta niin, että kaikki ovat samalla viivalla.

Kolmannes palveluista aukeaa valinnoille

Uusi lakiehdotus pitää valinnanvapauden piiriin tulevien palveluiden laajuuden suunnilleen ennallaan. Sote-keskuksen palveluvalikoima pienenee, mutta erikoissairaanhoidon valinnanvapauden myötä noin kolmannes sote-palveluista aukeaa STM:n laskemien mukaan valinnoille.

Maakunnalta poistuu velvoite yhtiöittää sote-keskukset. Oikeus siihen on. Maakunnan on pakko perustaa liikelaitos. Sama liikelaitos voi pitää sisällään sote-keskuksen ja erikoissairaanhoidon. Liikelaitokset voivat olla myös erilliset. Sote-liikelaitoksella on velvollisuus turvata palvelut, jos yksityiseen tarjontaan jää aukkoja.

Henkilökohtaisen budjetin säännökset ovat pysyneet ennallaan.

Lue myös

Sote-keskukset aloittavat vuoden 2021 alussa. Valinta aukeaa lokakuussa 2020.

Sote-keskuksille tulee velvoite tarjota erikoislääkärin palveluita vuoden 2023 alusta lukien. Erikoisaloiksi on lueteltu sisätaudit, geriatria, lastentaudit ja silmäsairaudet.

Sote-keskuksen henkilökuntavaatimuksia on höllennetty. Keskuksen saa perustaa, kunhan sillä on lääketieteellisesti vastuussa oleva ja sosiaalipuolesta vastaava henkilö vakituisesti töissä. Muun voi hoitaa alihankintana.

Varhila kuitenkin arvioi, että vastuun suuruuden vuoksi kahden vakituisen työntekijän sote-keskuksia tuskin syntyy.

Kuva: Mauri Helenius

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030