Terveydenhuollon ammattilaisen on toisinaan tarkistettava käsitystään tieteellisyydestä ja ammattietiikasta. Lääkärituttavani kertoi oman ammatillisen matkansa erikoisesta käänteestä.

Akupunktiohoidot tulivat muotiin 1980-luvun lopussa, ja niihin myös tuttava perehtyi jossain määrin. Pian hänen yksityisvastaanotolleen virtasi potilaita, jotka halusivat akupunktionastat korviinsa. He uskoivat laihtuvansa niiden avulla.

Lääkäri ei niinkään uskonut ideaan, mutta suostui asentamaan nastalaastarit kahden viikon välein potilaidensa korvalehtiin. Tuskin niistä haittaakaan oli. Lisäksi hän alkoi seurata potilaiden painoa – ja kas, he laihtuivat!

Lopputuloksen voi väittää olleen kaikkien kannalta myönteinen: potilaat laihtuivat, laastariyritys kannatti ja lääkärikin tienasi mukavasti. Kaikki eivät ole asiasta samaa mieltä, vaan kyseenalaistavat yrityksen ja lääkärin etiikan.

Virallisesti hoitojen tulisi perustua tieteelliseen näyttöön. Jos tieteellistä näyttöä ei ole, kyse on humpuukista tai korkeintaan plasebovaikutuksesta. Akupunktionastojen tehosta ei tietääkseni ole tieteellistä näyttöä, mutta plasebohoitojen tehosta sen sijaan on. Juuri se tekee plasebon eettisyydestä visaisen kysymyksen.

Plasebohoitojen etiikkaa pohtii myös psykologi Elizabeth Augustine Nathan Hillin tuoreessa romaanissa Wellness, joka on mestarillinen diagnoosi elämäntavastamme. Koska nykyajan ihminen on loputtoman kiinnostunut hoitamaan itseään, hänelle tarjotaan hyvinvointipalveluja – ja vaikutussuhde on myös toisinpäin.

Elizabeth työskentelee Wellness-yrityksessä, jossa asiakkaita hoidetaan erilaisilla plasebolääkkeillä, -käsittelyillä ja -mehuilla. Tärkeintä on rituaali: asiakkaan perusteellinen tutkimus ja seremoniallinen hoito. Elizabeth pähkäilee, että koska potilaat kokevat hyötyvänsä hoidoista, ”valhetta” ei pidä paljastaa vaan vaalia.

Suosittelen teosta terveydenhuollon ammattilaisille, jos kohta muillekin. Siinä hyödynnetään runsaasti etenkin psykologisia, lääketieteellisiä, sosiologisia ja informaatioteknologisia tutkimuksia Elizabethin ja tämän miehen tarinan taustoittamiseksi. Plasebon lisäksi lukija oppii algoritmien toiminnasta ihmisen mielen muokkaajana.

Plaseboefektiä on sairauksien ohessa tutkittu varsin lapsekkaissa asetelmissa. Eräässä tutkimuksessa verrattiin kahden koostumukseltaan samanlaisen mutta eri värisen juoman vaikutuksia koehenkilöiden juoksusuorituksiin. Vaaleanpunainen juoma paransi tuloksia viidellä prosentilla verrattuna juoksemiseen veden värisen juoman voimin. Pinkin värin pääteltiin tehostavan koehenkilöiden aistimusta urheilujuoman makeudesta. Jo aiemmista tutkimuksista tiedettiin, että suun huuhteleminen makealla juomalla parantaa fyysistä suoritusta ilman juoman nielemistä.

Kunniallinen plaseboammattilainen harvoin myöntää tarjoavansa plasebohoitoja. Se voisi karkottaa asiakkaita. Toisaalta liikkeellä on plasebon aktiivisia merkitysmuokkaajia. Kun plasebovaikutuksesta puhutaan alitajunnan viisautena, tiedostamattoman mielen supervoimana tai positiivisena asenteena, vain mielikuvitus on rajana bisnekselle.

Itselläni on kenties yksi kokemus plasebovaikutuksesta. Sairastuin muinoin sairaalassa työskennellessäni MRSA:n aiheuttamaan tulehdukseen. Unohtumaton on se antibioottien määrä, jonka tuolloin söin. Kun ne eivät tehonneet, huolestunut äitini tilasi homeopaattisia lääkkeitä – ja kas, paranin!

Se oli kenties sattuma. Tai antibiootit vaikuttivat jotenkin viiveellä. Ehkä toiveikas mieleni käynnisti myönteisiä fysiologisia prosesseja – mutta oliko se silloin plasebovaikutusta?