78096 osumaa

Hygieniahypoteesin kyseenalaistaminen ollut hyvin vaikeaa

Professori Risto Renkonen korostaa pääkirjoituksessaan Lääkärilehdessä 8/2011 (s. 612) viimeaikaisten tutkimustulosten perusteella, että allergiat johtunevat perinnöllisestä immunologisesta vajavuudesta. Yhdyn tähän käsitykseen massiiviseen aineistoon pohjaavien tutkimustemme pohjalta. Keskustelua on kuitenkin pitkään hallinnut hygieniahypoteesi eli käsitys, jonka mukaan ympäristön yletön puhtaus tai vähäinen varhainen altistuminen tartuntataudeille johtaa liioitellun Th-2-vasteen kautta allergioiden lisääntymiseen.

Mikko Paunio

PSA:n mittaamiseen satulakerroin?

Polkupyöräily nostaa PSA-arvoa merkittävästi muutaman vuorokauden ajaksi. Asiaa selvittäneen tutkimuksen perusteella tutkijat esittävätkin, että PSA:n seurannassa näyte pitää ottaa vakio-olosuhteissa ilman edeltäviä häiriötekijöitä, kuten urheilua. Erityisesti pyöräily pitäisi laittaa tauolle muutamaksi päiväksi tai ainakin 24 tunnin ajan. Juoksemisen vaikutus näkyy tuloksissa vain tunteja, joten sillä ei ole merkitystä, ellei potilas saavu laboratorioon hölkäten.

Ossi Lindell

Verensokerin omaseuranta raskausdiabeteksessa vähentää sikiön makrosomian riskiä

Raskausdiabetes on glukoosiaineenvaihdunnan häiriö, joka diagnosoidaan ensimmäisen kerran raskauden aikana. Tila altistaa perinataalikomplikaatioille. Häiriö esiintyy noin 10-12 %:lla raskaana olevista. Raskausdiabetekselle altistavat mm. äidin liikapaino, sukurasitus, aiempi raskausdiabetes, yli 40 vuoden ikä ja aiemmassa raskaudessa yli 4 500 g painava vastasyntynyt. Verensokerin omaseuranta oli raskausdiabeteksen hoidossa aiemmin ollut käytössä vain insuliinihoitoisilla. Tutkimuksessamme halusimme selvittää voidaanko raskausdiabeteksen hoitoa tehostaa käyttämällä verensokerin omaseurantaa myös ruokavaliohoitoisilla.

Sirkku Tulokas, Tiina Luukkaala, Jukka Uotila

Masennuksen lyhytpsykoterapia - vähän käytetty mahdollisuus julkisessa terveydenhuollossa

Kansansairautemme masennus on uhka elämänlaadulle ja se aiheuttaa myös huomattavaa työ- ja toimintakyvyn heikentymistä. Lievää ja keskivaikeaa masennusta voidaan hoitaa tehokkaasti lyhytpsykoterapian avulla. Vaikuttavaksi osoitettuja lyhytterapioita masennuksen hoidossa ovat interpersonaalinen psykoterapia, kognitiivinen lyhytpsykoterapia ja fokusoitu psykodynaaminen lyhytpsykoterapia.

Teija Honkonen, Maria Vuorilehto

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat