75925 osumaa

Perusteita lisävitamiinin tarpeelle ei löydy Hyperkolesterolemia ja ravinnon rasvat

Suomen Sisätautilääkärien yhdistyksen ja Suomen Kardiologisen Seuran työryhmä julkisti vuonna 1988 suosituksen "Hyperkolesterolemian ja muiden hyperlipidemioiden diagnostiikka ja hoito aikuisilla". Mm. Suomen Lääkärilehden pääkirjoituksessa (1) ja parissa muussa artikkelissa (2,3) arvioitiin suositusta ja esitettiin siihen korjausehdotuksia. Uusi suositus ilmestyi viime joulukuussa (4).

Nimimerkille Dos Quixote

Painittuani Jungin, Freudin, Millerin, Kleinin, Buddhan ja Muhammedin teosten kanssa aloin ihmetellä sitä, kuinka keskeiseksi oikean kielen oikea käyttö, oikeat termit ja ilmaisut nousevat. Jopa niin että näiden kaikkien kirkkaiden ajattelijoiden sanomat hukkuvat 'onko on on vaiko eikö' -pohdiskeluihin. Aivan kuin tärkeintä olisi kuulua esikuvan hoviin eikä niinkään se, pystyykö selittämään tai ymmärtääkö itsekään, mitä oppi-isä ajattelee. En ole psykiatri, pappi enkä profeetta, mutta työssäni joudun saattelemaan ihmisiä tuntemattoman porteille tämän tästä. Kasvien taksonomiaa muistuttavasta psykiatriasta ei tässä ole työkaluksi, joten lähdimme työyhteisössä sorvaamaan tarkoitukseen sopivampaa kampea.

Migreenin diagnostiikka ja hoito

Migreenin ehkäisevä hoito ei ole viime vuosina muuttunut, mutta viime vuosikymmenellä kehitetyt uudet serotoniinireseptoriagonistit (5-HT-agonistit) tarjoavat mahdollisuuksia migreenikohtausten entistä tehokkaampaan hoitoon. Uusin migreenilääke, sumatriptaani, hakee tällä hetkellä paikkaansa migreenin hoidon lääkevalikoimassa. Lääke on hyvin spesifinen 5-HT1-tyypin reseptorin agonisti eikä se tehoa muuhun päänsärkyyn kuin migreeniin ja sarjoittaiseen päänsärkyyn. Tällaisen uuden täsmälääkkeen käyttö asettaa uusia vaatimuksia migreenin diagnostiikalle. Vuonna 1988 on julkaistu uudet diagnostiset kriteerit päänsärylle. Nämä kriteerit on hyvä tuntea, jotta eri päänsärkymuotojen hoito paremmin onnistuisi.

Reijo Salonen, Markus Färkkilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030