Valtakunnallinen suunnitelma esittelee viisi painopistealuetta
Valtakunnallinen suunnitelma sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä muuttui vuonna 1993 toteutetun valtionosuusuudistuksen jälkeen yleisluonteisemmaksi, kun vastuu ja päätösvalta toiminnan järjestämisestä siirtyi selkeästi kunnille. Suunnitelman rakennetta on tänä vuonna uudistettu niin, että esiin nostetaan ajankohtaisia painopistealueita, joihin kunnissa erityisesti toivotaan kiinnitettävän huomiota.
Painopistealueita vuosille 1997-2000 on esitetty viisi. Ensimmäinen niistä on lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy. Taloudelliset vaikeudet ja vanhempien syrjäytyminen heijastuvat lapsiin, ja lasten ja nuorten terveys-, psyykkiset ja psykososiaaliset ongelmat ovat yleisiä. Riskikäyttäytyminen on yleistynyt, ja esimerkiksi tupakointi ja päihteiden käyttö aloitetaan entistä nuorempana. Suunnitelmassa huomautetaan ristiriidasta, joka on syntynyt, kun lapsille ja perheille tarkoitettuja palveluja on supistettu samaan aikaan kun niiden tarve on kasvanut. Lastensuojeluasiakkaiden ja huostaanottojen määrä on kasvanut. Lasten ja nuorten terveen kehityksen tukemiseen toivotaan panostusta niin äitiys- ja lastenneuvoloilta, kouluterveydenhuollolta kuin työvoimaviranomaisiltakin.
Toinen painopistealue on avopalvelujen kehittäminen. Laitoshuollon nopea purkaminen ja toisaalta asiakasmäärän kasvu ovat lisänneet palvelujen tarvetta. Tavoitteeksi asetetaan pitkäaikaisen laitoshoidon tarvetta ehkäisevän avo- ja lähipalvelujen verkoston rakentaminen vuosikymmenen loppuun mennessä. Tämä edellyttää, että kunnissa lisätään avopalveluissa työskentelevän henkilöstön määrää, kehitetään uusia toimintamuotoja ja tuetaan kotona selviytymistä fyysisen ympäristön muutoksilla.
Myös hoito- ja palvelukäytäntöjen saaminen tarkoituksenmukaisiksi on asetettu painopistealueeksi. Tässä yhteydessä mainitaan mm. hoitosuositukset ja valtakunnallisten rekisteritietojen vertailun hyödyntäminen.
Neljäntenä painopistealueena kiinnitetään huomiota sosiaalityöhön ja toimeentulotukeen. Toimeentulotukiasiakkaiden määrän moninkertaistuminen on vienyt monissa kunnissa voimavaroja muulta sosiaalityöltä.
Viides painopistealue on kuntien asema työllistäjänä. Sosiaali- ja terveydenhuolto on työvoimavaltainen ala ja työvoiman tarve kasvaa jatkuvasti. Työvoiman supistukset ovat lisänneet työssä olevien työpaineita, ja esimerkiksi työuupumus on jatkuvasti uhkana. Monissa kunnissa on työvoimatarpeita hoidettu palkkaamalla työllistettäviä ja vakinaisen henkilökunnan osuus on vähentynyt. Suunnitelmassa todetaan, että henkilöstöä ei enää voida vähentää tinkimättä palvelujen saatavuudesta ja laadusta. Useissa kunnissa talouskehitys näyttää antavan varaa toisenlaiseen työllisyyspolitiikkaan. Tavoitteena on siirtyminen tilapäistyöllistämisestä pitempiin työsuhteisiin.
Sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuuksia leikataan 1 881 miljoonalla markalla tämänvuotisesta. Kokonaissumma vuodelle 1997 on noin 13 500 miljoonaa markkaa. Valtionosuusjärjestelmää uudistetaan ensi vuoden alusta selvitysmies Heikki Kosken esityksen pohjalta siten, että sekä laskentatapa ja määräytymisperusteet muuttuvat.
