Ajan­kohtai­sta

Painehaavahoitoon satsaus kannatti TYKS:ssä

Viimeisen kahdeksan vuoden aikana noin 400 TYKS:n tehohoitopotilasta on välttynyt painehaavoilta.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1

Turun yliopistollisen keskussairaalan tehohoidossa alettiin kiinnittää paremmin huomiota painehaavoihin kahdeksan vuotta sitten. Tuona aikana painehaavojen määrä on laskenut 11 prosentista noin neljään prosenttiin.

– Vuodesta 2010 arviolta noin 400 potilasta on välttynyt painehaavalta, kertoo Euroopan painehaava-asiantuntijaneuvoston suomalaisjäsen ja TYKS:n tehohoidon sairaanhoitaja Maarit Ahtiala tiedotteessa.

Painehaavojen määrän vähentymisestä on saatu yli kahden miljoonan euron säästöt. Hoidollisesti kalliiden painehaavojen ehkäisy vaatii aluksi investointeja, mutta käytetyt rahavarat maksavat lopulta itsensä takaisin. Ehkäisevän toiminnan kustannus on lopulta vain noin kymmenesosa painehaavojen aiheuttamista kustannuksista.

OECD arvioi painehaavat kolmanneksi eniten kustannuksia aiheuttaviksi potilasvahingoiksi. Suomen hoitojärjestelmään suhteutettuna yksi painehaavan saanut potilas aiheuttaa keskimäärin 5500–7500 euron lisäkustannuksen terveydenhuollolle. Suomessa painehaavojen aiheuttamat kustannukset arvioidaan noin 500 miljoonaksi euroksi vuosittain.

Lue myös

Painehaava voi kehittyä yllättävän nopeasti, jopa minuuteissa. Liikkumattoman kehon painetta voidaan helpottaa hyvällä makuu- ja istuinalustalla. Patjan pitää olla painetta jakava ja kudosvenytystä vähentävä. Ahtiala korostaa koulutuksen merkitystä.

– Ensiarvoisen tärkeää on löytää potilaat, jotka ovat alttiina painehaavoille.

Euroopassa noin neljällä miljoonalla ihmisellä on painehaava.

Euroopan Painehaava-asiantuntijaneuvoston kokous tällä viikolla tuo Turkuun yli sata painehaavojen asiantuntijaa eri puolilta maailmaa.

Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030