Kommentti

Montako maakuntaa mahtuu yhteen sairaalaan?

Ristiriita yhdistyvien organisaatioiden ja puolueiden ehdottamien sote-mallien välillä on mielenkiintoinen.

Joel Kontiainen
Kuvituskuva 1

Eduskuntavaalit on käyty, mikä tarkoittaa myös sote-valmistelun uutta käynnistymistä. Vaalit voittanut SDP on ilmoittanut haluavansa Suomeen edellisen hallituksen tapaan 18 maakuntaa, tosin tällä kertaa sote-kunniksi nimettyinä.

Alun perin keskustan vaatimuksesta syntynyt kahdeksantoista järjestäjätahon malli tuntuu juurtuneen sote-keskutelun lähtökohdaksi. Onkin todennäköistä, että maakuntien määrä on lopulta lähellä sitä, mahdollisesti Helsingin erityisasemalla höystettynä.

Samaan aikaan terveydenhuolto näyttäisi olevan menossa aivan toiseen suuntaan. Pekka Nykänen kirjoitti Lääkärilehdessä 14/2019 siitä, että kolmessa Suomen viidestä yliopistosairaalasta on vireillä hanke sairaaloiden yhdistymisestä yliopistosairaalan kanssa. Sairaaloiden välillä samassa organisaatiossa saattavat tulevaisuudessa liikkua niin potilastiedot, laboratorionäytteet kuin lääkäritkin.

Esimerkiksi TAYS:n, Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan sairaalat ovat jo luoneet yhteisen alustayhtiön yhdeksän sairaalan muodostamalle Tähtisairaalalle. Tavoitteena on säilyttää riittävä osaaminen varsinkin pienillä erikoisaloilla myös pienempien sairaaloiden käytössä.

Hankkeet ovat vielä suunnitteluvaiheessa, mutta trendi näyttäisi olevan se, että toimenpiteiden, osaajien ja resurssien turvaamiseksi tarvitaan tulevaisuudessa yksittäisiä keskussairaaloita laajempia osaamiskeskuksia. Visio on, että yhdistämällä sairaaloita samaan organisaatioon voidaan jokaiseen alueen sairaalaan taata yliopistotason hoito.

Ristiriita yhdistyvien organisaatioiden ja puolueiden ehdottamien sote-mallien välillä on mielenkiintoinen. Mitä me teemme kahdeksallatoista sairaanhoitoa järjestävällä maakunnalla, jos koko maassa on pian vain viisi sairaalaa?

Useat asiantuntijat, Lääkäriliitto mukaan lukien, ovat olleet pitkään sitä mieltä, että sopiva terveydenhuollon järjestäjäorganisaatioiden määrä olisi Suomen kokoiseen maahan viisi. Luku on looginen, sillä viidellä järjestäjällä voisi olla kullakin hallussa koko sairaanhoidon ketju terveysasemalta yliopistosairaalaan.

Viisi järjestäjätahoa on siten ainut malli, joka aidosti poistaisi turhat väliportaat ja osaoptimoinnin tarpeen terveydenhuollon eri tasojen väliltä. Tavoitteena kai pitäisi olla se, että potilas liikkuu mahdollisimman saumattomasti saamaan hoitoa siihen yksikköön, joka parhaiten hänen tarpeitaan palvelee, ilman että organisaatioiden rajoilla keinotekoisesti luodaan hoitopolulle esteitä.

Lue myös

Onkin vaikea nähdä, ketä hyödyttää kymmenien maakuntien luominen viiden yliopistosairaalan ja satojen perusterveydenhuollon yksiköiden väliin. Maakunnat kun eivät silloin ole sen enempää kokonaisuuden kuin paikallisuudenkaan palvelijoita.

Lopulta maakunnille uhkaa käydä kuten kunnille nykyisessä järjestelmässä: ne ovat liian pieniä kantamaan kokonaisvastuuta alueensa terveydenhuollosta. Liian pienelle maakunnalle jää ainoastaan sairaalasta lähetetyn laskun maksajan rooli ilman, että se suuresti voi vaikuttaa kokonaisuuden päätöksentekoon.

Puolueiden kannat huomioiden viiden järjestäjäalueen muodostuminen näyttää varsin epätodennäköiseltä, vaikka toisenlaiseenkin ratkaisuun olisi uuden hallituksen myötä mahdollisuus. Aina saa kai toivoa, että vielä jonain päivänä soten järjestäminen siirtyy aidosti leveille hartioille.

Joel Kontiainen

Kirjoittaja on Tampereen Lääketieteen Kandidaattiseuran puheenjohtaja ja neljännen vuoden lääketieteen kandidaatti.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030