Lehti 25-26: Ajan­kohtai­sta 25-26/2005 vsk 60 s. 2776

Mediaseksi ei olekaan vain harmitonta hupia

Ulla Järvi

- Tähänastiset tutkimukset seksiviihteen käytöstä ovat rauhoittaneet huolestuneita tulemalla sellaisiin johtopäätöksiin, ettei sillä ole merkittäviä vaikutuksia seksuaalikäyttäytymiseemme. Uusin tutkimus ei enää tuekaan tätä käsitystä, toteaa Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja Jukka Virtanen.

- Erittäin runsas seksikuvien ja videoiden katselu, etenkin oman kiihottumisen yhteydessä, saattaa johtaa sietokyvyn lisääntymiseen seksuaalisille ärsykkeille ja siihen, että omaa kumppania ei enää koetakaan haluttavana ja kiihottavana. Kumppanin ärsykearvo vähenee ja saattaa sammua kokonaan. Seurauksena voi olla eskalaatio, tarve etsiä ja kokea lisä-ärsykkeitä, Virtanen kertoo.

Seksologina työskentelevä Virtanen sanoo näkevänsä tällaisista ongelmista kärsiviä pariskuntia vastaanotollaan.

Nuoria pitäisi suojella pornolta

Seksin sanotaan arkipäiväistyneen.

- Minun aloittaessani seksiviihdebisneksessä 70-luvulla miestenlehtien kuvat näyttivät sellaisilta kuin nuortenlehtien ja iltapäivälehtien kuvitus nykyisin, sanoo kustantaja Timo Korppi.

"Pehmoporno" on tullut ikäänkuin sallituksi esimerkiksi musiikki- ja elokuva-alalla. Alaston ihmisvartalo mainostaa nykyisin kaikkea mahdollista talouspaperista ruokakermaan. Tuskin jäätelöäkään pystyy enää mainostamaan ilman seksuaalisymboliikkaa.

Asiantuntijoiden mukaan nuorten kannalta haitallisinta on kuitenkin nettimaailman "rajattomuus". Kova porno tulvahti välittömästi internetiin ja on kaikenikäisten saatavilla.

Nuorten ja etenkin esipuberteetti-ikäisten on todettu olevan muita herkempiä mediaseksin vaikutuksille. Tämän vuoden toukokuussa julkaistussa tutkimuksessa (Brown J ym., J Adolesc Health) todettiin varhaiskypsien tyttöjen olevan erityisen herkkiä median seksuaaliselle vaikutukselle.

- Ikätoverit eivät enää tarjoa näille tytöille kiinnostavaa seuraa, koska ryhmien mielenkiinnon kohteet ovat elämän eri alueilla. Massamedia, televisio, musiikkivideot, lehdet ja internet tarjoavat varhaiskypsille tytöille kanavan oppia seksuaalisuuteen liittyviä asioita ja omaksua arvoja ja käyttäytymismalleja, toteaa Jukka Virtanen.

Lue myös

Toisessa, pitkäaikaisessa seurantatutkimuksessa (Villani S, J Am Acad Child Adolesc Psychiatry, 2001) todettiin median voivan aikaistaa ensimmäisen yhdynnän ajankohtaa, vaikuttaa yhdyntäkumppaneiden määrään sekä aktivoida seksuaalista riskikäyttäytymistä ja väkivaltakäyttäytymistä nuorilla.

- Median vaikutus lapseen tai kasvavaan nuoreen voi olla myös aggressiokäyttäytymistä lisäävää, jos materiaali sisältää voimakkaita väkivaltaärsykkeitä, osoitettiin Lancetin (Browne K ym.) tämänvuotisessa artikkelissa.

Kesäkuussa 2005 julkaistussa tutkimuksessa (Mathews V ym., J Comput Assist Tomogr) osoitettiin puolestaan ensimmäistä kertaa väkivaltaviihteen voivan aiheuttaa alkujaan ei-väkivaltaisten nuorten aivoissa toiminnallisia muutoksia.

- Nämä muutokset olivat samoja kuin väkivaltaisilla nuorilla, joilla kehityksellisistä syistä on vaikeuksia impulssi-kontrollissa ja aggression hallinnassa, Jukka Virtanen kokoaa uusinta tutkimustietoa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030