75795 osumaa

Interleukiinien 1 ja 8 immunohistokemia ihmisen ihossa

1980-luvun alkupuolella julkaistiin ensimmäiset havainnot siitä, että keratinosyytit tuottavat joitakin samoja tulehdusvälittäjäpeptidejä (interleukiineja) kuin monosyytit ja muut perinteisesti tulehdusjärjestelmään kuuluviksi luokitellut solut. Se sai useat ihotutkijat kiinnostumaan interleukiinien mahdollisesta osuudesta ihotulehduksissa. Interleukiineja tunnetaan jo yli kymmenen ja lisäksi muita tulehdusvälittäjäaineita useita kymmeniä. Nämä muodostanevat yhdessä välittäjäaineverkoston, jonka monimutkaiset yhteisvaikutukset ratkaisevat, mitä in vivo todella tapahtuu.

Raskauden aikaisen alkoholialtistuksen vaikutus sikiön ennusteeseen

Lastenlinnan sairaalassa tehdyssä tutkimuksessa seurattiin 82 lasta, joiden äidit olivat raskauden aikana nauttineet runsaasti alkoholia (yli 10 annosta vko:ssa tai yli 45 annosta kk:ssa). Lasten kehitystä ja kasvua seurattiin 1-5 kertaa ensimmäisen kolmen ikävuoden aikana. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon äidin raskauden aikaisen alkoholinkäytön vähentäminen vaikuttaa syntyvän lapsen kehitys- ja kasvuennusteeseen sekä morfogeneesiin.

Finasteridi - uusi lääke prostatahyperplasiaan

Finasteridi (Proscar) on synteettinen 4-atsasteroidi, joka on spesifinen 5-alfa-reduktaasientsyymin kilpaileva salpaaja. Näin testosteronin muuttuminen dihydrotestosteroniksi vähenee, jolloin erityisesti eturauhasen epiteliaalinen kudoskomponentti kuihtuu ja prostatan koko pienenee. Tämä puolestaan lievittää rakon ulosvirtauskanavan obstruktiota, jolloin virtsasuihku parantuu ja oireet lievittyvät. Hoitovaste tulee hitaasti, minkä vuoksi lääkitystä tulee jatkaa puoli vuotta, ennen kuin sen tehoa voidaan arvioida. Finasteridi on hyvin siedetty lääke, jonka ainoina merkittävinä sivuvaikutuksina on todettu libidon ja potenssin heikkenemistä noin 5 %:lla potilaista. Vaikka finasteridilla saavutetaan huomattavasti vaatimattomampi rakon ulosvirtauskanavan tukoksen lievittyminen kuin operatiivisella hoidolla, tuo se kuitenkin riittävän avun suurelle osalle prostatahyperplasiapotilaista. Oikea potilasvalinta ja erotusdiagnostiikka on menestyksellisen finasteridihoidon edellytys.

Teuvo Tammela

Työympäristön koetut terveysvaarat Suomessa

Työympäristön koettuja terveyshaittoja selvitettiin ATK-pohjaisella kyselyllä. 75 % noin viidestäsadasta vastaajasta ilmoitti kärsivänsä jostakin terveydentilaa heikentävästä tekijästä työpaikallaan. Näistä tärkeimpinä mainittiin melu (37 %), pöly (32 %) ja liiallinen veto (30 %). Vastaajista 9 % oli harkinnut viimeksi kuluneen vuoden aikana työpaikan vaihtoa työympäristön vaaratekijöiden vuoksi.

Jorma Tikkanen, Heimo Viinamäki

Lääkärikysely -93: Lääkärit valmiit työllisyystalkoisiin

Suomen lääkärimäärä on kasvanut vuodessa 472:lla, mutta lääkärien työtilaisuudet samanaikaisesti vain 47:llä, ilmenee maaliskuussa 1993 tehdystä lääkärikyselystä. 637 lääkäriä ilmoittaa olleensa vuoden 1992 aikana työttömänä. Ammattikunnan työllisyysnäkymät huolestuttavat lääkäreitä ja suurin osa vastanneista olisi valmis jollain tavoin lyhentämään työaikaansa työpaikkojen luomiseksi nuorille kollegoille.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030