21102 osumaa

Uuden polven D-dimeeritutkimukset syvän laskimotukoksen diagnostiikassa

Syvän laskimotukoksen toteaminen on monella tapaa ongelmallista: kliininen diagnoosi on epäluotettava eikä tavanomaisista laboratoriokokeista ole apua (1). Potilaan hoidosta sekä hoitamatta jättämisestä voi aiheutua henkeä uhkaavia komplikaatioita. Laskimokuvaus on työläs ja kallis, ja siitäkin voi aiheutua komplikaatioita. Kaikututkimuksessa jää merkittävä osa säären alueen tukoksista havaitsematta (2,3).

Auvo Rauhala, Pia Kivelä, Mari-Anne Vaittinen

Aivojen valtimo-laskimoepämuodostumien endovaskulaarinen hoito

Aivojen valtimo-laskimoepämuodostumia hoidetaan nykyään aktiivisesti leikkauksella, sädehoidolla tai endovaskulaarisesti embolisaatiolla tai sitten näiden hoitomuotojen yhdistelmällä. Useimmille potilaille ensimmäinen hoito on endovaskulaarinen, sillä näin voidaan pienentää suurikin epämuodostuma leikkaukseen tai sädehoitoon soveltuvaksi. Aktiivisen hoidon riskit ovat nykymenetelmin pienemmät kuin taudin luonnollisesta kulusta aiheutuvat ongelmat. Toimenpidevälineiden kehittymisen ja ennen kaikkea toimenpiteiden tekijöiden kokemuksen karttumisen myötä hoidon tulokset ovat selvästi parantuneet ja komplikaatiot ovat vähentyneet.

Tapani Saari, Petri Saari

Poskiontelotulehduksen diagnostiikka avoterveydenhuollossa

Akuutin poskiontelotulehduksen diagnostiikkaan on käytettävissä useita menetelmiä, joiden luotettavuudessa on huomattavia eroja. Nykyisin diagnoosi perustuu Suomessa usein pelkästään potilaan kuvaamiin oireisiin ja kliiniseen tutkimukseen, mikä johtaa antibioottien liialliseen käyttöön. Hoidon laatua ja osuvuutta voidaan parantaa käyttämällä diagnostiikassa muita menetelmiä kliinisen tutkimuksen lisäksi. Kaikututkimus on käyttökelpoisin nykyisin avoterveydenhuollossa saatavilla olevista menetelmistä. Vähäisten haittojen, tutkimuksen nopeuden ja toistettavuuden vuoksi sen käyttöä avoterveydenhuollossa olisi edistettävä. Jotta kaikututkimus olisi luotettava menetelmä poskiontelotulehduksen diagnostiikassa, sen käyttöä tulee harjoitella perusteellisesti ja diagnostiikan laatua on syytä seurata aika ajoin vertaamalla löydöksiä NSO-röntgenkuvauksen tuloksiin tai poskionteloiden punktioon.

Helena Varonen, Seppo Savolainen

Depression etiologia, patofysiologia ja psykopatologia - psykosomaattinen näkökulma

Depressio on yksi suomalaisten tärkeimmistä kansansairauksista. Tässä artikkelissa esitetään depression syitä, mekanismeja ja oireita yhteen nivova psykosomaattinen malli. Depression laukaisevat tekijät saavat aikaan merkityskokemuksen, jonka aiheuttama tunne-elämys johtaa biologisiin neuroniverkostojen säätelyhäiriöihin. Toisaalta tällainen säätelyhäiriö voi johtua lääkityksen ja ruumiillisen sairauden suorasta vaikutuksesta. On tärkeää huomata, että depressio on sekä psykologinen että biologinen sairaus, jolla on myös merkittäviä vaikutuksia yksilön sosiaaliseen elämään ja toimintakykyyn.

