Ajan­kohtai­sta

Lähes puoli Suomea yhteistyöhön?

Pohjoisten maakuntien sote-esitys tehtiin valmistelutyön ulkopuolelta.

Juha-Pekka Honkanen
_empty_

Pohjois-Suomen maakuntien julkisuuteen nostama esitys niiden sote-yhteistyöstä tulee virallisen sote-valmistelun ulkopuolelta. Pohjois-Pohjanmaan maakunta- ja sote-uudistuksen sote-vastuuvalmistelija, LT, erikoislääkäri Sirkku Pikkujämsä sanoo, ettei maakuntien yhteistyöstä ole tehty selvitystä tai konkreettisia valmisteluita.

– Kyseessä on maakuntien liittojen hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajien yhteinen tahtotila. Konkreettisessa valmistelutyössä emme ole edenneet julkisuudessa esitettyyn analyysiin saatikka ehdotukseen yhteistyöstä.

Pohjoisten maakuntien yhteisen neuvottelukunnan puheenjohtaja, keskustan kansanedustaja Markus Lohi kertoo sanomalehti Kalevan haastattelussa, että maakuntien sote-yhteistyöllä turvattaisiin niiden kilpailukyky yksityisten sote-keskusten rinnalla asiakaskokemusta parantamalla. Maakuntien esityksessä alueen väestö voisi vapaasti käyttää myös muiden Pohjois-Suomen maakuntien sote-palveluita. Ne myös tuotettaisiin toisiaan vastaavilla kriteereillä ja palveluperiaatteilla.

Lue myös

Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Keski-Pohjanmaan yhteinen sote-rintama nousi ensimmäisen kerran esille maakuntien liittojen poliittisten puheenjohtajien tapaamisessa 20. maaliskuuta.

Mahdolliseen tulevaan maakuntien keskinäiseen sote-yhteistyöhön Pikkujämsä ei ota kantaa, sillä asiaa ei ole vielä riittävästi valmisteltu.

– Tiivistämme yhteistyötä pohjoisten maakuntajohtajien, sairaanhoitopiirien johtajien, muutosjohtajien ja sote-muutosjohtajien kesken, jolloin saamme yhteisen näkymän tulevaisuuteen ja tieto kulkee eri osapuolten välillä entistä paremmin.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030