Lehti 12: Ajan­kohtai­sta 12/2004 vsk 59 s. 1238

Mistä yliopistolle oma terveyskeskus?

Suvi Sariola

Professori Reijo Tilvis on jo vuosikausia ajanut Helsingin yliopistolle omaa terveyskeskusta, jossa opiskelijoille annettaisiin yleislääketieteen opetusta ja jossa he tapaisivat ns. tavallisia potilaita tavallisine sairauksineen.

Tämäntapaisen yksikön perustaminen on paraikaakin vireillä Husissa. Helsingin yliopiston ja Husin yhteistyötoimikunta, joka on niiden epävirallinen neuvotteluelin, käsittelee asiaa ensi viikolla.

- Olen vienyt yhteistyötoimikuntaan ehdotuksen, että selvitettäisiin mahdollisuuksia perustaa yleislääketieteen ja avohoidon yksikkö Hyksin yhteyteen, kertoo Tilvis, joka on myös lääketieteellisen tiedekunnan kliinisen laitoksen johtaja.

Sekä Kuopion että Turun yliopisto ovat jo aikaisemmin perustaneet samantapaiset yksiköt yliopistosairaaloiden yhteyteen.

Lue myös

Tilviksen mukaan yksikön tehtävänä olisi ennen kaikkea hoitaa avosairaanhoidon ja erikoissairaanhoidon yhteistyötä. Kehitys- ja tutkimustyöhön kuuluisi esimerkiksi Husin erikoisalojen hoitoketjujen toimivuuden testaus perusterveydenhuollossa samoin kuin uusien hoitokäytäntöjen testaaminen. Toinen puoli yksikön työstä olisi lääkärikoulutusta. Yksikön opetusterveyskeskus koostuisi usean terveysaseman verkostosta. Peruskoulutuksen lisäksi yksikön vastuulla olisi myös erikoislääkärikoulutus.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030