Päihdepotilaan masennus Joka toinen A-klinikoiden asiakkaista potee masennusta. Työttömyys, päihteiden sekakäyttö ja ongelmakäytön pitkittyminen lisäävät masennuksen todennäköisyyttä. Joka neljännellä asiakkaalla on takanaan itsemurhayritys. Päihdepotilaankin masennusta hoidetaan sekä lääkkeillä että psykoterapialla; kuitenkin kolmasosa masentuneista jää ilman näitä hoitomuotoja. Palvelujärjestelmää tulisi kehittää niin, että sekä päihdeongelma että masentuneisuus voitaisiin todeta ja hoitaa samanaikaisesti ja riittävän monipuolisesti ilman turhia ohjaamisia hoitopaikasta toiseen. Rauno Mäkelä, Yrjö Nuorvala, Martti Kuokkanen Lehti 6: Alkuperäistutkimus 6/1998 Kommentteja
Millainen on hoitoon hakeutuva masennuspotilas? Masennus on Suomessa yleinen kliininen oireyhtymä ja suurin yksittäinen työkyvyttömyyttä aiheuttava sairausryhmä, mutta sen havaitseminen on edelleen ongelmallista. KYS:n psykiatrian klinikassa selvitettiin hoitoon hakeutuneiden masennuspotilaiden psykososiaalista ja kliinistä tilannetta. Potilaiden psykososiaalinen toimintakyky oli tyydyttävä. Noin kolme neljästä osoittautui kuitenkin tyytymättömiksi elämäänsä ja joka kolmas ilmaisi merkkejä tunne-elämän latteudesta. Yli puolet oli joutunut jo hoitoon tullessaan sairauslomalle ja valtaosa koki taloudellisia vaikeuksia. Noin puolella oli ollut jo aiemmin hoitojakso psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa ja itsemurhayrityksiä oli kymmenesosalla. Lääkäri arvioi potilaan masennustilan yleensä lievemmäksi kuin potilas itse. Potilaiden kuvaamaa masentuneisuutta selittävät itsenäisesti vähäinen tyytyväisyys elämään, aleksitymiataipumus, vähäinen sosiaalinen tuki ja käänteisesti hyvä koulutus. Heimo Viinamäki, Antti Tanskanen, Risto Antikainen, Juha Haatainen, Kaisa Haatainen, Jukka Hintikka, Pirjo Saarinen, Juha Jääskeläinen, Heli Koivumaa-Honkanen, Vuokko Virtanen, Teijamari Laasonen-Balk, Johannes Lehtonen Lehti 6: Alkuperäistutkimus 6/1998 Kommentteja
Hermoston toimintahäiriöt ja puhe Puhe on ihmisen tärkeimpiä taitoja ja puheen kehittyminen on vastaavasti lapsen kehityksen keskeisimpiä kohtia. Jos kielellinen kehitys viivästyy tai tapahtuu poikkeavasti, on luonnollista etsiä tämän syytä hermostosta ja sen toiminnasta. Vaikka häiriöt hermoston toiminnassa heijastuvat usein puheeseen, poikkeavuuksien tarkka mekanismi jää nykymenetelmillä usein epäselväksi. Kielellisten häiriöiden luokittelu on tästäkin syystä vaikea, eikä tässä kirjoituksessa oteta kantaa siihen muuten kuin hermoston poikkeavuuksista käsin. Äännevirheitä ei käsitellä, vaan puhehäiriöillä tarkoitetaan tässä ensisijaisesti kielellisiä ongelmia. Matti Koivikko, Marja Marttinen Lehti 6: Katsausartikkeli 6/1998 Kommentteja
Kenelle päiväkirurgia soveltuu Päiväkirurgiaa on lisätty Suomessa voimakkaasti 1990-luvun alusta lähtien lähinnä kustannussyistä. Potilas hyötyy päiväkirurgiasta selvästi, sillä se rikkoo mahdollisimman vähän, erityisesti lasten, normaalia elämää. Leikkausten jälkeiset komplikaatiot ovat olleet vähäisiä. Anestesiamenetelmien ja kirurgisten tekniikoiden kehittyminen on tuonut entistä vaativampia leikkauksia päiväkirurgiaan. Huolellinen arviointi päiväkirurgian soveltuvuudesta potilaalle on mahdollistanut myös entistä huonokuntoisempien päiväkirurgisen hoidon. Tässä kirjoituksessa valotetaan potilaiden valintaan ja leikkausriskiin liittyviä kysymyksiä operatiiviselta ja anestesiologiselta kannalta. Juhani Lahtinen, Jukka Valanne Lehti 6: Katsausartikkeli 6/1998 Kommentteja
