21110 osumaa

Lonkkamurtumien hoito Suomessa, Britanniassa ja Ruotsissa

Vanhusten reisiluun yläosan murtumien hoito on ollut kiistanalaista vuosikymmeniä. Tutkimuksessa verrattiin kahden käytetyimmän hoitomenetelmän, luunsisäisen kiinnityksen ja puolitekonivelen etuja eri ikäryhmissä potilailla, joita oli hoidettu Suomessa ja Ruotsissa. Tieto hoitomenetelmien sopivuudesta eri ikäryhmille on aiemmin ollut vähäistä. Luunsisäinen kiinnitys johti pienempään kuolleisuuteen 55-75-vuotiailla suuremman uusintaleikkausriskin hinnalla. 76-80-vuotiailla luunsisäinen kiinnitys tuotti paremman toiminnallisen lopputuloksen, mutta vanhemmissa ikäryhmissä puolitekonivel tuotti yhtä hyvät tulokset.

Tero Heikkinen

Aivojen suojaus hypotermisessa verenkierron pysäytyksessä

Aorttakirurgian ja lasten sydänkirurgian yhteydessä aivojen verenkierto joudutaan silloin tällöin pysäyttämään, jotta kirurgiset toimenpiteet olisivat mahdollisia. Tänä aikana aivot ovat suuressa vaarassa vaurioitua hapenpuutteen takia. Hypotermia vähentää aivojen metaboliaa. Tätä hyödyntävää aivojen suojausmenetelmää kutsutaan hypotermiseksi verenkierron pysäytykseksi (HCA). HCA on yleisesti käytössä, mutta senkin käyttöön liittyy huomattava aivovaurion riski. Myös aivoinfarktiriski on suuri näissä operaatioissa emboliavaaran takia. Parantaaksemme potilaiden selviytymistä tarvitsemme lisämenetelmiä aivojen suojaukseen näissä operaatioissa.

Timo Kaakinen

T-solut hillitsevät suolistosyövän kasvua

Syöpäkasvaimissa olevat immuunijärjestelmän solut voivat hillitä syövän kasvua tai muuttua sitä stimuloiviksi. T-soluja, joissa on todettavissa CD8-pintamerkkiaine, on todettu olevan ainakin munasarjasyövässä, melanoomassa ja non-Hodgkin-lymfoomissa. Kun näitä T-soluja on runsaasti, on taudin ennuste parempi kuin niissä tapauksissa, joissa näitä sytotoksisia sytokiineja erittäviä T-soluja on vähän tai ei ollenkaan. Näin näyttää olevan myös suolistosyövässä. CD8-positiivisia T-soluja sisältävissä kasvaimissa todettiin vähemmän perineuraalista invaasiota, imutieinvaasiota ja verisuonen sisäisiä kasvainsolujen embolioita. Tällaisten tautien ennuste oli selvästi parempi kuin niillä potilailla, joiden kasvaimissa ei ollut CD8-positiivisia T-soluja. Imutieinvaasio, perineuraalinen invaasio ja kasvainsoluembolisaatiot korreloivat huonoon ennusteeseen. Syövän kasvua säätelee paitsi syöpäsolun perimä, myös kasvuolosuhteet. Kuulostaa perin inhimilliseltä.

Sirkku Jyrkkiö

Liikunta ja herkkä CRP

HERITAGE-tutkijat selvittelivät, miten ohjattu, säännöllinen, 20 viikkoa kestävä liikuntaharjoittelujakso vaikuttaa herkän CRP:n pitoisuuksiin terveillä nuorilla ja keski-ikäisillä koehenkilöillä, jotka eivät aiemmin harrastaneet liikuntaa. Tutkimuksen osallistuneet 652 henkilöä jaettiin 3 ryhmään CRP:n perustason mukaan. Osoittautui, että liikuntaharjoittelu laski merkittävästi (keskimäärin 1,34 mg/l, p < 0,001) CRP:tä niillä koehenkilöillä, joilla CRP oli alkutilanteessa korkea (> 3 mg/l). Muilla liikunta ei vaikuttanut CRP:n tasoon. Säännöllinen liikunta näyttää siis voivan vaikuttaa myönteisesti elimistön tulehdusreaktioon. Tämä vaikutus saattaa osaltaan selittää liikunnan edullisia vaikutuksia metabolisen oireyhtymän ja kardiovaskulaarisen sairastavuuden ehkäisyssä.

