In memoriam Matti K. Paasonen 10.12.1925-7.4.2005
Vuosikymmeniä alansa opetukseen ja tutkimukseen merkittävästi vaikuttanut Helsingin yliopiston farmakologian emeritusprofessori Matti Kustaa Paasonen kuoli 7. huhtikuuta 2005 keuhkokuumeeseen kotonaan Helsingissä. Hän oli syntynyt Mikkelin maalaiskunnassa 10. joulukuuta 1925. Matti Paasonen kävi koulunsa Turussa ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Turun yliopistossa 1951. Vasta perustetussa Turun yliopiston farmakologian laitoksessa hän toimi assistenttina 1952-54. Helsingin yliopiston farmakologian laitoksessa hän työskenteli jo opiskeluaikanaan 1940-luvun lopulla ja sitten assistenttina 1952 ja 1955-62. Hän väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi Helsingin yliopistossa 1953 antihistamiinien vaikutuksesta koe-eläinten adrenaliinivasteisiin. Hänet nimitettiin Helsingin yliopiston farmakologian dosentiksi 1955, apulaisprofessoriksi 1962 ja varsinaiseksi professoriksi ja laitoksen esimieheksi 1966. Hän jäi täysin palvelleena eläkkeelle 1991. Väitöskirjatyön jälkeen Matti Paasonen jatkoi tutkimustyötään ulkomailla tuohon aikaan poikkeuksellisen pitkään: Edinburghin yliopisto 1954-55, Yalen yliopisto 1955-56, Harvardin yliopisto 1956-57 ja 1960-61, Hoffmann-La Rochen tutkimuskeskus, Basel 1959. Näissä Iso-Britannian, Sveitsin ja Yhdysvaltojen arvostetuissa tutkimuslaitoksissa saatujen, sen ajan tunnetuimpien farmakologien oppien mukaisesti Paasonen pyrki jo 1950-luvulla ajanmukaistamaan Hallituskatu 3:n pohjakerroksessa sijainneen Helsingin "vanhan farmakologian laitoksen" tutkimusmetodeja. Yhdysvalloista saamallaan apurahalla hän mm. täydensi laitoksen varsin vaatimatonta laitteistoa silloista kehityksen huippua edustavalla spektrofotofluorometrillä. Se mahdollisti uusien, riittävän herkkien ja spesifisten kemiallisten menetelmien käytön biologisten määritysmenetelmien rinnalla lääkeaineiden ja elimistön omien aineiden tutkimuksessa. Yliopiston uuden laitosrakennuksen (Siltavuorenpenger 10) ja siihen 1961 muuttaneen farmakologian laitoksen uusien tilojen ja varustelun suunnittelussa hänen osuutensa oli keskeinen. 1970-luvun alussa Paasonen oli aktiivisesti mukana perustettaessa lääketieteellistä tiedekuntaa Tampereen yliopistoon. Professorina ja laitoksen esimiehenä Matti K. Paasonen jatkoi edeltäjänsä Armas Vartiaisen linjaa. Vaikka hänen oman mielenkiintonsa kohteina olivatkin neurofarmakologia ja kohonneen verenpaineen syntymekanismit, myös useat anestesiologian, sisätautiopin ja neurologian alojen tutkijat tekivät väitöskirjansa farmakologian laitoksessa. Sittemmin monet heistä etenivät alojensa professoreiksi. Edeltäjänsä Armas Vartiaisen kanssa Matti Paasonen taisteli tiedekuntaan anestesiologian professuurin. Paasonen vaali kansainvälisiä suhteita alan laitoksiin mm. Ruotsissa, Saksan liittotasavallassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa. Niissä tarjoutui siksi hyviä tieteellisiä jatkokoulutuspaikkoja hänen oppilailleen. Paasosen esimieskaudella laitoksessa vieraili lukuisia farmakologian ja lähialojen huippututkijoita. Myös yhteydet Neuvostoliiton farmakologeihin kehittyivät. Matti Paasonen piti farmakologian opetusta laitoksensa toiminnassa erittäin tärkeänä ja 1960-luvulla laitoksen opettajamäärää lisättiin, mikä entisestään paransi opiskelijoiden tyytyväisyyttä farmakologian opetukseen. Paasonen korosti yleisen lääketurvallisuuden ja toksikologian merkitystä. Hänen virkaanastujaisluentonsa ajoittui talidomidikatastrofin jälkipuintiin ja käsitteli lääketurvallisuutta. Laitoksen nimikin muutettiin hänen aloitteestaan muotoon "farmakologian ja toksikologian laitos" ja toksikologia sai oman assistentuurinsa. Yhdessä apulaisprofessori Jouko Tuomiston kanssa Paasonen toimitti suomenkielisen farmakologian ja toksikologian oppikirjan 1978. Sen painoksista viimeinen, jonka toimittajana hän vielä oli mukana, ilmestyi 1995. Esimiehen toimissaan Paasonen oli vähäeleinen ja rauhallinen tarkkailija, joka viisaasti pyrki optimoimaan laitoksensa toimintaa. Alaisiinsa ja opiskelijoihin hän suhtautui ystävällisesti ja arvostavasti. Paasosen opiskelijamyönteisyys ja ystävällisyys heijastuivat muihinkin opettajiin ja laitoksen henkeen. Niinpä farmakologian pariin hakeutui monia tutkijanalkuja, joista sittemmin on tullut farmakologian professoreita yliopistoihin kautta maan. Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan varadekaani Paasonen oli 1971-75 ja lääketieteellisen keskuskirjaston johtokunnan puheenjohtaja 1977-83. Hän arvosti suuresti asemaansa voimistelulaitoksen tarkastajana 1971-75. Lääketehdas Orionin tieteelliseen neuvostoon hän kuului 1966-95 ja Orion-yhtymän hallintoneuvostoon 1969-95. Matti K. Paasonen oli Suomen Farmakologiyhdistyksen kunniajäsen vuodesta 1985 lähtien. Hän oli liittynyt yhdistykseen sen perustamista seuraavana vuonna 1949 ja toimi sen luottamustehtävissä, sihteerinä 1956-61, varapuheenjohtajana 1961-69 ja puheenjohtajana 1969-77. Tälle kaudelle ajoittuu yhdistyksen toistaiseksi suurin hanke, Kuudennen kansainvälisen farmakologian kongressin järjestäminen Helsingissä heinäkuussa 1975. Paasonen osallistui vuosia kestäneisiin valmisteluihin vaivojaan säästämättä ja toimi talkoovoimin toteutetun kongressin presidenttinä. Hyvin onnistuneen, 3 500 osanottajaa keränneen kongressin jälkeen hänet valittiin poikkeuksellisesti kaksi kertaa peräkkäin Kansainvälisen Farmakologiliiton (IUPHAR) ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi vuosiksi 1975-81. Professori Paasonen oli vuodesta 1970 lähtien arvostetun saksalaisen Leopoldina-akatemian ja vuodesta 1973 lähtien Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen. Kuopion yliopisto promovoi hänet kunniatohtorikseen 1991. Matti K. Paasosta muistaa suuri, opettajaansa ja esikuvaansa kunnioittava oppilaiden ja ystävien joukko farmakologien ja muiden lääketieteen alojen edustajien piirissä. Erkka Solatunturi Heikki Vapaatalo Kirjoittajat ovat Matti Paasosen oppilaita ja työtovereita.
