76081 osumaa

LISÄESTEITÄ UUDISTUSTEN TIELLE

Terveydenhuollon uudistussuunnitelmien toteuttamisen tielle näyttää kasaantuvan yhä enemmän esteitä. Niistä vähäisimpiä eivät ole eräiden ohjelman toteutumisen kannalta tärkeiden avainhenkilöiden henkilökohtaiset ongelmat. Ongelmien piiri ulottuu jo presidentistä kongressin Ways and Means -komitean puheenjohtajaan, jota pidettiin eräänä uudistusohjelman vahvimmista tukipylväistä: Dan Rostenkowski joutui eroamaan varojen väärinkäytöstä syytettynä. Rostenkowski ehti olla komitean johdossa 13 ja kongressin jäsenenä 35 vuotta, ja hänen uransa näyttää saaneen surullisen lopun juuri, kun presidentti olisi hänen apuaan tarvinnut.

Toimittanut Tuula Fabrizio

Lääkäri ja maallikko medikalisaation paineissa

Medikalisaatiolla tarkoitetaan lääketiedeinstituution kasvua ja elämäntapahtumien sekä poikkeavuuden lääketieteellistämistä. Prosessi pitää huolen siitä, etteivät terveyskysymykset unohdu. Kirjoittajan mukaan medikalisaatio takaa, että lääkärikunnan asema suhteessa yhteiskuntaan korostuu ja lääketiede pysyy tiukasti julkisuuden valokeilassa. Prosessi aiheuttaa kuitenkin myös uhkia: terveysasioilla syyllistäminen ja pelon herättäminen on medikalisoituneessa yhteiskunnassa helppoa. Kun kamppailu terveyden hyväksi on jokapäiväistä, "vääränlainen" käyttäytyminen käy harvinaiseksi ja arvoilmapiiri voi koventua.

Raimo Tuomainen

Väkivaltaongelmien hoitamisessa tarvitaan sekä psykologisia että biologisia menetelmiä

Professori Kirsti Lagerspetz on ansiokkaassa katsauksessaan (SLL 24/1994) aggressiivisuudesta sekä sen psykologisesta, geneettisestä ja muusta biologisesta taustasta esittänyt myös monitahoista arvostelua nimenomaan biologisiin hoito- ja ehkäisykeinojen käyttöön liittyvistä haitoista. Kun jo 40 vuoden ajan olen työssäni joutunut harjoittamaan väkivaltaisesti käyttäytyvien psyykkisten sairaiden hoidossa paitsi psyykkisiä myös biologisia menetelmiä, esittäisin muutaman huomautuksen käytännön näkökulmasta.

Kuolleen ennuste

Joskus yksinkertaistenkin asioitten sisäistäminen näyttää kovin ongelmalliselta. Octopus käsittelee äskeisessä tämän lehden numerossa (Suom Lääkäril 1994;49:2081) käsitettä "persistent vegetative state" ja siinä yhteydessä toteaa myös, että aivokuollut ei selviydy pitkähköä aikaa (inte klarar sig en längre tid) ilman respiraattoria. Tästä voidaan päätellä Octopuksen luulevan aivokuolleen selviävän respiraattorihoidolla pitkähkön ajan ja ilman respiraattoriakin lyhyehkön ajan. Kuolleen selviytyminen on kuitenkin teologinen kysymys eikä ole mitään lääketieteellistä näyttöä, että esim. taivaaseen pääseminen olisi riippuvainen resripaattorihoidosta. Ainoan suomalaisen kuolemanmääritelmänhän mukaan "henkilö on kuollut silloin, kun aivokudos on tuhoutunut niin, että elintärkeät aivotoiminnot ovat peruuttamattomasti sammuneet riippumatta siitä, onko sydämen toiminta pysähtynyt vai ei." (Lääkintöhallitus, Yleiskirje 1508, 24.3.1971.)

Bäste Kollega

Tack för Ditt brev. Jag tror nog att vi båda vet vad vi talar om, kanske det var semantiskt oklart vad jag menade med "en längre tid". Jag skulle vara litet försiktig med att översätta detta med "pitkähkö aika", trots att våra språklärare nog vill ha det så. En längre tid måste relateras till helheten och kan variera beroende på sammanhanget - en längre tid inom geologin är sannerligen inte densamma som en längre tid inom intensivvården.

Allerginen yskä - onko sitä?

Olen harrastanut jäniksen metsästystä vuodesta 1972 alkaen. Syksyllä 1985 toin taas kerran jäniksen kotiin ja aloin sitä nylkeä keittiön pöydällä. Pian vaimoni alkoi köhiä kuivasti, ja kun se jatkui, kysyin, mikä häntä vaivaa. Hän vain totesi, että kurkkua kutittaa. Myös silmiä kutitti. Kun tämä jatkui päiväkausia, annoin hänelle Becotide-sumutteen ja kehotin ottamaan sitä säännöllisesti. Yskä loppui pian. Sama toistui uusien jänisten kera; vaimoni oli allergisoitunut jänikselle, oli minun arvioni.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030