MRSA:n epidemiologia jatkuvassa muutoksessa Aiemmin avohoidossa levinneet kantatyypit ovat yleistyneet ja sairaalaepidemioita aiheuttaneet moniresistentit kantatyypit vähentyneet. Olli Likitalo, Outi Lyytikäinen, Laura Lindholm, Jaana Syrjänen, Esa Rintala, Matti Rantanen, Jaana Vuopio Lehti 47: Alkuperäistutkimus 47/2016 Kommentteja
Nyt on pysyttävä hereillä Minkälaisilla virka- ja työehtosopimuksilla työskennellään sote-uudistuksen jälkeen, on vielä ratkaisematta, kirjoittaa Tom Silfvast. Tom Silfvast Lehti 47: Edunvalvoja 47/2016 Kommentteja
Miespuolinen tieteemme Ei ole mitään syytä antaa ihmisten jäädä siihen käsitykseen, että tiede olisi muka miehille varattu elämänalue. Tiina Raevaara Lehti 47: Kolumni 47/2016 Kommentteja
Laulava lääkäri hoitaa myös hampaita Päätyökseen Antti Pakkanen toimii terveyskeskuslääkärinä Kirkkonummella. Lisäksi hän paikkaa hampaita, laulaa oopperaa ja opettaa laulua. Anne Seppänen Lehti 47: Ajankohtaista 47/2016 Kommentteja
Pertti Saloheimosta lääketieteellinen päätoimittaja Neurologi, LT Pertti Saloheimo on valittu Lääkärilehden lääketieteelliseksi päätoimittajaksi. Hän aloittaa tehtävässä joulukuun alussa. Hertta Vierula Lehti 47: Ajankohtaista 47/2016 Kommentteja
Vielä ehdit hakea valiokuntaan! Lääkäriliiton alueellisissa valiokunnissa saat äänesi kuuluviin. Ilmoittaudu verkkolomakkeella osoitteessa www.laakariliitto.fi/valiokuntahaku2017-18 Lehti 47: Liitto toimii 47/2016 Kommentteja
in memoriam: Sinikka Hellevi Rastas 23.11.1930–16.8.2016 Lääketieteen lisensiaatti, radiologian erikoislääkäri Sinikka Rastas (o.s. Hakala) kuoli äkillisesti kotonaan Vantaalla 16.8.2016 85-vuotiaana. Ritva Koskinen, Kaija Haltia, Sari Rastas Lehti 47: In memoriam 47/2016 Kommentteja
in memoriam: Eeva Riikka Palojoki 15.5.1964–24.6.2016 Kardiologi Eeva Palojoki kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen juhannusaattona 24.6.2016 Turussa. Kuollessaan hän oli vasta 52-vuotias. Kirjoittajat Ovat Eeva Palojen Ystäviä Ja Kardiologikollegoja Meilahden Sairaalasta Lehti 47: In memoriam 47/2016 Kommentteja
Autonomia vaatii vaalimista Autonomian merkityksen huomaa vasta sitten, kun sen on menettänyt, totesi Heikki Pälve Lääkäriliiton seminaarissa. Sari Kosonen Lehti 47: Liitto toimii 47/2016 Kommentteja
Lääkekorvausjärjestelmän kehittämistarpeiden arviointi jatkuu Lääkekorvausjärjestelmän arvioinnin ensimmäisessä vaiheessa hahmotetaan järjestelmän nykytilaa ja kehittämistarpeita, kuten sairauksien ja lääkkeiden korvausluokittelua. Toisessa vaiheessa otetaan huomioon sote-uudistuksen rakenteet, rationaalisen lääkehoidon tavoitteet sekä uudet kalliit lääkkeet. Selvityshenkilönä on professori Heikki Ruskoaho. Valmista pitäisi olla kesäkuussa 2018. Lehti 47: Lääkeuutiset 47/2016 Kommentteja
Apotin johdossa tuulee jälleen Terveydenhuolto Apotin johdossa tuulee jälleen Asiakaskokemusjohtaja ja kehitysjohtaja lähtevät "yhteisestä sopimuksesta". Avoin artikkeli
Ihmisistähän tässä on kysymys Kommentti Ihmisistähän tässä on kysymys Meillä on mahdollisuus rakentaa yhteiskunta, jossa ketään ei jätetä sivuun, kirjoittaa Jarmo Kantonen.
Terveystalo pudotti ainoan lääkärin pois johtoryhmästä Terveydenhuolto Terveystalo pudotti ainoan lääkärin pois johtoryhmästä Toimitusjohtaja: – Se on ollut vaikea rooli. Avoin artikkeli
Antikoagulaatio ei ehkäise hyytymiä etuseinäinfarktin jälkeen Lääketieteen maailmasta Antikoagulaatio ei ehkäise hyytymiä etuseinäinfarktin jälkeen Pallolaajennuksen jälkeen aloitettava lääkitys ei näytä perustellulta.
Lakiesitys: Tietoja poliisille jo lievistä rikoksista epäillyistä Terveydenhuolto Lakiesitys: Tietoja poliisille jo lievistä rikoksista epäillyistä Tämä voi muodostaa esteen hoitoon hakeutumiselle, näkee Husin Teppo Heikkilä. Avoin artikkeli
Poliisilain uudistus huolestuttaa Lääkäriliittoa Terveydenhuolto Poliisilain uudistus huolestuttaa Lääkäriliittoa Julkaisi yhteisen kannanoton Husin ja Talentian kanssa. Avoin artikkeli