77316 osumaa

Varsinkin sivuonteloiden kaikukuvauksia tehdään liikaa

Annika Luukkainen ym. muistuttivat pääkirjoituksessa Lääkärilehdessä 11/2017 (1), että sivuonteloiden natiiviröntgenkuvien kliininen hyöty on kyseenalainen. Olin erityisen ilahtunut siitä, että kaikukuvausta (SinusScan) ei mainittu vaihtoehtoisena tutkimuksena – sitä ei mainittu artikkelissa lainkaan. Kaikututkimus on turhake, joka tuottaa tarpeettomia antibioottikuureja enemmän kuin mikään muu yksittäinen toimenpide.

Ari Mönttinen

Osataanko Suomessa hoitaa  ympäristölle herkistyneitä?

Osataanko Suomessa hoitaa ympäristölle herkistyneitä?

Markku Sainio ja Kirsi Karvala käsittelevät sisäilmaoireiluun liittyvää ympäristöherkkyyttä katsauksessaan tässä lehdessä. Pyysimme aiheesta haastattelua tutkimus- ja kehitysjohtaja Tara Sampallilta, joka on ollut Suomessa kertomassa Kanadan Nova Scotian monialaisesta kuntoutusmallista. Sampalli ei kuitenkaan suostunut, koska hänen mukaansa Suomessa ei kuunnella potilaita hoidon kehittämisessä ja oireita hoidetaan yksiulotteisesti psyykkisinä.

Tiina Huttu

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030