Murtumahoitajatoiminta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä 2003-2004
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu murtumaan johtaneiden syiden selvittelyjen kuuluvan osaksi murtumien hyvää hoitoa.
Vuonna 2003 aloitetulla murtumahoitajatoiminnalla pyritään löytämään murtuman saaneiden potilaiden keskuudesta ne, joilla todennäköisimmin murtuman syynä on hauras luu, eli ostepenia tai osteoporoosi.
Murtumahoitaja ohjaa potilaat luuntiheysmittaukseen ja sen jälkeen muiden murtumaan johtaneiden syiden selvittelyyn sekä luunhuoltotoimien aloitukseen terveyskeskukseen.
Luun tiheys on toistaiseksi ainoa osteoporoosin määritelmään kuuluva tekijä, jota voidaan mitata.
Osteoporoosin diagnoosi voidaan tehdä ennen murtumaa ainoastaan luuntiheysmittauksella.
Vuonna 2003 todettiin 172:sta Seinäjoen keskussairaalassa hoidetusta, matalaenergisen murtuman saaneesta potilaasta 35 %:lla osteoporoosi, 49%:lla osteopenia ja vain 16 %:lla normaali luuntiheys.
Osteoporoosin ensimmäinen oire on usein matalaenerginen murtuma, jolla tarkoitetaan kaatumisen, kompastumisen, liukastumisen tai korkeintaan oman pituutensa korkeudelta putoamisen takia aiheutunutta luunmurtumaa. On arvioitu, että 45-vuotiailla naisilla on 47 %:n riski saada tällainen murtuma…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.



