Kun joukko Elokapinassa toimivia henkilöitä syyskuussa tuhri eduskuntataloa maalilla, reaktiot olivat voimakkaita. Eduskunnan varapuhemies Tarja Filatov (sd.) kutsui tekoa hyökkäykseksi Suomen demokratiaa vastaan. Osan mielestä sekin, että Elokapina häiritsee tavallisten ihmisten kulkemista tukkimalla teitä, on kohtuutonta. Varoitellaan, että kansalaistottelemattomuus tekee vain hallaa ympäristönsuojelulle.

Minä mietin, että mikä mahtaisi olla sopivan kokoinen ja tehokas protesti elinolojen vaarantamista vastaan?

Esimerkiksi sitä vastaan, että valtio tukee yhä miljardeilla euroilla toimintaa, joka kuumentaa ilmastoa. Verorahoja käytetään esimerkiksi lentämisen, dieselautoilun ja puunpolton edistämiseen.

Ilmastokriisissä on kyse elämästä ja kuolemasta. Se on moraalisena kysymyksenä samankaltainen kuin tupakan haitallisuus tai rotuerottelu. Ilmastossakaan ei ole kahta eri puolta, vaan toinen näkökulma on yksiselitteisen vastuuton. Näin perusteli Guardian-lehden entinen päätoimittaja Alan Rusbinder sitä, miksi lehti lähestyi ilmastoa lähes aktivistisella otteella.

Minä vertaan fossiilisten varaan rakennettua yhteiskuntaa orjakauppaan. Orjuuskin oli ennen laillista ja erittäin kannattavaa. Sen sanottiin pitävän talous pystyssä.

Syy siihen, että orjuus kaikesta huolimatta saatiin lopetettua, olivat aktiiviset kansalaiset. He alkoivat kovaäänisesti ja suurin joukoin vastustaa moraalitonta järjestelmää. Myös orjat itse nousivat vastarintaan.

Samoin on saavutettu kotimaisia poliittisia uudistuksia, kuten työehtojen paraneminen, yhtäläinen äänioikeus ja peruskoulu. Eivät ne edenneet siksi, että niiden oivallisuudesta olisi heti vallinnut yhteisymmärrys. Uudistukset tehtiin, koska niitä vaadittiin niin kovaäänisesti.

Joskus sellaista, mikä aikalaisista näyttää rettelöinniltä, pidetään myöhemmin rohkeana oikeudenmukaisuuden puolustamisena. Mustiin kohdistuvaa syrjintää 1950-luvulla vastustanut Rosa Parks pidätettiin, hän sai potkut ja joutui vuosia vastaanottamaan tappouhkauksia.

Mutta protesti toimi ja nykyään on itsestään selvää, että kaikenväriset ihmiset kulkevat busseihin samoista ovista ja saavat istua lähimmälle vapaalle paikalle.

Suomessa vihreät ovat ylpeitä puolueen historiasta Koijärvellä. Siellä aktivistit kytkeytyivät kaivinkoneisiin ja onnistuivat suojelemaan lintujärven.

Luonnollisesti tiedämme vain niistä protesteista, jotka ovat olleet voittoisia: rosaparkseista ja mahatmagandheista.

Sitä kuuluuko Elokapina tuohon joukkoon, ei pysty vielä arvioimaan. Historiassa on tapahtunut paljon sellaistakin kansalaistottelemattomuutta, jota kukaan ei myöhemmin muista.

Yritän toimittajan työssä miettiä, miltä kirjoittamani jutut näyttävät, jos jälkipolvet sattuvat myöhemmin lukemaan niitä. Nykytiedoilla maapallo on vuoteen 2100 mennessä lämmennyt noin kolme astetta, Suomi vielä enemmän. Mitä silloin ajatellaan sellaisesta 2020-luvun journalismista, jossa riemuitaan uusista sellutehtaista, päiväksi Lappiin lennätetyistä turisteista tai luksusristeilijöiden tilauksista? Tai vain jätetään ilmastokriisi huomiotta, käsitellään sitä pienempänä poliittisena kysymyksenä kuin bensan hintaa.

Samalla tavalla ajattelen Elokapinasta. Kukaan ei tiedä vielä, onko sen tapa protestoida tehokasta. Mutta jotain tehokasta tarvitaan.

Jos on sitä mieltä, että tavoite tärkeä, mutta Elokapinan tavat väärät, kannattaa keksiä parempi. Ehkä se keino ratkaisee historian suunnan.

Aikanaan moni muukin oli protestoinut sitä vastaan, että eri värisiä ihmisiä eroteltiin busseissa, mutta juuri Rosa Parksin protesti sysäsi liikkeelle muutoksen.