Ajan­kohtai­sta

Tampereen yliopiston rehtori: Tiedejulkaiseminen saatava avoimeksi

Tampereen yliopiston rehtori kritisoi Lääkäripäivillä kansainvälisiä tiedejulkaisuja.

Pekka Nykänen

Tampereen yliopiston rehtori Liisa Laakso kritisoi keskiviikkona Tampereen Lääkäripäivillä voimakkaasti kansainvälisiä tiedejulkaisuja.

Päivien avajaispuheen pitäneen Laakson mukaan julkaisuista on tullut este tiedon avoimuudelle. Julkaisut ovat Laakson mukaan päätyneet harvoihin käsiin ja nostavat jatkuvasti tilaushintojaan.

– Suomen tavoitteena on tiedon avoimuus, mutta julkaisupolitiikan muuttaminen on osoittautunut hankalaksi, koska taustalla on taloudellisia intressejä, Laakso sanoi.

Opetus- ja kulttuuriministeriö haluaa tehdä Suomesta johtavan maan tiedon avoimuudessa. Laakson mukaan avoin julkaiseminen lisää tutkimuksen luotettavuutta, luo maaperää uusille oivalluksille ja lisää kansainvälistä osaamista.

– Samaan aikaan suurin tiedejulkaisija tekee 1,5 miljardin euron liikevoittoa, ja voitto on 37 prosenttia liikevaihdosta. Suomalaistenkin tilauskulut liikkuvat kymmenissä miljoonissa, Laakso kertoi.

Lue myös

Suomalaiset ovat käyneet neuvotteluja julkaisijoiden kanssa artikkelien avoimesta sähköisestä julkaisusta, mutta neuvottelut ovat Laakson mukaan aikalisällä.

– Tavoitteena tulee olla tilausmaksujen hillitseminen ja julkaisumahdollisuuksien parantaminen. On viivästysmalli periä avoimesta verkkojulkaisusta suuria lisenssimaksuja.

Laakson mukaan tuhannet suomalaiset tutkijat ovat jo sitoutuneet olemaan osallistumatta julkaisujen toimituskuntiin ja vertaisarviointiin, jos avoimuuden tavoitteet eivät täyty.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030