Ajan­kohtai­sta

PALKO ei suosittele nusinerseenia

Suositusluonnoksen mukaan nusinerseeni ei kuuluisi julkisesti rahoitettuun palveluvalikoimaan SMA-taudin hoidossa.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1

Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto on julkaissut avoimeen kommentointiin suositusluonnoksen, joka koskee nusinerseeni-lääkkeen käyttöä harvinaisen SMA-taudin hoidossa. Kommentointi on avoinna otakantaa.fi -sivustolla tammikuun puoleen väliin saakka.

PALKO ei suosittele nusinerseeni-lääkettä Suomen terveydenhuollon julkisesti rahoitettuun palveluvalikoimaan. Nusinerseenia käytettään SMA-taudin hoidossa, mutta lääkkeen hinta on sen vaikuttavuuteen nähden PALKOn mukaan kohtuuton. Mikäli lääkkeen hinta olisi alempi, sen käyttäminen tarkasti määritellyillä potilasryhmillä olisi PALKOn mukaan lääketieteellisesti perusteltua.

Lääkkeen kustannukset ensimmäisenä hoitovuotena ovat puoli miljoonaa euroa ja seuraavina vuosina 250 000 euroa vuodessa potilasta kohden.

Nusinerseeni ehkäisee SMA-taudissa hermosolujen tuhoutumista, mutta ei paranna sairautta tai korjaa jo aiheutuneita vaurioita. Lisäksi vain osa potilaista hyötyy lääkkeestä. SMA voi johtaa kuolemaan jo pikkulapsena, ja lääke parantaa lapsen toimintakykyä.

Lue myös

Nusinerseeni sai myyntiluvan EU:ssa toukokuussa 2017. Lääkkeen kuuluminen julkisen terveydenhuollon palveluihin on parhaillaan arvioitavana useissa maissa. Norja ja Tanska ovat jo tehneet kielteiset päätökset korkean hinnan perusteella.

PALKO perehtyy alkuvuonna avoimen kommentoinnin vastauksiin ja päättää lopullisen suosituksen hyväksymisestä.

Kuva: Fotolia

Lue myös:

Rajanvetäjät tarttuivat kalliisiin lääkkeisiin

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030