Juhani Airaksinen

Asetyylikysteiini hidastaa liitännäishoitona idiopaattisen keuhkofibroosin etenemistä

Idiopaattinen keuhkofibroosi (IPF) on hankala ja hoidolle resistentti tauti, onneksi harvinainen. Standardihoitona on paljolti käytetty prednisolonin ja atsatiopriinin yhdistelmää, mutta hyvä näyttö tämänkin tehosta puuttuu. Sairauden yhdeksi osatekijäksi on epäilty oksidanttien ja antioksidanttien epätasapainoa keuhkoissa. Alustavissa tuloksissa on saatu näyttöä siitä, että glutationin esiaste asetyylikysteiini voisi muuttaa tätä tasapainoa keuhkoissa myönteisemmäksi ja näin hidastaa fibroosin etenemistä eli keuhkovauriota.

Hannu Puolijoki

Vaikuttaako vartijaimusolmuketutkimus melanooman ennusteeseen?

Melanoomapotilaiden vartijaimusolmuketutkimuksen hyödyllisyydestä on viime aikoina keskusteltu vilkkaasti ja tuloksia on esitetty sekä tutkimuksen puolesta että vastaan. Aikaisemmat tutkimukset ovat mm. osoittaneet, että imusolmukestatus on tärkeä melanooman ennusteeseen vaikuttava tekijä. Toisaalta, kaikissa julkaisuissa ei ole voitu näyttää vartijaimusolmuketutkimuksen parantaneen melanooman eloonjäämislukuja.

Sirkku Peltonen

Tehokas ja turvallinen rotavirusrokote on löytynyt

Pieniä lapsia kevättalvisin hankalaan ripulitautiin sairastuttava rotavirus näyttää kohdanneen voittajansa. Timo Vesikarin johtamassa suuressa monikansallisessa rokotetutkimuksessa satunnaistettiin 34 035 iältään 10 viikon ikäistä vauvaa saamaan suun kautta kolme annosta RotaTeq-rokotetta 4-10 viikon välein, ja 34 003 vauvaa vastaavasti lumeryhmään. Kaikki kolme rokoteannosta ja vuoden seurannan kävi läpi 56 310 lasta (81,3 %). RotaTeq on viiden rokoteviruksen yhdistelmärokote, joka sisältää ihmisen rotaviruksen serotyypit G 1-4 ja P[8] vasikan rotaviruksen pinnassa. Kyseiset serotyypit aiheuttavat yli 80 % maailmalla esiintyvistä rotavirusinfektioista.

Marjo Renko

Keuhkoahtaumataudissa kannattaa yrittää välttää flunssatartuntaa

Keuhkoahtaumataudin (COPD) pahenemisvaiheet johtavat ventilaatiofunktioiden tason laskuun. Epäselvää on ollut, aiheutuvatko pahenemisvaiheet pelkästä akuuttien virusinfektioiden määrästä vai pahenemisvaiheen suuremmasta todennäköisyydestä flunssan aikana. Keskeiseksi osoittautui brittien 150 COPD-potilaan tarkassa seurannassa itse flunssiin sairastuminen; aineistossa oli 1 005 infektiota ja 1 493 pahenemisvaihetta. Usein pahenemisvaiheita omanneilla oli 1,73 flunssaa/vuosi verrattuna vähemmän pahenemisvaiheita saaneisiin (0,94/v). Usein flunssan saaneet olivat tupakoineet toisia enemmän (46 vs. 33 askivuotta).

Hannu Puolijoki

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030