3902 osumaa

Ubuntun jäljillä

Arkkipiispa Desmond Tutu kertoi taannoin afrikkalaisesta käsitteestä "ubuntu", jolla tarkoitetaan ihmisen olevan ihminen (vain) toisten ihmisten kautta. Ubuntu olisi hyödyllinen käsite neurotieteilijällekin, rakentuuhan ihmismieli sosiaalisessa vuorovaikutuksessa niin, että ilman muita ihmisiä olisimme kuin eläinten kasvattamia susilapsia. Yllättäen nykyaikainen aivotutkimus on muodostumassa filosofisten, biologisten, psykologisten ja kulttuuristen mielenselitysten sulattamoksi ja testausfoorumiksi, ja orastavan sosiaalisen neurotieteen voidaan katsoa tutkivan juuri ubuntun ilmentymiä aivoissa.

Riitta Hari

Rukouksestako apua?

Kollega, professori Pentti Huovisella on ongelma. Hän on lievässä ristiriidassa itsensä kanssa - vai onko? Huovisen kirjan nimi alaotsikoineen "Rukous kannattaa - voiko rukous parantaa?" ilmentää ristiriitaa osuvasti. Tunnustuksellisena kristittynä hänellä on asettaa väitteensä "rukous kannattaa" tueksi viime kädessä vain lujaan henkilökohtaiseen uskoon perustuva vakaumus "Jumala tekee ihmeitä jatkuvasti, mutta niitä voi ymmärtää vain uskon silmin" tai yleisluontoiset toteamukset "kristityn tulee käyttää rukousta kaikessa elämässään, myös lääketieteellisen hoidon osana". Mutta lääketieteilijänä hän on taipuvainen vastaamaan kielteisesti kirjan alaotsikkoon "voiko rukous parantaa?" Yleisellä tasolla ristiriita tietysti väistyy, kun ymmärrämme, että usko on tieteen ylä- ja ulkopuolella ja ettei uskoa voi todistaa oikeaksi tai vääräksi. Henkilökohtaisella tasolla kirjasta jää kuitenkin kaipaamaan "tiedemies Huovisen" sisäistä dialogia "kristitty Huovisen" kanssa, ja tämän puutteen vuoksi kirjoittajan pohdiskelu tahtoo jäädä valitettavan ohueksi.

Jorma Laitinen

Lääkäreillekin tietoa ravitsemushoidosta

"Syömishäiriön ravitsemushoito" on ensimmäinen alan suomenkielinen oppikirja, joka on syntynyt kolmen kokeneen ravitsemusterapeutin yhteistyönä. Kirja antaa myös yleistajuista perustietoutta syömishäiriöistä. Se on tervetullut lisä vähäiseen suomenkieliseen kirjallisuuteen näistä sairauksista - näin niistä olemassa oleva hiljainen, kokemusperäinen tieto siirtyy muillekin terveydenhuollon toimijoille. Kirja sisältää myös hyvän, tosin melko suppean listan alan kirjallisuudesta sekä liitteiden muodossa mm. käytännönläheisiä ohjeita potilaille.

Katri Makkonen

Apua pakonomaiseen syömiseen

Käypä hoito -suosituksen mukaan AA-liikkeen avulla parannutaan alkoholismista vähintään yhtä hyvin kuin kognitiivisella hoidolla. AA:n menestyksellisiä periaatteita on sovellettu myös muissa riippuvuuksissa ja ongelmissa. Overeaters Anonymous perustettiin USA:ssa vuonna 1960. "Anonyymien ylensyöjien kaksitoista askelta ja kaksitoista perinnettä" on käännetty järjestön julkaiseman kirjan 12. painoksesta. Toiminnan anonymiteetin periaate näkyy kansilehdeltä lähtien, sillä kirjan kirjoittajia ja suomentajia ei mainita.

Pertti Mustajoki

Kohinaa aivoissa

Suomalaiset kuulemma haluavat asua omakotitalossa järven rannalla. En minä, olen vannoutunut kaupunkilainen. Haluan kulkea kotiin ratikalla ja hissillä. Olen aina asunut korkeintaan kymmenen minuutin matkan päässä elokuvateatterista. Rakastan kahviloita, ja tietoisuutta siitä, että ne odottavat minua asiakkaakseen, valmiina palvelemaan. Parvekekukkien kasteleminen on mielestäni oiva tapa ylläpitää luontosuhdetta. Ei Helsingissä ehdi katselemaan ruohon kasvamista tai muurahaisten kävelyä. Ympärillä tapahtuu niin paljon, ettei aika riitä sellaiseen joka ei ole välttämätöntä.

Minerva Krohn

Oivallinen yleisesitys potilas- ja lääkevahingoista

Talentumin Terveydenhuollon ammattilaiset -kirjasarjan varhaisimmat osat eivät juurikaan yltäneet ammattilaisten odottamalle tasolle. Nyt on kynnys jo ylitetty ja samalla edetty aika lailla pidemmälle. Reima Palosen, Asko Nion ja Pertti Mustajoen kirja Potilas- ja lääkevahingot on oivallinen yleisesitys aiheestaan. Tekijöistä Nio ja Palonen ovat nuoresta iästään huolimatta potilas- ja vahingonkorvausoikeuden kokeneita konkareita, Mustajoki puolestaan arvostettu lääketieteen ja terveydenhuollon riskien asiantuntija.

Aulikki Wallin, Ahti Saarenpää

Pronssiin valettuja mietteitä

Pronssitöissä viehättää pinnan värien rikkaus ja pronssin antama mahdollisuus muodon pysäyttävään voimakkaaseen, ryöpsähtävään ilmaisuun. Esittelemäni taitelija on työterveyslääkäri ja kurssein, itseopiskelulla sekä ammattilaisten opin avulla kouluttautunut kuvanveistäjä Veikko Karskela. Hän on tehnyt veistoksia 1980-luvulta ja ollut kolmen eri kuvataiteilijan opissa, viimeksi professori Terho Sakin luona.

Antti Hernesniemi

Märkä sukupolvi tulee taas?

Kun puhutaan väestön vanhenemisesta, puhutaan terveydenhuollon kasvavista palvelutarpeista. Ikärakenteen muutos vaikuttaa vääjäämättä ikäsidonnaisten sairauksien esiintyvyyteen. Lohtua tuo ns. kompressioteorian viimeaikaisista tutkimuksista saama tuki: kohortit vanhenevat edeltäjiään hitaammin, toimintakyvyn heikkeneminen myöhentyy, sairaudet pakkautuvat (keskimäärin) elämän viimeisiin vuosiin. Näin ei ainakaan eliniän pitenemisen pitäisi vaikuttaa palvelutarpeisiin dramaattisesti.

Antti Karisto

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030