Ajan­kohtai­sta

Hovioikeus korotti Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin sakkoa työturvallisuusrikoksesta

Ylilääkärin ei katsottu syyllistyneen rikokseen.

Tiiamari Pennanen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Itä-Suomen hovioikeus katsoi, että Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin psykiatrian osastolla ei ollut toteutettu riittäviä järjestelyjä sen ehkäisemiseksi, että potilaat eivät pääse aiheuttamaan väkivaltaa sairaalan omille työntekijöille tai siellä käyneille ulkopuolisten yritysten työntekijöille.

Sairaalan psykiatrian osastolla sattui maaliskuussa 2017 työtapaturma. Potilas oli hyökännyt osastolla siivoamassa olleen laitoshuoltajan kimppuun ja lyönyt tätä päähän. Siivooja oli ulkopuolisen työnantajan työntekijä.

Käräjäoikeus oli aiemmin tuominnut sairaanhoitopiirin työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon, jonka suuruus oli 10 000 euroa. Syyttäjä oli valittanut tuomiosta hovioikeuteen ja vaatinut yhteisösakon korottamista sekä syytteistä vapautetun ylilääkärin tuomitsemista.

Hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion voimassa ja korotti yhteisösakon 20 000 euroon. Hovioikeudenkaan mukaan ylilääkäri ei ollut syyllistynyt työturvallisuusrikokseen.

Lue myös

Sairaanhoitopiirin velvollisuutena olisi ollut huolehtia riittävästä ohjeistuksesta väkivallan uhan välttämiseksi. Ulkopuolisten työntekijöiden kulunvalvonta olisi tullut järjestää paremmin ja riittävästä väkivaltakoulutuksesta olisi pitänyt huolehtia.

Sairaanhoitopiirin tulee maksaa loukkaantuneelle työntekijälle 13 500 euron edestä oikeudenkäyntikuluja ja tapaturmakorvauksia.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030