Lehti 35: Ajan­kohtai­sta 35/2004 vsk 59 s. 3132

Yksityissektorilla kysynnän odotetaan kasvavan vähitellen

Suvi Sariola

Terveydenhuollon yksityissektori on jo pitkään odottanut laastariveron poistumista ja sitä kautta uusia asiakkaita.

Lääkärikeskusten yhdistyksen puheenjohtaja, Tampereen Lääkärikeskuksen toimitusjohtaja Timo Soini ei kuitenkaan usko, että lain muutos aiheuttaisi yksityissektorille potilasryntäystä, vaan kysyntä muuttuu pikkuhiljaa ajan kuluessa.

- Aika paljon riippuu siitä, kuinka tiukasti vakuutusyhtiöt kilpailuttavat toimijoita ja säätelevät potilaiden ohjausta, Soini arvioi.

Hän muistuttaa, että yksityissektorilla on hoidettu pienempiä vammoja jo siitä lähtien, kun lakia viime vuoden maaliskuussa muutettiin niin, että potilas on joissain tapauksissa voinut saada maksusitoumuksen myös muualle kuin julkiselle sektorille. Soinin mukaan tapaukset ovat kuitenkin olleet poikkeuksia. Lakiuudistuksen myötä yksityissektorista tulisi todellinen vaihtoehto.

Kun Mehiläinen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ryhtyivät yhteistyöhön Pikonlinnan sairaalassa toista vuotta sitten, Mehiläinen ilmoitti jo tuolloin aikovansa tarjota palveluja vakuutusyhtiöille laastariveron poistuessa.

Soini sanoo, ettei tiedä muita vastaavia järjestelyjä, jotka olisi tehty yhtä suoranaisesti laastariveron poistumisen takia. Silti yksi ja toinen yksityissektorin yritys on hänen mukaansa varmasti varautunut mitoittamaan toimintakapasiteettiaan mahdollisia uusia asiakkaita varten.

Myös Tampereen Lääkärikeskuksen Koskiklinikassa laajennetaan sairaalayksikköä ja odotettu lakiuudistus on ollut yksi keskeisesti laajennukseen vaikuttanut tekijä. Päiväkirurgian kasvumahdollisuuksiin Koskiklinikassa tosin uskotaan muutenkin, Soini huomauttaa. Pelkän laastariveron poistumisen varaan hän ei usko yksityissektorin laajentumissuunnitelmiaan rakentavankaan.

VAKUUTUSYHTIÖT SELVITTÄVÄT VALMIUKSIA

Vakuutusyhtiöt ovat jo jonkin aikaa selvittäneet yksityissektorin yritysten valmiuksia hoitaa työtapaturma- ja liikennevahinkopotilaita.

Vahinkovakuutusyhtiö Pohjola teki ensimmäisen kartoituksen yksityissektorin palveluntuottajien tarjonnasta viime keväänä.

- Kyselyssä selvitettiin esimerkiksi sitä, minkälaisia toimenpiteitä yrityksessä tehdään, jonotustilannetta, spesialiteetteja, henkilökunnan määrää, laatustandardeja ja minkälaisia palvelupaketteja yritys pystyy tarjoamaan, kertoo korvauslakimies Arja Lehtinen Pohjolasta.

Kysely lähetettiin hieman yli kymmenelle yksityissektorin palveluntuottajalle eri puolilla maata. Selvitysten tekoa jatketaan syksyn kuluessa.

Lehtisen arvion mukaan yksityissektorilla on uudistukseen erittäin hyvät valmiudet. Hänkään ei silti usko, että lakiesitys toteutuessaan aiheuttaisi äkillistä uusien potilaiden tulvaa yksityissektorille.

- Aivan henkilökohtainen veikkaukseni on, että alkuvaiheessa ei tapahdu mitään hyvin suurta potilaiden siirtymää yksityissektorille. Ensimmäinen vuosi menee varmasti harjoitellessa.

YKSITYISSEKTORINKIN KANNATTAA HUOLEHTIA MAKSUSITOUMUKSESTA

Lakiesityksen mukaan yksityisen sektorin hoitolaitokselle ei tulisi samanlaista ilmoitusvelvollisuutta sairaanhoidon alkamisesta kuin julkisen sektorin laitokselle. Ilmoituksen tekeminen olisi potilaan itsensä vastuulla.

Lue myös

- Käytännössä on kuitenkin myös yksityisen sektorin hoitolaitoksen edun mukaista huolehtia yhdessä potilaan kanssa, että vakuutuslaitoksen maksusitoumus hoitoa varten saadaan. Olemme ajatelleet ohjeistaa asian niin, että potilas ja yksityisen sektorin hoitolaitos yhdessä huolehtisivat asiasta, sanoo lakimies Kirsi Pohjolainen Tapaturmavakuutuslaitosten liitosta.

- Vakuutusyhtiö valitsee sen hoitopaikan, jossa annettava hoito korvataan, korostaa Pohjolainen.

- Jos potilas hakeutuu yksityissektorille jonnekin muualle kuin maksusitoumuksen mukaiseen paikkaan, vakuutuslaitos on velvollinen korvaamaan sen julkisen sektorin taksan mukaan. Potilas ottaa silloin riskin, että hän joutuu itse maksamaan sen todellisen kulun, joka yksityissektorille hoidosta tulee.

Vakuutusala on jo aloittanut kaavailtua lakiuudistusta koskevan koulutuksen. Myös Kuntakoulutus on aloittamassa julkiselle sektorille suunnattua koulutusta, ja Vakuutusalan Liikennevakuutuskeskus ja Tapaturmavakuutuslaitosten liitto tekevät yhdessä Kuntaliiton kanssa toimintatapaohjeistusta julkisen sektorin hoitolaitoksille.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030