3902 osumaa

Kirurgian oppikirja uudistuksen jälkeen

Suomenkielisen Kirurgia-kirjan toinen painos on ilmestynyt. Ensimmäisestä painoksesta ehti kulua melkein kuusi vuotta. Kirja kattaa kaikki kirurgian erikoisalat, ja siinä on pyritty esittämään kaikki se kirurginen tieto, mitä yleislääkäriltä sekä kaikilta kirurgiaan erikoistuvilta peruskoulutuksen osalta vaaditaan. Kirja soveltuu myös kirurgisille sairaanhoitajille ja perusteoksena muille sairaaloiden ammattilaisille. Osa kirjoitusten tietosisällöstä riittänee myös kirurgian erikoislääkäreille.

Juha Niinikoski

Tervaskantoja tutkimassa

Laitoksemme gerontologikäytävällä käy huiske, kun olemme postittamassa Tervaskanto-tutkimuksen kyselyitä. Joka ikinen vuonna 1920 tai sitä aiemmin syntynyt tamperelainen saa kirjeen, joka sisältää kyselylomakkeen ja pyynnön osallistua myös perusteellisempaan kotona tehtävään tutkimukseen. Ensimmäisellä kierroksella postitamme kahden päivän talkoissa 1 400 kirjettä ja muutaman viikon kuluttua lähtee muistutus noin kuudelle sadalle, joilta vastausta ei vielä ole saatu. Lomakkeita, osoitteita ja saatteita lajitellaan kahvin ja sämpylän voimin. Sellaista on tutkijan arki.

Marja Jylhä

Endokrinologian kotimainen perusteos

Jo sisällysluettelosta ilmenee kirjoittajien kliininen ja tieteellinen kokemus. Kirjoittajilla on selvästi näkemys ihmisestä kokonaisuutena. Endokriiniset sairaudet aiheuttavat usein oireita, jotka ovat hyvin yleisluonteisia ja siksi niitä on vaikeata erottaa muista sairauksista. Erotusdiagnostinen ajattelu leimaa vahvasti kirjan luonnetta. Minua viehättää kirjan tapa tarkkailla ihmisen kehitystä hänen koko elinkaarensa ajan (osa III). Perimän vaikutus sairausriskiin painottuu vahvasti kaikissa osioissa. Kansantaudit, kuten diabetes ja metaboliset sairaudet, ovat saaneet ansaitusti lisätilaa ja painoarvoa teoksessa.

Paavo Pääkkönen

Selkeästi päihdeongelmista ja niiden hoidoista

Alkoholi- ja huumetutkijain seura on julkaissut päihdehoitoja käsittelevän, asiantuntija-artikkeleista koostuvan kirjan. Kirja jakaantuu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä käydään läpi ehkäisyä ja hoitoja koskevaa kansainvälistä kirjallisuutta, toisessa esitellään kotimaisia tutkimuksia ja kolmannessa joitakin tutkimusaineistoihin liittyviä kysymyksiä ja tulevaisuudennäkymiä. Takakansitekstin mukaan kirja on suunnattu päihdehoidon ja -ehkäisyn tutkijoille, ammattilaisille, yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoille sekä sosiaali- ja terveyshallinnon työntekijöille, eli kaiken kaikkiaan varsin laajalle lukijakunnalle.

Sami Pirkola

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030