Suusyöpäpotilaiden kuntoutus - haasteellinen tiimityö Syöpäsairaus voidaan nykyään melko usein parantaa ja syöpäpotilaiden kuntoutukseen kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Suusyövän hoidossa kuntoutuksella on tärkeä tehtävä. Nykyaikaisista hoito- ja rekonstruktiomenetelmistä huolimatta potilaille kehittyy syömis-, nielemis- ja puheongelmia. Näistä aiheutuu huomattavaa toiminnallista ja sosiaalista haittaa. Kuntoutuksen sisällyttäminen hoitoon jo sen suunnitteluvaiheessa ja asiallisen tiedon välittäminen sairaudesta ja sen hoidosta takaavat potilaille enemmän oireettomia päiviä, paremman toimintakyvyn ja elämänlaadun. Nopea kuntoutus auttaa potilasta saavuttamaan mahdollisimman täysipainoisen elämän. Mitä aikaisemmassa vaiheessa suusyöpäpotilaan hoito toteutetaan sitä pienempi ja lyhytaikaisempi on kuntoutuksen tarve ja tulokset usein erinomaiset. Anna-Lisa Söderholm, Ville Husa Lehti 6: Katsausartikkeli 6/1998 Kommentteja
Muistikuvat, valemuistot ja muistin manipulointi I Muistitutkimus on tehnyt selväksi sen, että muistikuvat eivät tallennu aivoihimme videonauhan kaltaisena kopiona alkuperäisistä tapahtumainkulusta, vaan ne rakennetaan muistelemisen aikana heränneistä mielikuvista. Muistikuvien rakentamisessa taas käytetään hyväksi monenlaisia vihjeitä ja olettamuksia. Missä määrin voimme luottaa siihen, että muistikuvat heijastavat aikaisempia tapahtumia totuudenmukaisesti? Yhdysvalloissa tämä kysymys on noussut viime vuosina hyvin polttavaksi, koska yhä kasvava joukko ihmisiä kertoo mieleensä äkisti nousseen traumaattisia muistikuvia, useimmiten lapsuudessa tapahtuneeseen seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai ufojen suorittamiin sieppauksiin liittyviä. On kyseenalaista, voidaanko ylipäätään jokin äärimmäisen merkittävä tapahtuma ensin täysin unohtaa ja sitten palauttaa yksityiskohtaisesti mieleen vuosien, jopa vuosikymmenten kuluttua. Entä voidaanko muistikuvia manipuloida tai jopa synnyttää tyhjästä: onko osa elävän tuntuisistakin muistikuvistamme ehkä sittenkin vain valemuistoja tapahtumista, joita ei ole koskaan tapahtunutkaan? - Kaksiosaisen artikkelin toinen osa julkaistaan Lääkärilehden seuraavassa numerossa. Antti Revonsuo, Hannu Lauerma, Sakari Kallio Lehti 6: Katsausartikkeli 6/1998 Kommentteja
Parannusta pre-eklampsian hoitoon Pre-eklampsiaan liittyy endoteelisoluvaurio, joka aktivoi trombosyyttejä. Verisuonia laajentavien prostaglandiinien tuotanto vähenee, ja verisuonten kontraktio lisääntyy, jota edelleen pahentaa tromboksaani A2:n ja serotoniinin lisääntynyt tuotanto. Asetyylisalisyylihapolla voidaan vähentää tromboksaani A2:n tuotantoa, mutta silti ASA:lla ei voida täysin ehkäistä raskausmyrkytystä. Ketanseriini on verenpainetta laskeva serotoniinireseptorin ja alfa1-reseptorin salpaaja. Etelä-Afrikassa selvitettiin, parantaako ketanseriinin liittäminen hoitoon raskausajan diastolista hypertoniaa sairastavien (pre-ekplampsiariskissä olevien) naisten ja heidän vastasyntyneittensä ennustetta pelkkää asetyylisalisyylihappoa saavien ennusteeseen verrattuna. Robert Paul Lehti 6: Lääketieteen maailmasta 6/1998 Kommentteja
