Kestouniterapia
Kestouniterapiaksi kutsutaan lääkkeillä aikaansaatua unitilaa, jonka syvyyttä ja pituutta voidaan säädellä. Sveitsiläinen Kläsi käytti v. 1922 skitsofrenian hoitoon laskimoon annettua Somnifen-barbituraattia: toistuvia barbituraattiruiskeita käyttäen potilas pidettiin unessa jopa yli kaksi viikkoa. Hoitoon liittyvät kuolemantapaukset johtivat kuitenkin uusien lääkkeiden kokeiluun. Potilasvalintaa ja valvontaa tehostamalla vakavat komplikaatiot ja kuolementapaukset vähenivät. Anestesiologisten hoitomenetelmien avulla asfyksiaan johtavat tilanteet saatiin paremmin hallintaan. Uudet psyykenlääkkeet sekä insuliinisokki ja aivojen sähköärsytyshoito korvasivat vähitellen kestouniterapian toisen maailmansodan jälkeen, joskin menetelmän erilaisia yhdistelmiä käytettiin rajoitetusti mm. Neuvostoliitossa vielä 1970-luvulla.
Jo vuosisadan alussa alettiin tutkia ja kehittää lääkkeillä pidennettyä ja syvennettyä unitilaa. Monet tutkijat, kuten Wolff ja Epifiano, alkoivat käyttää sitä 1900-luvun alkuvuosina psykopatologisten oireiden hoitoon (1,2). Varsinaisena kestouniterapian kehittäjänä ja perustajana pidetään…
Kirjaudu sisään
Pääset lukemaan artikkelin, kun kirjaudut sisään Fimnet-tunnuksillasi. Kirjautuminen pysyy voimassa, jos et erikseen kirjaudu ulos sivulta laitteellasi. Jos luet lehteä yhteisessä käytössä olevalla koneella, muista myös kirjautua ulos sivustolta.
Lääkärilehti on Lääkäriliiton jäsenetu. Jos sinulla ei vielä ole jäsenen Fimnet-tunnuksia tai olet unohtanut salasanasi, hanki ne tästä.
