Lehti 25-26: Ajan­kohtai­sta 25-26/2005 vsk 60 s. 2773

Nopea hoito vähentää kuolleisuutta sepsikseen

Ulla Järvi

Suomalaisilla teho-osastoilla hoidetaan joka vuosi ainakin 1 500 potilasta, jotka ovat sairastuneet vaikeaan sepsikseen. Heistä noin joka kolmas menehtyy.

Lievemmät tapaukset ovat jokapäiväinen ilmiö erikoissairaanhoidossa. Vuosittainen ilmaantuvuus on 1-3 tapausta tuhatta asukasta kohti.

Tuoreella Käypä hoito -suosituksella pyritään säästämään vuosittain jopa 120 elämää.

Sepsis syntyy, kun elimistö reagoi voimakkaasti vaikeaan tulehdukseen; ennen puhuttiin verenmyrkytyksestä. Sepsis voi kehittyä kotioloissa tulehduksen yhteydessä, mutta myös erilaisten sairaalassa tehtävien toimenpiteiden seurauksena.

Vaikeaan sepsikseen liittyy yli 30 prosentin kuolleisuus, mutta ennustetta voidaan parantaa varhaisen tunnistamisen jälkeen aloitetulla tehokkaalla neste- ja verenkierron hoidolla. Näin kuolleisuus sepsikseen saadaan vähenemään 45 prosentista 30 prosenttiin. Varhaisella nestehoidolla saadaan pelastettua yksi potilas jokaista kuutta hoidettua kohden.

Muitakin tehokkaita hoitoja on. Tarjolla on muun muassa uudehko, kallis, tulehdusta hillitsevä sekä ääreisverenkiertoa parantava lääkehoito sekä vanhastaan tuttu kortisonihoito. Lisäksi tavanomaisten tukihoitojen kehittyminen esimerkiksi hengitysvajauksen hoidossa on parantanut vaikean sepsiksen ennustetta.

Lue myös

- Sepsiksen tehokkaampi hoito edellyttää myös sairaaloiden hoitoprosessien kriittistä tarkastelua. Asiantuntemus on saatava heti "etulinjaan", ja hoidot edellyttävät nykyistä parempaa systematisointia. Myös tehohoidon jälkeinen kuolleisuus on otettava huomioon, painottaa suositustyöryhmän puheenjohtaja Esko Ruokonen Taysista.

Lääkäriseura Duodecimin ja Suomen Anestesiologiyhdistyksen työryhmän suositus löytyy internetistä: www.kaypahoito.fi.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030