Arki on tutkimuksesta yhä kauempana Genetiikan tutkimus joutuu jatkuvasti kamppailemaan eettisyyttä koskevia epäluuloja vastaan. Samaan aikaan suomalaisetkin lähettävät DNA-näytteitään surutta kansainvälisiin yrityksiin kyselemättä, mitä heidän näytteillään tehdään, Biokeskus Suomen johtaja Eero Vuorio puntaroi. Ajankohtaista 8.5.2013 Kommentteja
Hepatiitti A:ta kotimainen ryvästymä Tartuntatautirekisteriin on tänä vuonna ilmoitettu 17 hepatiitti A-tapausta. Poikkeuksellista on kotimaisten tartuntojen suuri osuus: aiempina vuosina kotimaasta on saatu 1–5 tartuntaa vuodessa. Ajankohtaista 8.5.2013 Kommentteja
Musikaalisuuden geneettistä taustaa selvitetty Musikaalisuuteen vaikuttavat ympäristön lisäksi useat altistavat geenimuodot, käy ilmi FM Liisa Ukkola-Vuotin väitöstutkimuksesta. Ajankohtaista 8.5.2013 Kommentteja
Tv-dokumentti sähköallergiasta synnytti oireita Koehenkilöt saivat sähkömagneettikentän aiheuttamiksi miellettyjä oireita sen jälkeen kun olivat seuranneet aihetta käsitelleitä televisiodokumentteja. Ajankohtaista 8.5.2013 Kommentteja
Kell valta on, se itse sitä käyttäköön Herra pääministeri. Jatkuvan kehityksen, innovaatioiden, läpinäkyvyyden, reiluuden ja tulevaisuuden nimissä: olisiko asiantuntija-tiedeministerin aika? Kolumni 8.5.2013 Kommentteja
Laminopatia-sairauksien mekanismi selville Lihaskudosta heikentävien laminopatia-sairauksien syynä ovat tuman rakennemuutosten aiheuttamat geenien ilmentymishäiriöt, todettiin hiljattain Nature-lehdessä julkaistussa amerikkalais-suomalaisessa tutkimuksessa. Ajankohtaista 7.5.2013 Kommentteja
Samuli Saarni nousemassa johtajaylilääkäriksi Turkuun Dosentti Samuli Saarni nousi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksessa ohi Timo Ali-Melkkilän. Ajankohtaista 7.5.2013 Kommentteja
Väitös paranteli geenikuljetinta Tutkimuksessa muokatulla geenikuljettimella saatiin lisättyä geenien vientiä turvalliselle alueelle ihmissolujen perimässä, mikä voi auttaa välttämään geenihoitoihin mahdollisesti liittyviä sivuvaikutuksia. Ajankohtaista 6.5.2013 Kommentteja
Kätilöliitto ehdottaa synnytystupia Kätilöliiton mielestä matalan riskin synnyttäjille on laadittava valtakunnalliset kriteerit ja hoitosuositukset. Heitä voitaisiin hoitaa synnytysosastojen yhteydessä omissa synnytystuvissa. Ajankohtaista 6.5.2013 Kommentteja
Vierivä kivi ei sammaloidu eikä metsä kasva Terveydenhuollossa suuret ja kestävät muutokset saavutetaan varsinaisen substanssin kehittämisen kautta. Kolumni 6.5.2013 Kommentteja
"Suositus drooniuhkissa jää puutteelliseksi" Terveydenhuolto "Suositus drooniuhkissa jää puutteelliseksi" – Lääkärin työn erityispiirteet, etenkin päivystysvelvollisuus, jäävät vaille huomiota, sanoo Lääkäriliiton neuvottelupäällikkö Anna Zibellini. Avoin artikkeli
"Lääkäri saattaa päästä yhteen koulutukseen vuodessa" Terveydenhuolto "Lääkäri saattaa päästä yhteen koulutukseen vuodessa" Päijät-Hämeessä pääsyä on rajoitettu tuntuvasti, kertoo pääluottamusedustaja Natasha Simonen. Avoin artikkeli
Lapsuus, vanhemmuus ja ihmisen ikävä toisen luo Kommentti Lapsuus, vanhemmuus ja ihmisen ikävä toisen luo Olisiko aika päästää irti äärimmäisyyteen menneestä yksilökeskeisyydestä ja tehokkuusajattelusta, kysyy Silja Kosola.
Vauvan ylähuulijänteen rakenne ei vaikuta imetykseen Tiede Vauvan ylähuulijänteen rakenne ei vaikuta imetykseen – Emme pystyneet osoittamaan syytä sille, miksi ylähuulijänne pitäisi leikata, kertoo lastenlääkäri ja neonatologi Outi Aikio.
Jälleen uusi lihavuuslääke osoitti tehonsa Lääkeuutisia Jälleen uusi lihavuuslääke osoitti tehonsa Lääkeyhtiön mukaan survodutidi vähensi erityisesti viskeraalista ja maksaan kertynyttä rasvaa.
Kroonisen sepelvaltimotukoksen avaus ei ole pelkkä lumehoito Lääketieteen maailmasta Kroonisen sepelvaltimotukoksen avaus ei ole pelkkä lumehoito Toimenpide vähentää merkittävästi rintakipuoireita.