76078 osumaa

Astman hoidossa päävastuu potilaille ja perusterveyden-huoltoon

Ohjattua omahoitoa perusterveydenhuollossa suosittelee astmatyöryhmä aikuisten astmapotilaiden pääasialliseksi hoitomuodoksi. Taudin hoidon porrastusta tulee tarkistaa niin, että perusterveydenhuollon osuus siinä vahvistuu. Sairaanhoitopiirit vastaavat tarvittavasta koulutuksesta ja konsultaatiosta, ja tätä varten kussakin piirissä nimetään alan erikoislääkäri astman hoidon vastuuhenkilöksi. Tiedonvälittäjiksi ja koulutusyhteistyötä varten tarvitaan perusterveydenhuoltoon astmayhdyshenkilöt.

Vatsavaivojen diagnostiikka terveyskeskuksessa

Mahdollisuudet vatsavaivojen diagnostiikkaan näyttävät terveyskeskuksissa olevan, erityisesti varjoainekuvausten osalta, erinomaiset. Vuonna 1991 kaikki Keski-Suomen ja Kuopion läänien terveyskeskukset pystyivät tekemään tai ostamaan ventrikkeliröntgen- ja kolografiatutkimuksia. Ylävatsavaivojen selvittelyyn oli lisäksi käytettävissä gastroskopia lähes kolmasosassa terveyskeskuksista ja useat aikoivat lähiaikoina aloittaa nämä tutkimukset joko omana toimintana tai ostopalveluna. Ensisijaisena dyspepsiapotilaan tutkimusmenetelmänä käytettiin kuitenkin yleisesti kaikututkimusta. Tämä on voimavarojen tuhlausta, sillä useimmat ylävatsavaivojen elimelliset syyt voidaan todeta tähystyksellä, tai jos tätä ei ole saatavissa, ventrikkeliröntgenkuvauksella.

Jorma Takala, Markku Heikkinen

Vastatoimenpiteet uhkaavassa säteilytilanteessa

Uhkaavassa säteilytilanteessa vastatoimenpiteiden tavoitteena on, että säteilyn myöhäisvaikutukset pidetään kaikissa väestöryhmissä niin pieninä kuin käytännössä on järkevää. Lisäksi säteilytilanteessa on aina varmistuttava siitä, että kaikki säteilyn välittömät vakavat terveyshaitat estetään. Ennen vastatoimenpiteeseen ryhtymistä on punnittava, onko sillä saavutettava hyöty siihen liittyviä haittoja suurempi. Kun näin on, tulee toimenpiteen laatu, laajuus ja kesto valita siten, että toimenpiteellä saavutettava nettohyöty on mahdollisimman suuri. Välittömiä vakavia terveyshaittoja estävä toimenpide on lähes aina oikeutettu.

Raimo Mustonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030