1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Laaturekisterit saivat lisärahoituksen
Ajan­kohtai­sta

Laaturekisterit saivat lisärahoituksen

Terveydenhuollon kansallisten laaturekisterien kehittäminen sai 1,2 miljoonan euron lisärahan.

Laaturekisterit saivat lisärahoituksen Kuva 1 / 1

Terveydenhuollon kansallisten laaturekisterien kehittäminen sai lisäpotkua, kun eduskunta myönsi 1,2 miljoonaa euroa THL:n vetämän laaturekisterihankkeen pilottitoimintaan.

– Lisärahan turvin voimme syventää toimintaa kuudessa jo aloitetussa pilottirekisterihankkeessa ja lisäksi käynnistää pilottirekisteritoiminnan muutamissa uusissa potilas- ja tautiryhmissä. Esimerkiksi mielenterveyspalveluiden laaturekistereitä kohtaan on erittäin suurta kiinnostusta, kertoo tiedotteessa hankejohtaja Pia Maria Jonsson THL:stä.

THL:n kuusi tautikohtaista pilottirekisteriä ovat diabetes, eturauhassyöpä, HIV, iskeeminen sydäntauti, selkäkirurgia ja reuma.

Lue myös

Lisärahoituksen turvin viime helmikuussa alkanutta hanketta voidaan jatkaa vuoteen 2020 saakka.

Suomessa ei järjestelmällisesti kerätä koko maan tasolla tietoa potilaiden saaman hoidon laadusta. Laadun arvioimiseksi ja kehittämiseksi tarvitaan kansallisesti yhtenäistä ja kattavaa tietoa hoidon tuloksista.

Kuva: Panthermedia

Kirjoittajat
Tuomas Keränen

Etusivulla juuri nyt

Tieteessä
Ennenaikainen adrenarke yleisempi tytöillä kuin pojilla

Ero sukupuolten välillä johtuu todennäköisesti tyttöjen suuremmasta kehon rasvapitoisuudesta ja tehokkaammasta miessukupuolihormonien esiasteiden muuntumisesta kohdekudoksissa vaikuttaviksi miessukupuolihormoneiksi.

Ajassa
Syövän hoitotulokset parantuivat Pohjoismaissa

Elossaololuvut etenkin rintasyövässä ja eturauhassyövässä ovat Suomessa Pohjoismaiden parhaimpia.

Ajassa
HIV-lääkitysrepertuaariin on tulossa pitkävaikutteinen pistos

HUS:n infektiolääkäri Jussi Sutinen kuvaa lääkettä hyväksi lisäksi valikoimaan.

Tieteessä
Yksikin kysymys kertoo potilaan pärjäämisestä

Potilaan pärjäämisen tunnetta mittaavan PEI-mittarin osuvuus suomalaisessa terveyskeskusympäristössä on hyvä, ilmeni Elina Tolvasen väitöstutkimuksessa.

Tieteessä
Kuolleisuus väheni 15 prosenttia, kun ensihoitolääkäri osallistui vakavan aivovamman ensihoitoon

Väitöskirjan tehneen Toni Pakkasen mukaan ensihoitolääkärien antamalla hoidolla on myös merkittävä myönteinen kustannusvaikutus yhteiskunnalle.

Tieteessä
Endometrioosista laaja rekisteritutkimus

Tutkimuksen kohteena on 50 000 potilasta, kirjoittaa Yliopisto-lehti.