Ajan­kohtai­sta

Hus ja Pohjola yhteistyöhön

Hus ja Pohjola ovat sopineet yhteistyöstä, jossa Hus sitoutuu järjestämään Pohjolan ja A-Vakuutuksen tapaturma- ja liikennevahinkolainsäädännön mukaan vakuutetuille potilaille heidän tarvitsemansa erikoissairaanhoidon palvelut.

Sopimus on osa järjestelyjä, joihin vakuutusyhtiöt ja terveyspalvelujen tuottajat ovat ryhtyneet ns. laastariveron poistuttua tämän vuoden alussa. Vakuutusyhtiöt maksavat nyt työtapaturma- ja liikennevahinkopotilaiden hoidosta aiheutuneet todelliset kustannukset palveluntuottajille ja voivat alkuhoidon jälkeen itse valita potilaalle hoitopaikan.

Pohjolan sopimus Husin kanssa oli ensimmäinen, jonka yhtiö on tehnyt julkisen sektorin palveluntuottajan kanssa. Yksityisen puolen kanssa Pohjola on tehnyt kymmenkunta yhteistyösopimusta, kertoo henkilökorvausjohtaja Jorma Rämö. Sopimuksia on tehty esimerkiksi Mehiläisen, Suomen Terveystalon ja Ortonin kanssa.

– Näiden kymmenen palveluntarjoajan kanssa on pyritty saamaan aikaan alueellisesti kattava verkko Suomessa, Rämö toteaa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030