Lehti 25-26: Ajan­kohtai­sta 25-26/2005 vsk 60 s. 2775

Ruoka-allergioita aiheuttavien ainesosien merkinnät tarkentuvat EU:ssa

Ulla Toikkanen

EU-komission mukaan elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä täsmennetään tulevaisuudessa: ruoasta ilmoitetaan muun muassa kaikki ainesosat, jotka aiheuttavat allergioita. Tällä hetkellä pakkauksissa ei tarvitse kertoa niitä ainesosia, joita tuotteessa on alle 25 prosenttia.

- Ruoka-allergiat ovat kasvava terveysongelma. Aikuisista noin 2 prosenttia ja lapsista 6-8 prosenttia kärsii nykyisin ruoka-allergioista. Maito, pähkinät, soija ja kala aiheuttavat eniten ruoka-allergioita. Pähkinöiden aiheuttamat reaktiot ovat vaikein ongelma. On tärkeää saada pakkausmerkintöjen muutokset aikaan niin pian kuin mahdollista, koska ihmiset tarvitsevat jatkuvasti uutta tietoa ravinnostaan, kertoo tohtori Elke Anklam. Hän toimii apulaisjohtajana EU-komission alaisessa vertailumateriaalien ja mittausten tutkimuslaitoksessa, IRMM-instituutissa Belgiassa.

Elke Anklam toteaa, että raja-arvojen säätäminen ruoka-allergioita aiheuttaville ainesosille näyttää nyt vaikealta, koska ihmisten reagointiherkkyys on erilaista.

- IRMM-instituutissa on testattu tällä hetkellä 8 yhdisteryhmää. Tutkimuksen ongelmana on muun muassa se, että ruoan tuotantomenetelmät ovat muuttuneet koko ajan monimutkaisemmiksi. Tämän vuoksi allergeenejä ei välttämättä havaita, Anklam mainitsee.

Komissio valmistelee uusia säädöksiä mykotoksiineista

Sienten itiöissä ja rihmastoissa esiintyviä myrkyllisiä mykotoksiineja tunnetaan yli 200. Mykotoksiineja saattaa olla sekä ruoassa että rehuissa. EU-säädöksissä kerrotaan nykyisin, mitkä ovat aflatoksiinien, okratoksiini A:n ja patuliinin sallitut määrät ravinnossa. Esimerkiksi lasten ruoassa saa olla patuliinia enintään 10 µg/kg. EU valmistelee parhaillaan säädöksiä, jotka asettavat sallitut rajat muille mykotoksiineille. EU:n periaatteen mukaan raja-arvot määritellään siten, että saadaan aikaan paras mahdollinen kuluttajansuoja ja korkealaatuisia tuotteita.

Lue myös

- Fusarium-suvun sienet tuottavat useita muita mykotoksiineja, kuten muun muassa nivalenolia, fumonisiineja, deoksinivalenolia samoin kuin T-2- ja HT-2-toksiinia. Näitä mykotoksiineja saadaan pääasiassa viljatuotteista. Lapset ja nuoret voivat saada ravinnostaan mykotoksiineja sallittua enemmän, huomauttaa tohtori Sari Lehto IRMM-instituutista.

Hän kertoo, että IRMM-instituutissa kehitetään parhaillaan uusia mykotoksiinien tutkimusmenetelmiä. Tämän jälkeen komissio voi määritellä tuoreita raja-arvoja.

- IRMM-instituutin tutkimus osoitti pari vuotta sitten, että omenajuomissa oleva patuliini voitiin määritellä luotettavasti alemmilla arvoilla kuin 10 µg/kg. Tämä validoitu tutkimusmenetelmä on tulevaisuudessa eurooppalaisen tutkimusstandardin perusta. Aikaisempien tutkimusmenetelmien avulla ei ollut mahdollista määrittää patuliinia arvoilla, jotka olivat alle 25 µg/kg, Lehto korostaa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030