In memoriam Kalle Meurman 27.11.1920-26.5.2005
Lähes 20 vuotta eläkkeellä ollut KSS 1:n röntgenosaston ylilääkäri Kalle Otto Agathon Meurman syntyi Viipurissa 27. marraskuuta 1920. Ylioppilaaksi Kalle Meurman tuli Viipurin klassillisesta lyseosta, joka antoi hyvät matkaeväät tulevaisuuteen. Sota muutti suunnitelmia, mutta syntymälahjana saatu viipurilaisuus säilyi läpi elämän. Klassillisen lyseon pojat kokoontuvat syksyisin syömään ja muistelemaan menneitä, tätä tapahtumaa kutsutaan perunaretkeksi muistona entisajan perunannostolomasta. Kalle kuului tähän karjalaista perinnettä vaalivaan joukkoon. Kallen isä, arkkitehtiprofessori, Viipurin yleiskaavan luoja Otto-Iivari Meurman oli viipurilaisuuden symbolin, Torkkelin Killan perustajajäseniä ja valittiin myöhemmin kunniajäseneksi. Pojasta ei polvi huonontunut. Kallen viipurilaisuuden hyväksi tekemä työ palkittiin Torkkelin Killan kunniajäsenyytenä 2004. Kalle Meurman ehti aloittaa lääketieteen opiskelut ennen sotia ja käytännön kokemusta lääketieteen kandidaatille kertyi hänen toimiessaan sodan aikana Jv-pataljoonan lääkärinä. Lääketieteen lisensiaatiksi valmistumisen jälkeen seurasi kunnanlääkäri-kaupunginlääkäri-kausi 1949-63. Toimiessaan Miehikkälän kunnan ensimmäisenä kunnanlääkärinä vuosina 1949-55 hän jo käytännössä osoitti halunsa noudattaa sen aikaista lääkärin etiikkaa - oli tavattavissa 24 tuntia vuorokaudessa eikä perinyt lääkärinpalkkiota varattomilta. Radiologiasta tuli Kalle Meurmanin kiinnostuksen kohde 1960-luvulla, ja hän erikoistui siihen 1962. Työpaikkoina olivat sen jälkeen Valkeakosken aluesairaala, Töölön ja Kivelän sairaalat sekä KSS I (Tilkka), jonka rtg-osaston ylilääkärinä hän toimi 1971-1986. Työtoverit muistavat Kalle Meurmanin kollegiaalisena, hyvänä kliinikkona, tunnollisena ja koko henkilökunnan arvostamana lääkärinä ja sovittelevana herrasmiehenä. Kallen ensi kerran tapaava saattoi luulla olevansa tekemisissä ujon ihmisen kanssa. Tosiasiat puhuivat kuitenkin toista kieltä. Työssä Kalle taisteli voimakkaasti byrokratiaa vastaan sekä potilaiden että lääkärikunnan puolesta. Eläkeaikana Kallen valtasi melkeinpä kirjoitteluhimo, hän otti erittäin aktiivisesti kantaa julkisiin ja yleisiin asioihin. Tuttuja olivat hänen näkemyksensä Länsiväylän ja Helsingin Sanomien yleisönosastoissa, allekirjoittajana K. Meurman, Espoo. Todisteena sisukkuudesta Kalle Meurman väitteli 60-vuotiaana rasitusmurtumista. Ansiokas väitöskirja herätti Puolustusvoimat huomaamaan siellä ilmenneen tärkeän ongelman. Kalle oli suosittu luennoitsija sekä Suomessa että ulkomailla, mm. Ruotsissa ja Tanskassa. Dosentuuri tuli vuonna 1982. Sotilasarvoltaan Meurman oli lääkintäeverstiluutnantti. Klassillisen lyseon kasvatti Kalle Meurman oli erittäin kielitaitoinen. Osoituksena rakkaudesta latinankieleen on hänen kirjoituksensa Duodecimissa 1986, jossa hän innokkaasti puhuu latinan kouluopetuksen puolesta. Kallen itseironisuudesta todisteena on hänen kirjoituksensa, joka ilmestyi Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteissa 2003 otsikolla "Miksi Kulikoff ei tullut hulluksi?". Kun perheeseen oli 1920-luvun lopulla hankittu piano, oli luonnollista, että kaikista kolmesta lapsesta toivottiin tämän instrumentin aktiivisia käyttäjiä. Kallea ei vanhempien näkemys miellyttänyt. Kerran soittotunnilla etevän pianonsoiton opettajan Sergei Kulikoffin kärsivällisyys petti ja hän totesi: "Jos kaikki minun oppilaani soittaisivat niin kuin sinä, minä tulisin hulluksi!". Kallen olettamuksen mukaan Kulikoffilla oli runsaasti ahkeriakin oppilaita, jotka pelastivat opettajansa psyyken järkkymiseltä. Todettakoon, että Kallen perhe, puoliso, lapset ja lastenlapset ovat lähes poikkeuksetta erittäin musikaalisia ja mitä erilaisimmat instrumentit soivat kotiorkesterissa. Eläkeaikanaan Kalle Meurman uppoutui koko sydämellään lääketieteen historiaan ja sotahistoriaan. Kallen kirjoitukset olivat syvällisiä, niissä heijastui perusteellinen paneutuminen asioihin. Esim. artikkeli "Kapina Viipurin pataljoonassa 1887" ei ollut pelkkä tilannekuvaus, vaan siihen liittyi myös kapinaan johtaneiden syiden analysointi. Kymmeniä julkaisuja ilmestyi röntgenologisissa ja sotilaslääketieteellisissä aikakausilehdissä. Artikkelinsa "Finsk militär tidskrift ja sotilasterveydenhuolto 1881-1901" Kalle lopettaa seuraavasti: "Mieleen tulevat Saarnaajan sanat, ettei auringon alla ole mitään uutta. Sotilasterveydenhuollon ongelmat ja menettelytavat ovat paljolti samanlaiset tänäkin päivänä". Kallen kynän avulla välittyi jälkipolville myös kuva lukuisista kuuluisista sotilashenkilöistä, joista mainittakoon sotilaslääketieteen uranuurtaja G.G. Winter ja sotaväen ylilääkäri C.F. Wahlberg. Döbeln kuului Kallen kiinnostuksen kohteisiin, siitä on todisteena hänen artikkelinsa Hippokrates-lehdessä: "Döbeln ja hänen lääkärinsä. Totta vai tarua?". Ruotsin Döbeln förbundet lausui v. 2003 ylistäviä sanoja Kallen Döbeln-tietoudesta. 26.5.2005 Westendissä lippu laskettiin puolitankoon. Pitkällisen sairauden uuvuttama isänmaallinen lääkäri-gentlemanni kuoli - niin kuin oli toivonutkin - kotonaan lähiomaisten ympäröimänä.
