Ajan­kohtai­sta

Nuoret juovat itsensä useammin kovaan humalaa

Koululaisten, erityisesti lukiolaisten, juomatavat ovat muuttuneet rajumpaan suuntaan: otetaan kerralla reilusti enemmän. Lukiolaisista 30 prosenttia juo itsensä tosi humalaan kerran kuukaudessa, kun taas vuonna 2002 vastaava osuus oli hieman yli 20 prosenttia, paljastui Stakesin tekemässä Kouluterveyskyselyssä.

Päivittäin tupakoivien oppilaiden prosenttiosuus on pienentynyt vuosi vuodelta, ja koululaisten huumekokeilut eivät ole lisääntyneet. Niin peruskoululaisista kuin lukiolaisista joka kuudes ilmoittaa olevansa lähes päivittäin väsynyt.

– Koululaisten väsymys on lisääntynyt, mutta masentuneisuus on pysynyt ennallaan. Keskivaikea tai vaikea masennus oli 12 prosentilla peruskoululaisista ja lukiolaisista 10 prosentilla Beckin mittarin mukaan toteaa erikoistutkija Minna Räsänen Stakesista.

– Kouluruoka maistuu paremmin kuin aikaisempina vuosina. Tänä vuonna peruskoululaisista pojista vähän yli 80 prosenttia ja tytöistä noin 70 prosenttia söi kouluruoan. Huolestuttavaa taas oli se, että epäterveellisiä välipaloja syödään yleisesti.

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030