Hyvä potilasohje on osa toipumista

Hoitoketjuja, potilasturvallisuutta ja potilasohjeita kehittävät terveydenhuollon ammattilaiset sanovat, että potilasohje ei voi koskaan olla liian selkeä. Ohjeiden määrää ja päällekkäisyyttä on karsittu monissa sairaaloissa, kun sähköisiin potilasohjeisiin siirryttäessä on käyty perusteellisesti läpi jo olemassa olevat painetut ohjeet.

Vuokko Maria Nummi, Ulla Järvi

Uusi aselaki ei pelasta lääkäriä hätätilassa

Viime vuonna voimaan tulleeseen uuteen ampuma-aselakiin on nyt liitetty tarkemmat ohjeet lain soveltamisesta. Lääkäreitä koskee ilmoitusvelvollisuus ja muita terveydenhuollon ammattihenkilöitä ilmoitusoikeus, jos nämä arvioivat jonkun henkilön sopimattomaksi pitämään hallussaan asetta tai muita ampumatarvikkeita.

Ulla Järvi

Milloin parasetamolista päivystykseen?

Lääkärilehdessä 49/2011 Lääkemaailmassa tapahtuu -palstalla kerrottiin parasetamolimyrkytyksiä käsitelleestä skotlantilaistutkimuksesta. Uutinen on herättänyt lukijoissa kysymyksiä parasetamolin turvarajasta.

Mari Vehmanen

Uusin eväin eteenpäin

Mitä lääkäri haki Lääkäripäiviltä? Yksi teki täsmäiskuja hallinnon koulutukseen, toinen luotasi medisiinis-filosofisia ajatuksia.

Suvi Sariola

Palkitut kiittävät tiedeyhteisöä

Vuoden 2012 Matti Äyräpää -palkinto myönnettiin akatemiaprofessori Heikki Joensuulle. Palkinnon jakavan Lääkäriseura Duodecimin mukaan Joensuun tutkimuksilla on ollut suuri vaikutus syöpien pitkäaikaishoitotulosten paranemisessa. Hän on tutkinut syöpien syntymekanismeja ja ennusteellisia tekijöitä yli 25 vuotta, keskittyen erityisesti suolisto- ja rintasyöpiin.

Jaana Ahlblad, Mari Vehmanen

Syrjäisyyden kanssa on opittava elämään

Kainuun terveyspalvelujen tulevaisuus on hämärän peitossa, kun kuntien sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistäneen hallintokokeilun jatko kariutui Puolangan vastahankaan.

Anne Seppänen

Kenelle kuvantamiskuvat kuuluvat?

Miten potilaista otettuja kuvantamiskuvia saa käyttää? Voiko potilaan tunnistaa opetuksessa tai tutkimuksessa käytetystä röntgenkuvasta, jos henkilötiedot on poistettu?

Hertta Vierula

Voiko lihavuus olla terveellistä?

Lääkärilehden pääkirjoituksessa Kirsi Pietiläinen ja Arya M. Sharma kirjoittavat metabolisesti terveestä lihavuudesta (SLL 46/2011, s. 3467-8). Asia tunnetaan kansainvälisesti termillä "metabolically healthy obesity" (MHO). Kirjoittajat viittaavat NHANES-aineistosta tehtyyn analyysiin aiheesta (1) ja toteavat sen kautta, että kaikki lihavat eivät ole lisääntyneessä kuolemanvaarassa. On kuitenkin huomattava, että kyseisen tutkimuksen vertailussa viitetasona olivat ylipainoiset henkilöt. Samaisesta aineistosta tehty tutkimus, jossa viitetasona olivat normaalipainoiset henkilöt, osoitti, että MHO-henkilöiden kuolleisuus oli lisääntynyt (2). Samanlainen ilmiö on havaittavissa myös toisessa tutkimuksessa, jossa tutkittiin keski-ikäisiä eurooppalaisia (3). Viitetason kattaessa sekä normaali- että ylipainoiset metabolisesti terveet henkilöt, MHO-henkilöillä ei havaittu lisääntynyttä kuolleisuutta. Sen sijaan ruotsalaisessa vain miehiä käsittäneessä tutkimuksessa MHO-henkilöillä havaittiin lisääntynyt kuolleisuus, kun viitetasona olivat normaalipainoiset henkilöt (4).

Joni Skarp

Lihavuus on heterogeeninen tila

Kiitämme LK Joni Skarpia terävistä ja oikeutetuista huomioista. Kirjoituksemme tarkoituksena oli tuoda esiin sama ilmiö, jota Skarp omassa kirjoituksessaan havainnollistaa. Lihavuus on heterogeeninen tila, eikä painoindeksi riitä arvioimaan potilaiden terveyttä, sairautta tai eliniän ennustetta. Koska yksinkertaisella, liitännäissairauksiin perustuvalla Edmonton Obesity Staging (EOSS) -luokittelulla pystytään poimimaan huonon ennusteen potilaat ja jopa ennustamaan kuolleisuutta, sitä tai vastaavaa terveydentilan kokonaisarviota tulisi käyttää lihavien potilaiden riskin arvioinnissa ja hoitovaihtoehtoja pohdittaessa.

Kirsi Pietiläinen, Arya M. Sharma

Magneettikuva - kaksiteräinen miekka

Kun magneettitutkimus 1990-luvulla tuli kliiniseen käyttöön, opittiin pehmytosien traumoista, nivelet mukaan lukien, paljon lisää aikaisempaan verrattuna. Vammojen hoidot kehittyivät myös, kun opittiin tietämään, mitä kudosten rikkoutumia pitäisi korjata. Ei enää aina noudatettu kaavaa: olkapää on kipeä, tehdään akromioplastia. Diagnostiset leikkaukset vähenivät, kun vammaa oli mahdollisuus selvitellä edeltä käsin. Saatiin käsiin arvokas työväline.

Ilkka Tulikoura