75795 osumaa

Norja etsii naapurista lääkäreitä ongelma-alueilleen

Norja hakee lehti-ilmoituskampanjalla ruotsalaisia lääkäreitä työvoimapulan vaivaamille alueilleen. Maan pohjois- ja länsiosien haja-asutusseuduilla oli syyskuussa täyttämättä 550 lääkärinvirkaa. Pohjoismaiden lääkäriliittojen koulutusyhteistyöryhmän (SNAPS) kokouksessa Oslossa lokakuussa Norjan lääkäriliiton edustajat kertoivat toivovansa, että ilmoittelu tuottaisi tuloksia. Työvoiman tuonti muualta olisi liiton mielestä nopea ja edullinen ratkaisu maan lääkäripulaan. Suunniteltu lääkärikoulutuksen lisääminen sen sijaan voisi johtaa Norjan jo lähivuosina samanlaiseen lääkärityöttömyyteen kuin nyt on Ruotsissa ja Suomessa.

AIDSin torjunta Afrikassa ei ole toivotonta

AIDSin ymmärtämiseksi ja hoitamiseksi on tehty ympäri maailmaa valtavasti työtä jo noin 12 vuoden ajan. Tänä aikana tietomme taudin aiheuttajaviruksesta, tartuntatavoista, epidemiologiasta ja jopa hoidosta ja ennaltaehkäisystä ovat lisääntyneet valtavasti. Tästä huolimatta tauti etenee erityisesti Afrikassa katastrofaalisella vauhdilla. Monien Afrikan maiden ponnistelut lapsikuolleisuuden vähentämiseksi tuntuvat valuvan hiekkaan AIDSin aiheuttaman kuolleisuuden takia. Joissakin Afrikan maissa on jo paikoittain koko työikäinen väestö infektoitunut. Pitkään suljettuna olleissa maissa, kuten Namibiassa, pandemia on vielä piilossa, mutta ilmenee suurina HIV-infektoituneiden lukuina. Minkään Afrikan maan talous ei kestä AIDSin aiheuttamaa taakkaa, kun suuri osa työikäisestä väestöstä sairastuu, kuolee ja jättää jälkeensä miljoonittain orpoja, joiden ruokkimiseksi ja kouluttamiseksi ei ole mitään järjestelmiä.

Lääkärit ydinsotaa vastaan

Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden puhdistustöihin komennettiin myös tuhansia latvialaisia. Heillä ilmeneviä oireita, kuten päänsärkyä, neuropatioita, näköhäiriöitä, impotenssia, heikoutta, unettomuutta ym., on alettu kutsua puhdistustyöläisen oireyhtymäksi. Itämeren alueen lääkärit ydinsotaa vastaan -liikkeen kokouksen isännät toivoivat yhteistyötä tämän ainutlaatuisen aineiston tutkimisessa.

Fennomed Tieto 93 -messuilla

Helsingissä järjestettiin 6.-7.10. Tieto 93 -tapahtuma, joka esitteen mukaan oli Pohjoismaiden ensimmäinen tietomessutapahtuma. Tapahtuma koostui näyttelystä, Tiedolla tulevaisuuteen -seminaarista sekä näytteilleasettajien tietoiskuista. Tapahtuman suosio yllätti järjestäjätkin, sillä messuilla vieraili yli 4 500 ihmistä. Fennomed esitteli osastollaan BRS/SEARCH-kokotekstitietokantaohjelmistoa ja sen sovelluksia.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030