Paperiresepti on säilytettävä Sähköisen reseptin etuja on perusteltu ja niistä on kirjoitettu usean vuoden ajan. Yksi tärkeimmistä argumenteista on ollut reseptin väärentämisen vaikeutuminen ja tätä tietä huumekäytössä olevien lääkeaineiden katukaupan kuristaminen. Rainer Fogelholm Lehti 34: Keskustelua 34/2016 Kommentteja
Miten lääketieteen opetus onnistuu keskussairaalassa Vaasassa tutkittiin, mitkä ovat hajautetun opetuksen vaikuttavuuden ehdot. Satu Hautamäki, Seija Ollila Lehti 34: Raportit ja käytännöt 34/2016 Kommentteja
Liitto pitää kiinni vaatimuksistaan Lääkäriliiton esittämä vaatimus e-reseptiin siirtymistä suunniteltaessa on ollut, että jatkossakin lääkärillä tulee olla oikeus määrätä lääkkeitä vastaanottonsa ulkopuolella, ja esimerkiksi eläkkeellä ja perhevapaalla ilman kohtuuttomia kustannuksia. Sähköisen lääkemääräyksen tekemisen pitää olla mahdollista myös mobiilisti. Näistä vaatimuksista pidämme kiinni. Lauri Vuorenkoski Lehti 34: Keskustelua 34/2016 Kommentteja
Keskiaika häämöttää? Mikä maa, mikä valuutta, kyseltiin Speden sketsissä. Samaa hämmästelen silmiä hieroen. Lääkäritoimen ytimen, potilas-lääkärisuhteen, toteutumista ollaan vaikeuttamassa monin tavoin. Tapani Kiminkinen Lehti 34: Keskustelua 34/2016 Kommentteja
Sote-uudistuksen valvonta kuuluu Valviraan Tiukassa taloustilanteessa voimavarat on kohdennettava tarkoituksenmukaisesti ja oikein. Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvontaa ei pidä erottaa sosiaali- ja terveysministeriön vahvasta ohjauksesta. Marja-Liisa Partanen, Tarja Holi, Esa Koukkari, Hanna Toiviainen Lehti 34: Näkökulma 34/2016 Kommentteja
Opetustilat venyvät isoille ryhmille Lääketieteen opiskelijoita on tänä vuonna enemmän ja kurssit ovat isompia kuin takavuosina. Useimmissa yliopistoissa opetustilojen ei uskota kuitenkaan loppuvan kesken. Opiskelijamäärän kasvu on pystytty ottamaan huomioon rakennushankkeiden suunnittelussa. Anne Seppänen Lehti 34: Ajankohtaista 34/2016 Kommentteja
Akuuttilääketieteen oivalluksia kesäkoulusta Kesälääkäri saa pestistään eniten irti, kun hän saa työn ohessa niin käytännöllistä kuin teoreettistakin opetusta akuuttilääketieteen erityispiirteistä. Hertta Vierula Lehti 34: Ajankohtaista 34/2016 Kommentteja
Lääkäriopiskelijat ideoivat terveysteknologiaa Oulussa Nuorten lääkärien ennakkoluulottomia ideoita tarvitaan, kun kehitetään terveydenhuollon toimintatapoja ja tietojärjestelmiä. Pitkien etäisyyksien Pohjois-Suomessa on tärkeää kehittää terveydenhuollon teknologiaa ja hyödyntää etälääketieteen mahdollisuuksia. Näin kertoo Lääkäriliiton piiriylilääkäri Annu Tertsunen. Ulla Toikkanen Lehti 34: Ajankohtaista 34/2016 Kommentteja
Kliininen opettaja on innostuksen tartuttaja – Opiskelijat tietävät aivan uskomattomia asioita, sanoo kliininen opettaja Jarmo Gunn. Hertta Vierula Lehti 34: Ajankohtaista 34/2016 Kommentteja
Medisiinari voi pian saada huippuyliopiston oppia verkosta Tulevaisuuden medisiinarit opiskelevat kaksi ensimmäistä vuotta online-kursseilla. Niitä tuottavat ne maailman yliopistot, jotka kunkin alan parhaiten osaavat. Toimenpiteitä opiskelijat harjoittelevat ensin virtuaalitodellisuuksien ja simulaatioiden avulla. Anne Seppänen Lehti 34: Ajankohtaista 34/2016 Kommentteja
Menot alas, palvelutaso ylös Terveydenhuolto Menot alas, palvelutaso ylös Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on onnistunut taloudenpidossaan odotuksia paremmin – ilman leikkauksia, kertoo Timo Aronkytö. Avoin artikkeli
Tietojärjestelmien puutteet syövät biosimilaarien säästöjä Keskustelua Tietojärjestelmien puutteet syövät biosimilaarien säästöjä Vaihtokelpoisuuksien pitäisi näkyä nykyistä selvemmin, kirjoittaa Taysin Maarit Bärlund.
Valtionavustus tärkeä osa saamelaisten palvelujärjestelmää Terveydenhuolto Valtionavustus tärkeä osa saamelaisten palvelujärjestelmää Esiselvitys kertoo saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kulttuurisesta vaikutuksesta. Avoin artikkeli
Hyvinvointialueet voivat hakea valtionavustusta vointimittarin käyttöön Terveydenhuolto Hyvinvointialueet voivat hakea valtionavustusta vointimittarin käyttöön Kansallisen käyttöönoton tavoitteena on vahvistaa terveydenhuollon asiakaslähtöisyyttä. Avoin artikkeli
Ihmisistähän tässä on kysymys Kommentti Ihmisistähän tässä on kysymys Meillä on mahdollisuus rakentaa yhteiskunta, jossa ketään ei jätetä sivuun, kirjoittaa Jarmo Kantonen.
Tilastokysymys: Kuinka tulkita AUC-arvoa? Tiede Tilastokysymys: Kuinka tulkita AUC-arvoa? Mitkä väitteistä pitävät paikkansa?