Lääkelahjoitukset sota-alueelle - jäteongelman ratkaisu? Vuosina 1992-96 Bosnian ja Hertsegovinan alueelle lahjoitettiin 27 800-34 800 tonnia lääkkeitä ja muuta terveydenhoitomateriaalia. Tästä määrästä 38-47 % täytti lahjoituksille WHO:ssa asetetut vaatimukset, joihin kuuluvat mm. riittävä jäljellä oleva käyttöaika (vähintään 1 vuosi), selvät merkinnät, ehjät pakkaukset ja asianmukainen säilytys. 33-40 % lahjoituksista oli peräisin yksityisiltä lahjoittajilta (esim. pieniltä organisaatioilta, jotka keräsivät lääkkeitä mm. lääkäreiltä ja laitoksista), mutta näistä lääkkeistä vain 10 % täytti WHO:n vaatimukset. Lisäksi erät olivat niin pieniä, että niiden lajitteluun ei riittänyt kapasiteettia muutenkin voimiensa äärirajoilla toimivalla sota-alueen terveydenhuollolla. Robert Paul Lehti 6: Lääketieteen maailmasta 6/1998 Kommentteja
EHEC kotoisin Etelä-Amerikasta? Brittein saarille tuodaan paljon lihaa Argentiinasta ja Chilestä. Siellä EHEC on ollut huiman yleinen patogeeni jo pitkään, ainakin vuodesta 1973 lähtien. Näissä maissa syödään lisäksi runsaasti lihaa, mikä voi olla taudin yleisyyttä edistävä tekijä. Pentti Huovinen Lehti 6: Lääketieteen maailmasta 6/1998 Kommentteja
Kemokiinimutaatio hidastaa immuunikadon etenemistä HIV-1 käyttää soluun tunkeutuessaan hyväkseen kemokiinireseptoreita. Virus hakeutuu infektion alkuvaiheessa pääasiassa makrofageihin ns. CC-reseptoreihin tarttumalla. Myöhemmin virus vaihtaa mieltymyksensä kohteeksi Th-solujen pinnalla olevat CX-reseptorit. Infektion immunologiset vaikutukset alkavat tämän jälkeen tulla esiin ja T-solujen tuhon myötä tauti etenee AIDS-vaiheeseen. Matti Viljanen Lehti 6: Lääketieteen maailmasta 6/1998 Kommentteja
Kuinka kaupalliset toimijat vaikuttavat terveyspolitiikkaan? Katsausartikkeli Kuinka kaupalliset toimijat vaikuttavat terveyspolitiikkaan? Toimintaympäristön muutos uhkaa kansanterveyteen liittyvien tavoitteiden toteutumista. Avoin artikkeli
Tätä en unohda: Olimme molemmat tunteen vallassa Kliininen työ Tätä en unohda: Olimme molemmat tunteen vallassa Janne Räsänen pyysi potilaalta anteeksi ja sai keskusteluyhteyden palautettua.
Uusi aikakausi on alkamassa Alzheimerin taudin hoidossa Pääkirjoitus, tiede Uusi aikakausi on alkamassa Alzheimerin taudin hoidossa Beeta-amyloidiin kohdistuvat biologiset lääkkeet ovat merkittävä edistysaskel, kirjoittaa Mika H Martikainen. Avoin artikkeli
Vanhan Vaasan sairaala muuttui savuttomammaksi Terveydenhuolto Vanhan Vaasan sairaala muuttui savuttomammaksi Sairaalan sisätiloissa ei enää tupakoida. Avoin artikkeli
Surullinen esimerkki Pääkirjoitus Surullinen esimerkki Yksityislääkärien Kela-korvauksen nosto osoitti, miten pahaa jälkeä kaupallisuus voi saada aikaan, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Immuno-onkologisten lääkkeiden haitat tunnetaan edelleen huonosti Pääkirjoitus, tiede Immuno-onkologisten lääkkeiden haitat tunnetaan edelleen huonosti Haitat voivat olla hoitamattomina vakavia ja pysyviä, kirjoittaa Micaela Hernberg.