Tapahtuiko ensihoidossa laadullinen parannus?
Pelastuslaitoksen ambulanssi sai kiireettömän hälytyksen kadunkulmaan tehtäväkoodilla 705C (peruselintoimintojen häiriö) ja tavoitti kohteensa kymmenessä minuutissa. Potilaana oli 75-vuotias aiemmin terve nainen, joka oli ollut kävelemässä, kun hänelle tuli huono olo ja hikisyyttä. Aamulla kotona hänellä oli ollut käsivarsien pistelyä. Potilas pääsi omin voimin ambulanssiin, missä sairaanhoitaja ja pelastaja tutkivat hänen peruselintoimintonsa, tekivät neurologisen tutkimuksen ja mittasivat verensokerin. Poikkeavia löydöksiä ei todettu. Potilas kertoi oireittensa helpottaneen ja vointinsa jo lähes normalisoituneen. Ambulanssihenkilöstö arvioi, että ei ollut välitöntä tarvetta ensihoitoon eikä kuljetukseen ambulanssilla päivystykseen.