Hasse Karlsson, Raimo K. R. Salokangas

Jäänhoitokoneen aiheuttama altistuminen ilman epäpuhtauksille Helsingin jäähallissa

Jääkiekko-ottelun aikana Helsingin jäähallissa mitatut ilman hiilimonoksidi-, typpidioksidi- ja hiilivetypitoisuudet olivat selvästi suurentuneet. Jäänhoitokoneen aiheuttamat epäpuhtauspitoisuudet olivat jopa suuremmat kuin ruuhkaisimmilla Helsingin kaduilla. Kolmen katsojan ja kolmen pelaajan hiilimonoksidialtistusta seurattiin ennen ottelua ja sen jälkeen otetuista verinäytteistä. Jääkiekko-ottelun aikana veren karboksihemoglobiinipitoisuus kaksinkertaistui, mikä vastaa sen pitoisuutta tupakoivilla henkilöillä. Yhdellä kuudesta tutkitusta havaittiin vähäinen veren bentseenipitoisuuden suureneminen.

Antti Pönkä, Ismo Syvähuoko, Risto Kostiainen

Uutta potkua osteoporoosin hoitoon

Osteoporoosin hoitoon ovat nykyään käytettävissä estrogeenit, kalsitoniini ja bisfosfonaatit. Näille lääkkeille on ominaista, että ne ensisijaisesti estävät luun resorptiota. Fluoridi vahvistaa myös luustoa ja sen vaikutusmekanismina on luun uudismuodostumisen lisääntyminen. Fluorin vaikutus on kuitenkin tunnetusti odottamaton ja voi olla, että vaikka luumassa lisääntyy, luun kestävyys ei parane. Siksi fluoria ei ainakaan Suomessa käytetä liiemmälti osteoporoosin hoidossa.

Robert Paul

Meneepä vaikeaksi

Lancetin palstoilla kuvataan suku, jonka useilla jäsenillä on mutaatio BRCA1-geenissä. Tämän geenin mutaatio altistaa kantajansa periytyvälle rinta- ja munasarjasyövälle sekä eturauhassyövälle. Kuten olettaa sopii, useimmilla mutaatiota kantavilla suvun jäsenillä olikin todettu joko rintasyöpä, munasarjasyöpä tai eturauhassyöpä. Suvulle tyypillinen BRCA1-geenin mutaatio oli tarkoin selvitetty, ja tällä kertaa kyseisen jättigeenin eksonissa numero kaksi oli kohdassa 189 neljän emäksen insertio (189insTGTC). Tähän asti kaikki oli kuin oppikirjassa, mutta kyseisessä suvussa sattui olemaan monotsygoottiset kaksossisaret, joiden tautihistoria olikin vielä mielenkiintoisempi.

Heikki Joensuu

Mitä hepariinia epästabiiliin anginaan?

Epästabiilin angina pectoriksen nykyinen konservatiivinen valinnaishoito koostuu hepariinin infuusiosta ja asetyylisalisyylihaposta. Tällaisenaan hoito ei aina ole kovin tyydyttävää ja usein joudutaan invasiivisiin jatkotoimiin. Pienimolekyylisten hepariinien tultua käyttöön on muutamissa tutkimuksissa selvitetty, ovatko uudet hepariinit perinteistä fraktioimatonta hepariinia parempia tässä hoidossa. Pienimolekyylisten hepariinien etuna on tasaisempi ja paremmin ennakoitavissa oleva annosvaste, ja lisäksi niiden annostelu ihonalaisena ruiskeena on helppoa eikä vuotomuuttujia tarvitse seurata.

Robert Paul

Sikasiirteet vastatuulessa

Humanisoitujen sikojen on toivottu ratkaisevan kroonisen siirrännäispulan. Nykyaikaisen siirtogeenitekniikan avulla on mahdollista tuottaa sikoja, joiden solujen pinnan tärkeimmät kudosantigeenit ovat ihmisestä peräisin. Tällaisista possuista otettuja siirrännäisiä ihmisen immuunijärjestelmä sitten erehtyisi pitämään lähes ominaan eikä ainakaan hallitsemattomia hylkimisreaktioita pääsisi kehittymään. Toisesta lajista peräisin olevat siirrännäiset eli ksenograftit ovat nostattaneet tietysti valtavan kohun ja erityisesti niiden eettisyys on asetettu kyseenalaiseksi.

Matti Viljanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030