Ajan­kohtai­sta

Etene varoittaa lisääntyvästä medikalisaatiosta

Valtakunnallinen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta varoittaa jatkuvasti lisääntyvästä medikalisaatiosta. Samalla kun lääketieteen kehitys on osaltaan lisännyt hyvinvointia, arkielämä on medikalisoitunut monin tavoin etenkin terveydenhuollon kaupallistumisen myötä. Entistä vähäisempiä vaivoja hoidetaan lääketieteen keinoin ja terveydenhuollolle siirtyy vastuu asioista, joita sille ei ole aiemmin kuulunut.

Lääketieteelliset diagnoosit ovat soluttautuneet sairaanhoidosta ihmisten arkiseen elämään. Tarpeet ja toiveet sekoittuvat keskenään, todetaan Etenen kannanotossa. Sen mukaan normaaliin elämään kuuluvat asiat määritellään helposti sairauksiksi, vaikka erilaiset mielialat vuorottelevat luonnollisesti ihmisten elämässä ilman, että niitä on leimattava lääkityksellä hoidettaviksi sairauksiksi.

Mielialojen luonnollista vaihtelua, vanhenemista, vaihdevuosia, kuolemaa ja monia muita elämän ilmiöitä ei pidä lääketieteellistää, vaikka niihin liittyvistä vaivoista kärsiviä ihmisiä saattaa olla paikallaan hoitaa myös lääketieteen keinoin, Etene muistuttaa.

Neuvottelukunnan mukaan huolestuttavasti kasvaneen medikalisaation purkaminen on tärkeää, koska vastuu omasta hyvinvoinnista parantaa kroonisesti sairaiden elämänlaatua. Medikalisaatiota purkamalla yhteiskunnassa riittäisi myös paremmin voimavaroja ratkaista sellaisia ongelmia ja hoitaa niitä ihmisiä, joiden hoitaminen vaatii erityistä osaamista ja yhteiskunnan voimavaroja.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030