Olet varmaan kuullut, miten loistokas maa Suomi on medialukutaidon suhteen. Kansainvälisen lehdistön mukaan Suomi on “maa, joka voitti sodan valeuutisia vastaan”. Näissä jutuissa suomalaisista puhutaan kuin olisimme jotenkin immuuneja disinformaatiolle. Meistä pitäisi kaikkien ottaa mallia. Syyksi mainitaan usein medialukutaidon opettaminen jo alakoulussa sekä korkea koulutustaso.

Olen opettanut faktantarkistuksen ja tiedon verifioinnin taitoja reilun vuosikymmenen ajan. Käytännössä suuren osan tästä työstä voi lukea medialukutaidon alle. Puhe suomalaisten häikäisevistä medialukutaidoista on alkanut hiertää minua enemmän vuosi vuodelta.

Useimmiten medialukutaitoa pyritään mittaamaan kyselytutkimusten avulla. Näissä vastaaja pääsee itse arvioimaan omia taitojaan vaikkapa valeuutisten tunnistamisessa. Lähestymistavan heikkouksista kertoo vaikkapa Sanomalehtien liiton vuonna 2020 toteuttama kysely. Siinä suomalaiset antoivat itselleen kiitettävän kouluarvosanan, mutta muiden taidoista kysyttäessä he arvelivat, että toiset ansaitsevat tyydyttävän. Minä kyllä osaan, mutta tuo naapuri tuskin näitä ymmärtää.

Toisekseen Suomi ei ole toistaiseksi ollut erityisen voimakkaiden ulkopuolisten vaikuttamiskampanjoiden kohteena. Suomenkielisessä sosiaalisessa mediassa ei ole havaittu esimerkiksi merkittäviä bottiarmeijoita.

Sen sijaan täällä kyllä liikkuu samoja disinformaation narratiiveja kuin muuallakin, ja joskus näitä sovelletaan suomalaiselle yleisölle. Tämä näkyi erityisen selvästi vuosien 2015–16 aikana, jolloin suomenkieliseen verkkoon ilmaantui joukko maahanmuuton vastaisia ja räikeän rasistisia sivustoja. Ne sekä kehittivät omia valeuutisiaan turvapaikanhakijoista että kierrättivät muualla Euroopassa liikkuvia kertomuksia, kuvia ja meemejä. Koska disinformaation tehokkuus perustuu sille, että ihminen uskoo mielellään omaa maailmankuvaansa vahvistavia asioita, suomalaiset ovat yhtä suojattomia tällaisen edessä kuin muutkin.

Ajattelen, että valeuutisista, mis- ja disinformaatiosta ja salaliittoteorioista viime vuosina käyty vilkas julkinen keskustelu on kohentanut suomalaisten kykyä tunnistaa vaikuttamisyrityksiä. Esimerkiksi yllä mainitut rasistiset sivustot ovat pitkälti kadottaneet suosionsa, eikä niiden sisältö enää kierrä somessa. Mutta on aina vaarallista tuudittautua omaan erinomaisuuteensa.

Medialukutaitopuheella voidaan nimittäin kätevästi sivuuttaa se, että sosiaalinen media on rakennettu korostamaan voimakkaita tunnereaktioita herättävää materiaalia. Suuret somealustat nostavat ja levittävät harhaanjohtavaa tietoa, koska se sitouttaa ihmiset viettämään aikaa alustoilla, mikä taas tuo yhtiöille mainosrahaa.

Tämä on suunnitelmallista. Se on olennainen osa näiden alustojen designia. Jatkuva medialukutaidon korostaminen – johon alustayhtiöt mielellään osallistuvat – sysää yksilöille vastuun torjua ja siivota sitä kuonaa, jota sosiaalinen media tahallisesti suosii ja voimistaa.

Nyt teknologiayhtiöt ovat innostuneet generatiivisesta tekoälystä. Se on uusi tiedontuotannon muoto, jonka ytimessä ei ole pyrkimys faktuaalisuuteen. ChatGPT:n kaltaiset tekoälybotit ovat puppugeneraattoreita, jotka eivät tiedä, mikä on fakta. Silti niitä integroidaan kovaa vauhtia muun muassa hakukoneisiin. Yhtiöt tietävät, ettei generatiivista tekoälyä tule käyttää tiedonhakuun, mutta sehän riittää, että jossain mainitaan pienellä präntillä, ettei tuloksiin voi luottaa.

Informaatioympäristö on läpeensä saastunut siksi, että se on suunniteltu niin. Meidän pitäisi vaatia tilanteen aiheuttaneilta yhtiöiltä vastuullisuutta ja omien sotkujen siivoamista sen sijaan, että korostamme yksilön kykyä lajitella roskat.