Yli kolmannes synnytyksistä käynnistetään Viime vuonna Suomessa syntyi kaikkiaan 44 581 lasta, mikä on yli 9 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Hanna Kauppinen Terveydenhuolto 30.6.2023 Kommentteja
Nainen on lähisuhdeväkivallan tyypillisin uhri Pari- ja lähisuhdeväkivaltarikoksia raportoitiin Suomessa vuonna 2021 yhteensä lähes 11 000, ja niiden uhreista kolme neljäsosaa oli naisia. Hanna Kauppinen Terveydenhuolto 30.6.2023 Kommentteja
Koronaa ei luokitella enää yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi STM muistuttaa, että suositusten mukaisesta rokotussuojasta huolehtiminen on jatkossakin tärkeää. Hanna Kauppinen Terveydenhuolto 29.6.2023 Kommentteja
THL: Terveydenhuollon varautumista pitkittyviin helteisiin pitää parantaa Yli puolet helleaaltoihin liittyvistä kuolemista tapahtuu Suomessa sairaaloiden ja terveyskeskusten vuodeosastoilla. Hanna Kauppinen Terveydenhuolto 29.6.2023 Kommentteja
STM kerää palautetta pandemiavalmiussuunnitelmaan Lausunnot tulee jättää viimeistään elokuun loppuun mennessä. Hanna Kauppinen Terveydenhuolto 28.6.2023 Kommentteja
Kela ei enää korvaa koronatestien ja -rokotusten matkakuluja Kela on maksanut koronatesteistä aiheutuneita kustannuksia kaikkiaan 80 miljoonaa euroa. Hanna Kauppinen Terveydenhuolto 28.6.2023 Kommentteja
EU:n koronatodistusta koskeva asetus päättyy Tällä hetkellä koronatodistusta ei pääsääntöisesti tarvita matkustamisessa, vaikka tietyissä kohteissa sitä voidaankin edellyttää. Hanna Kauppinen Terveydenhuolto 28.6.2023 Kommentteja
THL: Pandemia osoitti kattavan kansallisen tilannekuvan tarpeen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan pandemioiden välinen aika tulee käyttää rekisteritiedon laadun ja ajantasaisuuden turvaavien ratkaisujen kehittämiseen. Hanna Kauppinen Terveydenhuolto 28.6.2023 Kommentteja
Neurokirurgi Juha Hernesniemi on kuollut Hernesniemi jäi eläkkeelle Husin professorin ja ylilääkärin virasta vuonna 2015, mutta työskenteli sen jälkeen Perussa, Indonesiassa, Kiinassa, Nepalissa ja Yhdysvalloissa. Hanna Kauppinen Terveydenhuolto 27.6.2023 Kommentteja
Vuodeosastojen keskittämistä hahmotellaan Pirkanmaalla Tavoitteena on, että jatkossa Pirkanmaalla olisi 8–9 vuodeosastoa, joihin alueen asukkailla olisi kohtuullinen automatka. Hanna Kauppinen Terveydenhuolto 26.6.2023 Kommentteja
Ensihoito siirtää potilaan poliisin haltuun ani harvoin Tiede Ensihoito siirtää potilaan poliisin haltuun ani harvoin Husin rekisteritutkimus selvitti työnjaon turvallisuutta väkivaltaisen potilaan hoidossa. Avoin artikkeli
Lasten ADHD:n hoitoa pitää keskittää Keskustelua Lasten ADHD:n hoitoa pitää keskittää Diagnostiikan, hoidon ja osin seurannan voisi perusterveydenhuollossa keskittää vain joillekin lääkäreille, kirjoittavat Terhi Aalto-Setälä ja Marke Hietanen-Peltola. Avoin artikkeli
Sota Ukrainassa lisää tuberkuloosin leviämistä Terveydenhuolto Sota Ukrainassa lisää tuberkuloosin leviämistä Valtakunnallisessa tuberkuloosipäivässä kuullaan muun muassa epidemiologisesta tilanteesta ja eristyksiin joutuneen potilaan vertaistuesta. Avoin artikkeli
Miten meistä tulee lääkäreitä Kommentti Miten meistä tulee lääkäreitä Löydämme paikkamme kollegojen kanssa ja kautta, kirjoittaa Saana Mäenpää. Avoin artikkeli
Polven rakenteelliset nivelvauriot näkyvät jo kolmekymppisillä Tiede Polven rakenteelliset nivelvauriot näkyvät jo kolmekymppisillä Radiologi muistuttaa suhteuttamaan löydökset aina potilaan kokonaiskuvaan. Avoin artikkeli
Miten onnistua omalääkärinä? Kliininen työ Miten onnistua omalääkärinä? Uusi täydennyskoulutus kiinnosti lääkäreitä. Avoin artikkeli