Tautien syntyä tutkiva lääketieteen erikoisala saa nimensä muinaiskreikasta, jossa pathos merkitsee sairautta, -logia oppia tai tiedettä.

Sanat ovat raskaita muistakin merkityksistä. Pääte -logia on samaa juurta kuin logos , järki. Pathos taas tarkoittaa sairauden ohella kärsimystä – mutta myös tunnetta. Hieman kuin englannin passion : toisaalta intohimo, toisaalta kärsimysnäytelmä.

Sanojen merkitys toki muuttuu osana kielen evoluutiota. Pathoksen tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole vain tästä: antiikin kreikkalaiset todella käyttivät samaa sanaa sairaudelle ja tunteelle.

Mitä tästä pitäisi ajatella? Olivatko tunteet heille samankaltainen ihmiskunnan vitsaus kuin tulehdukset ja kasvaimet?

Voimakkaita tunteita ja sairauksia yhdistää ainakin se, että ihminen on kokonaisvaltaisesti niiden vietävänä.

Pathos kiinnosti antiikin stoalaisia filosofeja, jotka pitivät ihmisiä perusluonteeltaan järkevinä ja sosiaalisina. Stoalaisten mukaan tyytyväisyys ja mielenrauha oli parhaiten saavutettavissa käyttämällä järkeä yhteisten ongelmien ratkaisemiseksi. Turha pelko, murehtiminen tai vihanpito uhkasivat kuitenkin tätä perustehtävää.

Vastoin yleistä käsitystä stoalaiset eivät tukahduttaneet tunteitaan vaan käsittelivät niitä analyyttisesti. Heidän tunneteoriansa oli hämmästyttävän moderni: kuluttavat, negatiiviset tunteet olivat seurausta vääristä vaikutelmista, joita oli mahdollista haastaa. Osa oivalluksista onkin periytynyt lähes sellaisenaan nykyiseen kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan.

Keskeinen osa stoalaista viisaan elämän tavoittelua oli myös ymmärrys kontrollin kaksijakoisuudesta: joihinkin asioihin on mahdollista vaikuttaa, toisiin ei. On tavallista ladata pelkoja ja odotuksia ulkoisiin asioihin, vaikka rakentavampaa olisi keskittyä täysillä siihen, mitä itse voi muuttaa ja hyväksyä loput tyynesti, kuin olankohautuksella.

Tosiasioiden hyväksyminen on toki eri asia kuin passiivinen olosuhteille alistuminen, mikä sekin edusti stoalaisille tunteiden vietäväksi antautumista. Niinpä esimerkiksi työpaikalla koettu eettinen stressi ei saisi olla syy lannistua tai kyynistyä vaan pikemminkin ryhtyä toimiin paremman maailman eteen.

Stoalaisuus valtavirtaisena ajattelutapana hiipui Rooman valtakunnan loppua kohden. Esimerkiksi Senecalta ja Epiktetokselta säilyneet kirjoitukset ovat kuitenkin aina löytäneet uusia lukijoita. Yhteiskunnallisten muutosten myllerryksessä keskiajan kirkkoisät, renessanssin ajattelijat, uuden ajan hallitsijat ja sosiaalisen median vaikuttajat ovat kaikki vuorollaan tavoitelleet sitä ajattelun kirkkautta ja vapautta, jota väistämättömän hyväksyminen ja väärien vaikutelmien karistaminen näyttää lupaavan.

Mitä lääketiede on ruumiille, sitä filosofia on mielelle, antiikissa ajateltiin. Filosofisesta otteesta voi hyötyä koulutustaustasta riippumatta.

Lääkärin työ on täynnä potentiaalisesti uuvuttavia tunteita: epäonnistumisen pelkoa, hoitovirheen häpeää ja hankalien omaisten herättämää ärtymystä. Sellaisen nostaessa päätään voi olla hyödyllistä muistaa Epiktetoksen sanat: ”Olet vaikutelma etkä suinkaan sitä, mitä näen.” Usein tulkintamme tilanteesta on jyrkempi ja pelottavampi kuin tilanne itse.

Tunteiden kriittinen tarkastelu on siten osa ammatillista osaamista. Se ei vähennä empatiakykyä vaan tukee sitä. Kun logos toppuuttelee pathoksen ylilyöntejä, kaistaa riittää muuhunkin, mikä tekee parantajan roolista kevyemmän kantaa.

Silloin mieleen voi juolahtaa, että merkityksellinen työ on yksi arvokkaimmista asioista, joita järkevä ja sosiaalinen olento voi osakseen saada.